Syyshämärän lohikäärmeet

Teos aloittaa mielenkiintoisen lohikäärmesaagan. Näin vanhan linjan roolipelaajana tarinasta välittömästi paistaa sen roolipelipohja, mutta se ei suinkaan tarinaa heikennä. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja täynnä persoonallisuutta, mitä saattaa odottaakin roolipelipohjaiselta teokselta.

Vaikka tässä arvostelussa puhutaan roolipeleistä, eikä ne varsinaisesti kiinnostaisi, kirjaan kannattaa silti tarttua. Roolipelejä pelaamattomille kirja on "vain" erinomaista fantasiaa ja muutenkin miellyttävää lukemista.

Syyshämärän lohikäärmeet on tavallaan hyvä kirja, vaikkakin se lukeminen on yhtä tuskaa. Kirjassa ei tunnu tapahtuvan mitään, ja juoni on todella sekava varsinkin aluksi. Kuitenkin kun kirjan on saanut loppuun ja lukee muuita dragonlancen osia, huomaa että syyshämärän lohikäärmeiden lukeminen ollikin hyödyllistä. Kirjassa tulee hyvin esille henkilöiden suhteet, vaikuttimet ja ajatusten kulku. Jos siis Raistlinia ei oteta hhuiomioon. Voi siis vain todeta että kirja on puuduttavaa lukemista, m utta jälkikäteen ajateltuna jopa melko hyvä. Ei kuitenkaan kannata arvostella dragonlancea tämän ensimmäisen kirjan perusteella.

Syyshämärän lohikäärmeet on varmast paras fantasiakirja jonka olen koskaan lukenut. Olen lukenut satoja fantasiakirjoja mutta tämää kohoaa yli muiden. Alussa olin hieman pihalla juonesta, mutta sain siitä pian kiinni ja en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Hahmoihin samastuu helposti ja minä todella itkin Kronikoita lukiessani. Luin Aikakoneen arvostelun ja ihmettelin kirjan arvostellutta henkilöä: "...joka sijoittuu Keski-Maasta selvästi vaikutteita saaneelle Krynnin planeetalle." Sittenhän voi väittää että kaikki fantasiakirjat on kopioitu Tolkienilta. Mutta Syyshämärän lohikäärmeiss' maailma on omanlaisensa. Se sisältää eri salaisuudet ja magia tai sanottaisiinko mahti on erilaista.

Kronikoiden juoni on todella tavanomainen, ja monella tapaa kliseinenkin, mutta kronikoista tekee loistavan nimenomaan henkilöt. Ilman upeaa hahmokaartiaan Dragonlance: Kronikat olisi painunut unholaan jo kauan, kauan sitten. Loistavat hahmot kuitenkin muuttavat tavanomaisen juonen mielenkiintoiseksi. Ensimmäisessä kirjassa roolipeli vaikutteet huomaa selvimmin. Hahmot siirtyvät paikasta - ja seikkailusta toiseen ilman mitään sen mullistavampaa. Kahdessa myöhemmässä kirjassa juoni kulkee monella tapaa luontevammin, ja hahmojen suhteet toisiinsa käyvät kokoajan vain mielenkiintoisemmiksi. Vaikka Krynn päälle päin vaikuttaa olevan todella tavanomainen fantasiamaailma, niin pinnan alla se on jotain paljon parempaa. Maailma ja henkilöt tempaavat mukaansa, ja kronikat luettuani oli pakko lukea myös parikymmentä muuta Dragonlance-kirjaa. Dragonlance: Kronikat sopii kaiken ikäisille, ja on herättänyt minussa todella voimakkaita tunteita, ja jaksan lukea Kronikoita yhä uudelleen ja uudelleen. Suosittelen lämpimästi.

(Koska kyseessä on kirja jolla aloitin fantasian-luku harrastukseni arvostelussa saattaa olla nostalgia varaus.) Täytyy näin aluksi myös myöntää, että Dragonlancen maailma on minun suosikkini, erityisesti tämä kronikoiden aika. Kirja lähtee heti käyntiin ja pysyy liikkeellä kuin moottorivene Saimaalla. Liian nopeasti ei kuitenkaan, mennä vaan kerronta etenee sujuvasti. Hahmoistakin jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa. Usein kuitenkin kuulee Weisin & Hickamin 20 tahoisen nopan heittelyn. Välillä heitetään uhkailu-heittoja ja välillä etsitään salaovia. Kaikesta huolimatta Dragonlance on osa fantasian-lukijoiden yleissivistystä samaan tapaan kuin Eddings ja Jordan.

Kirja lähti vähän hitaasti käyntiin ja olin jo vähällä lopettaa lukemisen, mutta jatkoin lukemista.. Loppua kohden alkoi enemmän tapahtumaan ja luin viimeiset 200 sivua päivässä, kun muussa kirjassa oli mennyt 2,5 viikkoa. Kirjan henkilöt oli kuvattu hyvin ja huumorilla. Paikat oli mielestäni kuvattu vähän liian tarkasti ja kirjassa oli hyvin tylsiä kohtia. Toisaaltya juoni kulti sulavasti eikä ollut ennalta-arvattava. Esim. erästä vakoojaa sai arvailla loppuun asti.. Suosittelen kirjaa kaikille fantasian ystäville!!!

Kirja oli erinomainen. Juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä se ollut ennalta-arvattava. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja heidän avullaan kirjaan oli saatu myös huumoria mukaan. Kirjassa oli kuvailtu hyvin paikkoja ja henkilöitä, mikä piti kiinnostusta yllä.

Aikoinaan Syyshämärän lohikäärmeet oli loistava lukukokemus, mutta se olikin sitä aikaa jolloin tämä kirja oli toinen koskaan lukemani fantasiakirja heti Sormustenherran jälkeen. Silloin en ollut vielä koskaan pelannut roolipelejä ja kyseinen maailma oli uusi ja kiehtova, mutta näin ajan kanssa (ja D&D roolipelien jälkeen) maailma on muuttunut kovin kuluneeksi ja tylsäksi.