The Fantasy

Syyshämärän lohikäärmeet on varmast paras fantasiakirja jonka olen koskaan lukenut. Olen lukenut satoja fantasiakirjoja mutta tämää kohoaa yli muiden.

Alussa olin hieman pihalla juonesta, mutta sain siitä pian kiinni ja en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Hahmoihin samastuu helposti ja minä todella itkin Kronikoita lukiessani. Luin Aikakoneen arvostelun ja ihmettelin kirjan arvostellutta henkilöä: "...joka sijoittuu Keski-Maasta selvästi vaikutteita saaneelle Krynnin planeetalle." Sittenhän voi väittää että kaikki fantasiakirjat on kopioitu Tolkienilta. Mutta Syyshämärän lohikäärmeiss' maailma on omanlaisensa. Se sisältää eri salaisuudet ja magia tai sanottaisiinko mahti on erilaista.

Kirja oli hyvä. Dhamon-saaga on varmaan paras jos Alkuperäisiä DragonLance-kijoja oteta huomioon. (Raistlin-kronikat, Kronikat (ja muut Hickmanin ja Weisin)) Tässä osassa ja Petoksessa huono asia on se että Rabe uppotuisi kirjoittamaan Dhamonista ja tämän sen hetkisestä seurasta eikö muistasi kirjoittaa Rigistä ja Fionasta. Sitten hän taas muistaa kirjoittaa heistä mutta tietenkin tappaa toisen kun ei jaksa kirjoittaa. (Viimeisestä en ole kovin varma mutta Rigin kuolema ärsytti!)

Neljä tähteä jännittävuutensä vuoksi. (Mutta kuka hitto oli Shaon ja mitkä niiden kahden kentin nimet taas olivatkaan?)

Raistlin -kronikat olivat kolmanneksi parhaimmat konikat DragonLancessa. Soturiveljet ei ollut niin hyvä kuin Hengen miekka mutta hyvä sekin oli silti. jännittävä kirja. Lunitaria minäkin palvon. :D
Olikos se nyt tässä kirjassa (kun siitä on niin kauan kun luin tämän) Kitiara näki Caramonin? Se oli mielestäni myös hyvin jännittävä kohta.

Hmmm... kirja oli parhaimpiak irjojam mitä olen lukenut. Huomattavasti sopii vähän paremmin nuoremmille mutta loistava kirja silti. Alussa Jäämaan huuto vaikutti vähän oudolta. Oskanin ilmestyminen toi mieleen salamurhaajan. Ensin niin luulinkin mutta sittenhän paljastui että hän on noita.

Thrrinillä on pitkä nimi ja loistava kyky hankkia liittolaisia. Hän nyt saa kenet tahansa liittoon kanssaan.

Tuntuu kuin kirjoittajalla ei olisi kovin paljon mielikuvitusta koska Polypontus pohjautuu selvästi Roomaan ja oikeasta maailmastakin on selvästi otettu asioita, nimiä ja paikkoja.

Suosittelen! Viisi tähteä!

Hobitti, eli sinne ja taikaisin, on loistava kirja jota voi verrata mihin tahansa. Kirjaa ei pidä tuomita sen lyhyyden takia, koska lyhyeenkin kirjaan voi kätkeytyä huikeakin tarina, jota Hobitti on.

Hobitti on täynnä lauluja ja arvoituksia. Siinä on myös surua ja iloa. Muttei siinä ole synkkää pahuutta, vaan pelkkää pahuutta; hiisiä ja verenhimoisia susia.

Gandalf on tässä salaperäisempi kuin TSH:ssa, mutta hän ei ole niin voimakas.

Tässä esiintyi kääpiöitä enemmän ja se on hyvä asia.

Suosittelen Hobittia lämpimästi kaikille.

Kirja on yksinkertaisesti huono. Siinö ei ole mitään toimtaa ja se on yksinkertainen. Ja mitä demoninmetsästäjä tekee 1800-luvun Sveitsissä?

En suosittele Kreivi Karlsteinia.

Prillinen, ei itseasiassa ollut kovin hyvä. Kirja meni eteenpäin ja mitään kiinnostavaa ei tapahtunut. Roran yllätti minut täysin, en ajatellut että hänellä saattaisi olla näinkin suuri osa Perillinen trilogiassa.

Ellesméra ei ollut niin loistokas kuin luulin, haltiat vaikuttivat ankeilta ja paikka oli täynnä hiljaisuutta.
Eivätkä haltiat olleet sellaisia miksi olin ne aina kuvitellut.

Loppu taistelu oli surkea. Siinä ei ollut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Miehet vain juoksevat, hakkaavat toisiaan ja kuolevat.

Esikoinen kannattaa lukea jos tahtoo lukea todella hyvän seuraavan osan.

Brisingr täytti kaikki odotukseni. Kirja oli hyvä verrattuna aiempiin osiin. Sarja näyttää paranevan vain eteenpäin mentäsessä.

Brisingr oli salaperäinen muttei liian. Osa juonesta oli ennalta arvattavaa ja osa ei. Kirjassa Eragonin miekka oli yllätys, mutta Murtagh ja Thorn eivät. Murtaghissa ja Thornissa oli se vialla, että kaikissa kirjoissa vihollinen o voimakkaampi, mutta, yllätys yllätys, hyvät voittavat. Galbatorixilla on kirjassa yhtävähän vuorosanoja kuin apinalla vaikka hänen pitäisi olla yksi juonen tärkeimmistä henkilöistä.

Brisingriä suosittelen lämpimästi kaikille lohikäärmeistä ja fantasiasta pitäville!

Perus lohikäärmefantasiaa. Kirja oli sinänsä hyvä, sinänsä huono. Kuten tintti mainitsikin: ''Kirjan juoni ei ollut mitenkään hätkähdyttävä, aivan perusfantasiaa. Köyhä maalaispoika saa tietää omaavansa yliluonnollisia kykyjä on jo vähän liiankin käytetty aihe, eikä tämä kirja tarjonnut siihen mitään uutta.''

Minä ole erimieltä tuosta ettei Eragon tarjonnut mitään uutta. Kirjassa oli muutamia hauskoja kohtauksia ja taistelut hyviä, mutta Saphira ei ollut kovin hyvä. Mielestäni siinä ei ole kovin paljon järkeä että lohikäärme ja ratsastaja puhuvat toisilleen ajatuksen välillä mutta kirja on hyvä, ja se kannattaa lukea.

Eragon on soveltuva kirja kaikille lohikäärmeistä ja fantasiasta pitäville.

Taru Sormusten Herrasta on ensimmäisiä kirjoja mitkä luin. Se sisältää seikkailua ja rohkeutta, rakkautta ja vihaa.
Sormusten Herra on välillä jännittävä, mutta välillä pitkäveteinen. Mm. Lothlorienin kuvaus on pitkä, ja useimmat lukiat eivät jaksaa lukea sitä kokonaan. Mutta mitä kirja on ilman kuvailua? Ei mitään.

Taru Sormusten Herrasta on kirjasarja joka jokaisen kannattaa lukea!