Xariel

Korpinporttikin tuli nyt uutena luettua. :) Tämä on jotenkin realistisempaa (nuorten)fantasiaa kuin mitä olen aikaisemmin lukenut. Se onnistuu käsittelemään nuorisorikollisuutta, varsinkin Mattin tarinaa varsin aidontuntuisella tavalla, ja iso osa kirjasta on todella upeaa tekstiä. Mutta loppuosasta on sitten hiukan erilaista sanottavaa. Loppua kohden kirja muuttuu aina vain hiukan enemmän tusinafantasian tapaiseksi. Ei tyyliltään, ei todellakaan, vaan juoneltaan. Alun merkittävä omaperäisyys ja uudenlainen kertojanäkökulma jäävät hieman taka-alalle Korpinportin siirtyessä yhä tärkeämpään asemaan.

Mattin suhde tähän Richardiin jää myös melkein kokonaan arvoitukseksi. Okei, he tulevat toimeen, mutta entä sitten? Siitä ei puhuta mitään. Hieman outoa.
Plussaa annan mainiosta kertoja-/päähenkilöstä. Tälläiseen en olekaan vielä törmännyt. Ehdottomasti mielenkiintoisimpia uusia henkilöitä vähään aikaan.

Nimen perusteella luulen, että sarjasta tulee vähintään viisiosainen. Mietinpä vain, jatkuuko homma Mattin kertoman kautta, vai tuleeko toinen viidestä asialle tällä kertaa...

Ehdotonta luettavaa nuorille (ja miksei vanhemmillekin) fantasian ystäville.

Tuulihevonen jatkaa ansiollisesti Mosaiikkilinnussa alkanutta tarinaa. Juoni rönsyilee edelleen, ja aikamoisia yllätyksiäkin tarjoillaan pariin otteeseen. Muutamat ensimmäisessä osassa esitellyt kiintoisat hahmot jäivät nyt aivan vähäiselle huomiolle, mutta joitakin ensimmäisen kirjan vähäpätöisiä henkilöitä esiteltiin nyt entistä tarkemmin. Jäin vähän miettimään Adulkarin luonteenlaatua; hänestä ei oikein saa selvää. Unna taas on yhtä rakastettava hahmo kuin ennen, vaikka esiintyykin nyt vähäisemmässä, mutta paljon tärkeämmässä osassa kuin ennen. Erityisesti hevosajon aikainen tempaus nauratti, miten kekseliästä!
Ei voi sanoa, että meno olisi hiljentynyt hiukkaakaan ensimmäisen osan vauhdista, pikemminkin kiihtynyt ennestään. Tämä saa minut toivomaan, että joskus sarjan päättyessä hän jatkaisi kirjoittamista edelleen, sillä lahjakkuutta häneltä löytyy.
Mainiota.

Yönsiiven velhot koukuttaa lukijansa pahimmanlaisesti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Juoni on pehmeän tummasävyinen, jännittävä ja arvoituksellinen. Kirjoitus on sujuvaa ja selvää, ja juoni monimutkainen ja arvoituksia täynnä.
Päähenkilönä on (kliseisesti) nuori poika, tarinan sankari, joka vasta opettelee tuntemaan menneisyyttään ja voimiaan. Mutta siihen ne kliseet sitten loppuvatkin. Tämä kirja on omaperäisellä juonella ja loistavalla miljööllä varustettu paketti hyytävän jännittävää (kauhu)fantasiaa.
Yksinkertaisesti loistava teos.

Kirja oli mukavaa luettavaa näin kylmänä talvi-iltana.

Ihan hyvää fantasiaahan tämä on, tosin ei yltänyt läheskään suosikkeihini. :) Perustasoa, aika ennalta-arvattavaa, mutta mikäs siinä.

Tämä sarjan ensimmäinen osa on mukava, siinä oli tietynlaista raikkautta. Alku oli kohtuullisen houkutteleva, siinä keskitasoa, mutta lopun omaperäisyys nosti pisteitä.
Oskan on hieno tyyppi, kiinnostava. Hänen noituutensa on kirjan kiinnostavimpia kohtia, mikä pätee myös toisen kirjan kohdalla.

Se, mikä sarjassa kuitenkin eniten feilaa, on pahikset. Scipio Bellorum kätyreineen on jotenkin perin epäuskottavaa perusfantasiavastusta; motiivi maailmanvalloitus ja perusluonteenpiirre ilkeys. Ei mitenkään omaperäistä, ei kiinnostavaa. :/

Tarina on luonteva, ja sisältää monia mahtavia kohtauksia, mutta valitettavasti kokonaisuus ei nouse samalle tasolle. Siksi kolme (ja kuvitelkaa siihen vielä yksi hieno puolikas) tähteä neljän asemasta.
Lisäksi tämä on aika selkeästi suunnattu nuorille lukijoille.

