Tuulihevonen

Oikeastaan osasin odottaa että näin se menee, alusta mielettömän tylsä, mutta sitten kun se lähti menemään niin ei sitä kyllä kesken voinu lopettaa. Sitten tuli selityskin sille kaikella mitä alussa tapahtui. Se loppui kesken, harmitti kun ei ollut mitään millä jatkaa heti perään. Puolesta välistä eteenpäin kirja pelastui, mutta alkuun jäin kaipaamaan jotain... Ai että kyllä minä arvostan tätä kirjailijaa! Lisää fantasiakirjailijoita Suomeen!

'Tuulihevonen' jatkaa 'Mosaiikkilinnun' tarinaa jotenkin syvemmällä ja reaalimmalla tavalla, kenties siksi että Adulkar III on nyt aikuinen mies, joka ryhtyy vuosien toimettomuuden ja erämaassa vaeltelun jälkeen toimintaan pelastaakseen perheensä ahneelta sisareltaan keisarinna Kiiralta. Jinnitin osa muuttui tärkeämmäksi ja syvällisemmäksi 'Tuulihevosessa' ja Beean ja Iria Inessan osalta tarina jäi jännittävästi ja hieman karmivasti kesken. Uusi yllätys tarinassa oli Janiksen tuominen esille ja kertomalla tästä enemmän. Ja samalla Viertola muuttaa hänet roistosta opportunistiksi, omaksi hyväkseen toimivaksi henkilöksi. 'Tuulihevonen' toimii siltana 'Mosaiikkilinnun' ja viimeisen osan välillä, jatkaen 'Mosaiikkilinnun' tarinaa ja pohjustaen viimeistä osaa. Tarinaa jää jännittävällä tavalla auki ja lukija jääkin odottamaan Oman keisarien aikakirjojen viimeistä osaa. Yksi yllättävä hahmo kirjassa oli Temmu, Unennäkijä. Aluksi hän vaikutti nyhveröltä ja epätietoiselta hölmöltä, mutta kasvoi tarinassa vahvemmaksi ja ovelammaksi, kiitos Anasseerun kuoleman ja Unnan uhanneen kidutuksen. Temmu paljasti kyntensä manipuloimalla keisarinnaa tämän sitä huomaamatta ja nousemalla Mun'tia vastaan. Tarina on hyvä ja kilpailee Auerin kanssa kotimaisen fantasian huipusta. Suosittelen kirjaa kaikille loistavaa kotimaista fantasiaa etsiville, tosin 'Mosaiikkilinnun' lukeminen ennen 'Tuulihevosta' helpottaa tarinan kaikkien osien ymmärtämistä. Arvosana: 9-.

Kirja ei jatka linnassa tapahtunutta kulkua, siihen jää lovi, kaikesta on kulunut kuusi vuotta. :/ Henkilöitä esitellään nyt aivan uudessa valossa, ja ensimmäisessä osassa, jolla oli nyt vähäinen osa esim: Janis. On nyt aivan uudessa tilanteessa. Kirja loppui nytkin kesken, mutta ei enää niin häiritsevästi kuin Mosaiikkilintu. Lahjoja kirjoittajalla on, toivottovasti ilmestyy muitakin kirjoja. Kunhan ei jätä loppua avarasti auki ja jatka tapahtumia vuosien päästä.

Tuulihevonen jatkaa ansiollisesti Mosaiikkilinnussa alkanutta tarinaa. Juoni rönsyilee edelleen, ja aikamoisia yllätyksiäkin tarjoillaan pariin otteeseen. Muutamat ensimmäisessä osassa esitellyt kiintoisat hahmot jäivät nyt aivan vähäiselle huomiolle, mutta joitakin ensimmäisen kirjan vähäpätöisiä henkilöitä esiteltiin nyt entistä tarkemmin. Jäin vähän miettimään Adulkarin luonteenlaatua; hänestä ei oikein saa selvää. Unna taas on yhtä rakastettava hahmo kuin ennen, vaikka esiintyykin nyt vähäisemmässä, mutta paljon tärkeämmässä osassa kuin ennen. Erityisesti hevosajon aikainen tempaus nauratti, miten kekseliästä! Ei voi sanoa, että meno olisi hiljentynyt hiukkaakaan ensimmäisen osan vauhdista, pikemminkin kiihtynyt ennestään. Tämä saa minut toivomaan, että joskus sarjan päättyessä hän jatkaisi kirjoittamista edelleen, sillä lahjakkuutta häneltä löytyy. Mainiota.