Eija

Kolmeen osaan jaoteltu kertomus. Ensimmäisessä osiossa keskityttiin henkilöiden teini aikaan. Koulukiusaamisen ohella outoja tapahtuu, jotain ehkä lainattu Kafkalta. Toisessa osassa oltiin aikuisena luokkakokouksessa ja outoja tapahtuu silloinkin. Teini-aikuis asetelma toi mieleen Stephen Kingin Se-romaanin. Kolmannessa osassa tulee selvyys asioihin, jota en osannut ennakoida - hyvä niin.

Aikuisille suunnatuissa saduissa sekoitetaan nykyaikaa ja menneen ajan maailmankatsomusta. Monissa tarinoissa tytön pitää saada hyvä aviomies - joko vauras tai komea. Keinoja ei kaihdeta, on käsien katkomista ja murhia. Mitään synkistelyä tarinat eivät kuitenkaan ole.

Vävy on hauska satu sotaan lähtevästä tytöstä, jolla oli miehen valepuku. Mielikuvituksen lentoa on muodonmuutos sadussa Sinisenharmaa mies ja samoin tarinassa Kädetönnä, missä paha saa palkkansa (suosikkini). Hauskoja ovat myös kolme viimeistä tarinaa. Räkä-Riston työsopimukseen kuuluu pesemättömyys, Vindstenet on tarina loitsun, taikakalun aiheuttamasta yltiöpäisestä piereskelystä ja Kissamadonnassa on hauskasti sekoitettu nykyaikaa vanhanaikaiseen kuningaskuntaan prinsessoineen ja kaikkineen.

Tarina on episodimainen – ei tunnu yhtenäiseltä romaanilta, mutta ei myöskään novelleista koostuvalta. Oli mukava palata Geraltin maailmaan monen vuoden tauon jälkeen. On kulunut jo yli 8 vuotta, kun viimeksi luin Noituri kirjan, joten vertailu edellisiin on hankala. Ehkä kirja ei ihan vetänyt vertoja aiemmille sarjan osille. 

Huumorin sävyttämä kirja, missä aikamatkaaja historioitsijat koheltavat historiassa. Pääosin matkustetaan liitukaudelle. Mukana myös petkuttamista kollegan taholta sekä rakkaustarinaa. Ei oikein lähtenyt ja jatko-osat voikin suosiolla jättää väliin.

Romaanin alku rakentuu ennen ja jälkeen ‑kerrontatekniikan varaan, mutta jossain vaiheessa tarina siirtyy suoraviivaiseen nykyhetkeen. Kirjan maailma on kiehtova: kuolleet hallitsevat, Surmaa palvotaan, ja elävät toimivat kuolleiden palvelijoina. Asetelma on omaperäinen ja herättää myös kysymyksiä. Olisin toivonut, että teos olisi avannut enemmän sitä, miten tähän pisteeseen on päädytty, etenkin kun tämän synkän maailman ulkopuolella on olemassa toinen, valon maailma. Suljetun maailman teema toikin mieleen Siilon: ulkopuolella on jotakin toisenlaista, ehkä parempaa, ehkä vaarallisempaa.

Kerronnassa on nuortenkirjamaisuutta ja kliseisyyttäkin, mutta kokonaisuus on silti sen verran kiintoisa, että lukeminen eteni vauhdikkaasti. En toivo kirjalle jatko-osaa, vaikka tarina sen hyvin mahdollistaisi. 

Kokoelma tarinoita, jotka ovat mukaelmia tunnetuista saduista.  Osa tarinoista on eroottissävyisiä. Olin lukenut kokoelman aiemmin n. 30 vuotta sitten – mitään siitä luonnollisestikaan en enää muistanut.

Pidin eniten kahdesta ensimmäisestä tarinasta Siniparta mukaelmasta Verinen kammio ja Kaunotar ja hirviö mukaelmasta Herra Lyonin kosioaika. Verisessä kammiossa oli tunnelmallisesti kerrottu alkuosa, mutta tyyli muuttui tavanomaisemmaksi novellin loppupuolella. Kokoelmalle on merkitty kaksi kääntäjää – ei kai sentään kesken novellin kääntäjä ole vaihtunut.

Toinen Kaunotar ja hirviö mukaelma Tiikerin morsian oli ehkä liian taiteellinen omaan makuuni ja hävisi tunnelmassa edellisille. Samoin Keijukuninkaan taiteellisuus ja runollisuus oli liikaa.

