KIRJA-ARVIO
Ihmemaa
Rakastan syvästi Cecelia Ahernin kirjoja. Ne ovat suloisia, romanttisia, yllättäviä, ihastuttavia ja ennen kaikkea omaperäisiä. Ihmemaa ei kuitenkaan ole sellainen. Kenties se, että Cecelia teki tarkoituksella fantasiaa, hämäsi häntä pahemman kerran. Yleensä Ahernin kirjoissa on aina ripaus yliluonnollista herkkua. Ihmemaassa tuo yliluonnollinen herkku menee kuitenkin yli. Petyin kirjaan pahasti.
Toki Ihmemaa on ihan luettavaa materiaalia. Omaperäinen idea ja mielenkiintoisia henkilöitä. Loppujen lopuksi en kuitenkaan saanut vastausta useimpiin kysymyksiini. Kirja loppui täysin eri lailla kuin olin odottanut ja toivonut, eikä tuntunut sisältävän yllättävää loppuratkaisuakaan. Monet kirjan henkilöistä tuntuivat turhilta, loppua kohden lähes koko kirja tuntui turhalta. Hahmojen motiivit olivat epäselviä tai aivan riittämättömiä.
Jotain positiivista mainitakseni, kirjasta löytyy kyllä tiettyä ahernmaista viehättävyyttä, huumoria ja oivaltavuutta. Ideanahan kadonneiden asioiden maa on - muuta sanaa ei ole - kiehtova, söpökin. Itseäni ihastutti etenkin kadonnut nauru ja itku, jotka leijailivat ilmassa. Kirjan sävykin oli miellyttävä, ja Sandy Shortt mielenkiintoinen päähenkilö yksinkertaisuudestaan huolimatta.
Tiivistettynä: Vaikka olisin odottanut romanttista kipinää ja motivoituneempaa juonta, kirja oli miellyttävää luettavaa omassa tapauksessani sikainfluenssaa potiessani ajankuluna. Ei todellakaan parasta Ahernia, mutta ei kai sitä aina voi onnistua tai olla tyytyväinen?