Mutta luettavaa näissä silti on, ja jos vähänkään jaksaa niin lukekaa. :p

Tämän kirjan arvostelin viiden tähden arvoiseksi ihan siitä syystä, että tämä ylitti edeltäjänsä kirkkaasti.
Mustamestari on hyvä hahmo, paha vain että hänen ilmestymisensä myötä Dinan mahdollinen Käärmeen lahja vie Dinaa koko ajan lähemmäs "kaikkivoipa sankari, jonka taikavoimat ovat maailman mahtavimmat"-tyyliä. Lopputuloksen saa tietää vasta neljänmnessä kirjassa, mutta olen varma, että Kaaberbol keksii jotain parempaa.

Saurus oli ihana.

Jostain syystä tämä kirja nosti Davinia tärkeäksi hahmoksi ja karkoitti Nikon jonnekin kauas kärjestä. Miksi? Oletin asian olevan toisinpäin.
kaikesta huolimatta, tässä kirjassa oli toimintaa ja jännitystä hyvin yhteen kudottuna. Mainiots nuortenfantasiaa.

Yleisesti ottaen minä pidän kirjoista, mutta tämä ei oikein iskenyt. Idea kyllä, mutta toteutus...

Takakannen teksti antaa mielestäni liian hyvän kuvan kirjasta. Aihevalintana loistava, tästähän olisi saanut vaikka mitä. Tämä kirja oli kuitenkin mielstäni lähes floppi. Toteutus oli huono. Monta tylsää kohtaa, lukemisesta ei nauttinut.

Loppu oli myös pettymys, mitä/miksi ihmeessä ne "pahikset" jätetään vain rauhaan. Sen verran vahvoja inhon tunteita tämä kirja kyllä heitä (pahiksia) kohtaan herätti, että jonkun muun kohtalon olisin heille suonut.

No, kirjailijan valinta sekin. Tällä kertaa ei kuitenkaan onnistunut saamaan minua tyytyväiseksi lukukokemukseen. Silti; ohut scifikirja, sopii nuorille. Joku kai tykkää, joten... :) Miksi ei jos iskee?

Mielenkiintoinen scifi-teos. Luulisin tämän olevan suunnattu hieman nuoremmille scifin ystäville, sillä vähän vanhemmalle/lukeneemmalle yleisölle en usko tässä olevan mitään erityistä.

Juoni on yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen, vaikka aikamatkailu aiheena onkin koluttu aikalailla läpikotaisin.

Peilipuu on mukavaa luettavaa, muttei kuitenkaan erityisen mieleenjäävä lukukuokemus. Plussaa on kuitenkin vanha idea (poika tapaa tytön, rakastuu, vaikeuksia, onnellinen loppu) muokattuna uudeksi ja paikoin yllättäväksi kudelmaksi.
Mielenkiintoista kirjassa on myös nimet. Tyyliltään omaperäisiä, mielenkiintoisia sanahirviöitä on kirjassa pilvin pimein. (Esimerkkeinä gwyddenir, bleidd, lostlouarnir, mersvenith...)
Toisen planeetan tapainen erikoinen ympäristö tulee helpommin käsiteltäväksi paikoitellen vaihtuvan kertojan avulla, ja varsinkin Gwentmaidin osuudet ovat mielenkiintoista luettavaa.
Tätä kirjaa on muuten ihan luvattoman vaikea löytää mistään päin Kainuuta. (Mutta piristykseksi: muun suomen tilanteesta minulla ei ole hajuakaan.) ^^

Avaruuspeli on kirjana mielenkiintoinen, ehdottomasti scifistä ammentava seikkailu. Nori päähenkilö tapaa lomallaan seurueen, joka ei todellakaan ole sitä mieltä näyttää. Lopputulos on mielikuvituksellinen seikkailu, ja varsinkin loppu hykerryttää. Erittäin omaperäinen teos uudenlaisella idealla. Mainio.

Noidan veli on mielenkiintoinen teos, josta riittää iloa useammalle lukukerrallekin. Päähenkilö Kissa on mielenkiintoinen hahmo, ja hänen sisarensa on aivan oma luknsa. Yksikään päähenkilöistä ei ole ihan se miltä näyttää.

Tässä kirjassa ei todellakaan kannata alussa edes yrittää arvata hyviksiä tai pahiksia, paitsi Eric nyt on hyvis. ^^

Chrestomancikin on HYVIN mielenkiintoinen henkilö. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen jokaiselle kirjallisuuden ystävälle.

Samoin kuten Fanfan, minäkin toivon että muutkin osat suomennettaisiin. Jos muut osat yltävät samalle tasolle, tämä sarja jos joku todella ansaitsisi sen.