Saapasjalkakissa oli sekava ja pitkä – en jaksanut keskittyä siihen kunnolla kuten en myöskään kokoelman viimeiseen tarinaan Susi-Liisaan.

Lumilapsi on aika ronski Lumikki mukaelma. Ihmissusi ja Sudet tulevat ovat puolestaan Punahilkka mukaelmia. 

Enemmän kuin ihminen on scifiklassikko vuodelta 1953. Olin lukenut kirjan lähes 20 vuotta sitten aiemmin. Arvosanan perusteella pidin kirjasta tuolloin, mutta nyt huomattavasti enemmän.

Kirja on ns, fix-up novel. Se koostuu kolmesta novellista, joista keskimmäinen ”Vauva on kolmen" on julkaistu aiemmin erillisenä novellina. Kirjailija täydensi kertomusta lisäämällä alkuosan ja loppuosan. Osat ovat erillisiä siinä mielessä, että tarina ei jatku yksioikoisesti siitä mihin edellinen osa päättyi, mutta muodostaa silti jouhevan kokonaisuuden.

Kirja kertoo joukosta erityisiä kykyjä omaavia ihmisiä, jotka olivat lapsuudessa/ nuoruudessa jollain tavalla hyljeksittyjä ja kaltoin kohdeltuja. Se on jättänyt jälkensä heidän myöhempään elämäänsä. He muodostavat yhteismielen ja pystyvät kommunikoimaan ketjussa.

Ensimmäisessä osassa kerrotaan Ykistä - idiootista sekä tutustutaan neljän lapsen elämään ja kasvuun. Mitä persoonia he ovatkaan. Hykerryttävää luettavaa. Toinen ja kolmas osa tuo tarinaan lisää hahmoja ja heidän tarinansa yhdistyvät muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Loppu ei ollut niin mielenkiintoinen, kun muu tarina, mutta sinällään onnellisessa lopussakaan ei mitään vikaa ole. 

Kokoelman tarinat olivat makuuni yleisilmeeltään melko keskinkertaisia. Monissa kertomuksissa esiintyvä vakiohahmo Dyson tuntui ajoittain päälle liimatulta, eikä hänen roolinsa aina nivoutunut luontevasti tarinoiden kokonaisuuteen.

Hehkuva pyramidi ja Seremonia käsittelevät uhrimenoja ja kultinomaista palvontaa, kun taas Rautaneitsyt kertoo miehestä, joka on viehtynyt kidutusvälineisiin. Psykologiaa on lyhyt tutkielma ihmismielestä.

 Pidin eniten tarinoista Silmälasipäinen nuorukainen, jossa kirjanoppinut houkutellaan hämäräpuuhiin, sekä Onnelliset lapset, jossa pihalla ilakoivat lapset eivät lopulta olekaan sitä miltä ensin näyttävät. 

Tarina kertoo lapsen näkökulmasta ja kokemana kaikkein läheisimmän ihmisen riuduttavasta sairaudesta ja menetyksen pelosta. Miten läheisen sairaus vaikuttaa myös muihin sosiaalisiin suhteisiin. Samalla tarina kertoo kiusatuksi tulemisesta. Kuvituksen kanssa tunne välittyy kertomuksesta hienosti.

Kirja on omalaatuinen sekä kirjoitustyylissä kuin tarinan sisällössä. Toisaalta hieno, toisaalta liian ylitsepursuava itselleni taiteellisuudessaan.

Tarinan maailma on alkukantainen ja henkilöt sivistymättömiä. Tarina on varsin rujo, mutta koin sen jollain kierolla tavalla paikoin huvittavaksi - tragikoominen.

Novellikokoelma, jonka tarinoissa on samankaltaisuutta keskenään. Niissä esiintyy ihmisiä, joiden perusominaisuus on väkivaltainen - tappelijoita, puukkojunkkareita ja tappajia. Uneksiminen ja omaelämänkerrallisuus on läsnä monissa tarinoissa. Tarinan henkilö voi esimerkiksi olla kirjailija itse - Jorge Luis Borges.

En ole Borgesia aiemmin lukenut yhtään ja tuskin tulen tämän jälkeenkään. Tarinoiden sisältö ja tyyli eivät houkuttele itseäni.