Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Nappasin kirjan luettavaksi lähinnä kannen takia: tummansävyinen ja kiehtova. Valitettavasti sen sisältämä tarina oli sitten jotain ihan muuta.

Kirjassa olevat kuvat olivat minusta hieno idea, mutta ne olisivat kuitenkin ansainneet paremman tarinan ympärilleen. Kirja alkoi mielenkiintoisesti, mutta ainakin minulla mielenkiinto lopahti siinä vaiheessa kun Jacob näkee lapset ensimmäistä kertaa. Siihen asti tarina oli ihan kelpoa synkkää fantasiaa tai kauhukertomuksen alkua. Premissistä tuli hiukan mieleen Guillermo del Toron Orpokoti-leffa, mutta sitten kun tajusin, että eihän tässä kirjassa päästä lähellekään sitä, kiinnostus lopahti täysin. Mieltä hajottavaa oli myös se, että taas vaihteeksi tarina, jossa "ilkeän" vastapuolen motiivina on valta. Eikö mitään muuta keksitä?

Hahmot olivat tylsiä, jossain vaiheessa jo toivoin, että koko silmukka hajoaisi ja että lapset joutuisivat nykyaikaan, vanhenisivat ja kuolisivat pois. Siinä olisi ollut sopiva loppu kirjalle. Nyt lopetus väkipakolla moldattiin siten, että siitä päästään kirjoittamaan jatko-osia. Oli kyllä tavallaan hyvä, että kaikkia esiintyviä hahmoja ei yritetty syventää vaan pitäydyttiin niissä muutamassa oleellisessa. Mutta ei ne muutamat tärkeät kyllä olleet kovin kiinnostavia. Emma oli ainakin kauhean ärsyttävä ja yksinkertainen. Kirjassa häntä väitettiin temperamenttiseksi, minusta hän oli vain hemmolteltu. 

Potentiaalia oli vaikka kuinka, mutta lopulta teos typistyi yksinkertaiseksi ja tylsäksi. Jatko-osat jäävät hyllyyn, minä olen lukenut tästä tarinasta tarpeeksi.

Verrattuna niihin valtaviin odotuksiin, joita olin kaiken kuulemani perusteella kirjalle lastannut, vastassani oli ehkä eräs viime vuosien suurimmista pettymyksistä. Olin odottanut ovelaa, karmivalla tavalla omalaatuista teosta, mutta sen sijaan tajusin aika nopeasti lukevani Hollywood-muotista huoletta puristettua, täysin persoonatonta ja keinotekoista kyhäelmää. Annoin kirjalle kaksi tähteä: toisen teos ansaitsi suhteellisen tuoreesta ideasta, toisen taas niistä keskimäärin kahdesta puolen sivun mittaisesta katkelmasta, joissa häivähti ohimennen jotakin miltei tunnelmallista. Hahmot olivat yksinkertaisia, stereotyyppisia ja haukotuttavan ennalta-arvattavia, kerronta taas sen verran naiivia, että ihmettelen suuresti paikallisen kirjaston päätöstä luokitella teos aikuisten kirjaksi; itse olisin saattanut nauttia tästä lukukokemuksesta huomattavasti enemmän 12-14 ikävuoden tienoilla. Valokuvien karmivuus häivytettiin tehokkaasti kieli poskessa toteutetulla, itsetarkoituksellisella juoneen ymppäämisellä - oli mahdollista aistia kiusallisen selkeästi, kuinka valokuvat sanelivat tarpeettomia juonenkäänteitä ärsyttävyyteen asti. Tympeä jatko-osan petaaminen, jonka rinnalla itse loppukonfliktikin kalpeni, hiivutti lopullisesti sen jo valmiiksi kituliaan mielenkiinnon liekin, joka minulla oli kirjaa ja sen maailmaa kohtaan ollut. Tulevaisuudessa kävelen huoleti sarjan jatko-osien ohitse kirjastokäynneilläni.

Kannesta katsoen luulin kirjan olevan ennemminkin kauhua kuin fantasiaa. Yllätyin siitä miten hyvin juoni nappasi mukaansa. Pikkuinen ennalta arvattavuus ei häirinnyt minua, sillä sitähän on lähes kaikissa kirjoissa, joten siihen pitää tottua. Henkilöt olivat mielenkiintoisia samoin kuin tapahtumapaikatkin. Silmukat oli luotu taitavasti ja ne olivat kiinnostava osa kirjaa. Kirja loppui vähän kuin seinään, mutta jännään kohtaan onkin hyvä lopettaa, että saa lukijat tarttumaan seuraavaankin osaan! Jään innoissani odottamaan mahdollisia jatko-osia/-osaa!