dbgirl

Tämä on ollut minulla vuosia lukulistalla. Viime syksynä uskaltauduin viimein kirjakaupassa lukemaan ensimmäistä lukua ja pidin siitä joten päätin ostaa sen. (Viime vuosi oli minulle todella harvinainen, ostin ainakin kolme kirjaa! En siis normaalisti osta niitä ollenkaan.) Helmikuussa pääsin vihdoin aloittamaan tämän ja pidin edelleenkin aloituksesta. Mutta sitten alkoi tökkiä. En millään tahtonut jaksaa lukea päähahmon tylsiä, harmaita ja ankeita päiviä töissä. Voin kuvitella mitä kirjoittaja haki tällä tyylillä takaa, mutta se ei napannut minua yhtään mukaansa. Kun sitten vihdoin viimein päästiin sinne orpokoti-saarelle, olin että vihdoinkin! Kirjoittajalla oli muutenkin tahdituksen kanssa ongelmia enkä suoraan sanoen ymmärrä miten tämä voi olla best seller, koska kirjoitus ei ole järin sulavaa. Mutta mitä pidemmälle pääsin, ymmärsin paremmin miksi tästä pidetään. Vaikka kirjoittajalla onkin kirjoittaminen vielä hakusessa, niin tarina ja hahmot ovat hyviä, minkä lisäksi (ja tämä on tärkeintä) tällä on sydäntä ja ymmärrystä kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat kohdanneet syrjintää tavalla tai toisella. Ja vaikka tässä on hyvinkin synkkiä teemoja kuplimassa pinnan alla, on tämä silti melko kevyttä luettavaa, mikä on ihan hyvä päätös kun ajattelee kohdeyleisöä (teinit ja nuoret aikuiset).

Jos rehellisiä ollaan, niin en oikein pitänyt päähenkilöstä. Jotenkin se, miten häntä kuvailtiin, oli niin erilainen sen kanssa miten hän puhui. Se tuntui omituiselta. Arthurin puhe myös. Ja sen levykaupan tyypin puhe oli muuten vaan ärsyttävää minusta. Mutta kaikki muut hahmot olivat hyviä ja heidän puheensa tuntui oikealta. Eniten pidin Lucystä ja Chaunceystä (miten ihana nimi!). Hahmoista olisi voinut kertoa myös jotain muutakin kuin toistaa samoja asioita sivusta toiseen. Tämä oli samaan aikaan sekä turhauttava että ilahduttava lukukokemus. 2,75/5

Kirjan ensimmäiset kaksi lausetta löivät luun kurkkuun. Voiko lasten/nuortenkirjan aloittaa näinkin rajusti? Ihastuin alkuun, ja kirja olikin hyvä kunnes päästiin sinne salaiseen maailmaan, sen jälkeen alkoi tympimään. Ei se nyt puinen ollut, hyviä ideoita riitti vaikka millä mitalla, mutta ne olivat vain sytykkeitä, jotka eivät onnistuneet sytyttämään kunnon roihua. Se oli harmi, koska tässä oli niin hyviä tärkeitä teemoja, luonnonsuojelu ja ympäristöekologia etunenässä tietenkin, politikointi sivujuonteena. Ensimmäisenä ihastuin kuitenkin kanteen, sen vuoksi tämän poimin hyllystä alunperin.

En tiedä mitä tapahtui, mutta tässä tuntui olevan jopa jotain järkeä. Sarjan ainut osa jossa näin käy :D Tähdet taiteesta.

Tähdet taiteesta, tarinasta ei niinkään.

Olisi pitänyt lukea Ilmatiivis autotalli ensin, sillä en tajunnut tästä hölkäsen pöläystäkään. Rakastin tosin sen taidetta, huumoria ja metatason juttuja ja sitä, miten tämä lempeästi irvaili omalle järjettömyydelleen. Arvosana saattaa muuttua jos luen Ilmatiiviin autotallin ensin, se saattaa avata hieman tätä maailmaa, tai sitten ei.

Aluksi lainasin kirjailijan Timanttikoirat, Turkoosit päivät (koska siinä oli kiva kansi ja jännä nimi) mutta sitten selvisikin että se kuului kirjasarjaan joten palautin sen ja lainasin Ilmestysten avaruuden, sitten selvisi että on vielä Kuilukaupunki joka on osa 0.5 eli ennen Ilmestysten avaruutta joten lainasin sitten tämän. Ja nyt sitten kirja sanookin että se olisi toinen kirja (joka on Suomessa jaettu kahteen osaan) sarjassa mutta sen voi lukea itsenäisestikin. Huoh. Niin missä järjestyksessä näitä pitää lukea, Kuilukapunki vai Ilmestysten avaruus ekana? Luovutin ja aloin lukemaan tätä Kuilukaupungin ykkösosaa. Kirja osoittautui heti mielenkiintoiseksi mikä oli helpotus sillä minun on ollut vaikea aloittaa minkään sci-fi-kirjan lukeminen koska ne ovat yleensä niin tylsiä, sekavia tai liian teknisiä ilman mitään humaaniutta (löydänkö aina vain ne huonoimmat kirjat vai ovatko ne lähes aina sellaisia vai eikö sci-fi vain sovi minulle?). Tämä yhdistää kivasti kahta genreä, dekkaria (joista pidän) ja scifi-seikkailua, eikä tylsää pääse pahemmin tulemaan koska päähahmo on aikamoisen kärsimätön seikkailijaluonne ja kirjan maailma on erittäin rikas ja… sanotaanko kirjava. Oikeastaan kaikki on mahdollista. On kiva yrittää pohtia sitä maailman mytologiaa ja mysteeriä, joskin lopussa mentiin mielestäni hieman liian oudoksi, heheh. Saas nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu kun tässäkin tapahtui jo kaikenlaista.

Edit: tässä arvioni myös tokasta osasta Kuilukaupunkia:

Eka osakaan ei mikään loistava ollut, mutta tämä oli siltikin pettymys. Loppu on aivan älytön. Ei välttämättä huono, mutta ei kyllä sitäkään mitä odotin, vaikka tiesinkin että mitä tahansa voi tapahtua. Ekassa osassa alkaneet oudot kuvailut naurattivat tässä kenties vielä enemmän. Kyllä tämän luki, mutta nyt epäilyttää luenko Ilmestysten avaruutta tai ylipäätään koko sarjaa. Ei tämä mitään korkeakirjallisuutta ollut, ja viihdettä tältä hainkin, mutta jonkinlainen tolkku olisi silti kiva olla. Oli tätä silti ihan jännä lukea ja nautin sen dekkariosuuksista, mutta en niinkään scifitouhuista.

Ideana ihan hyvä, toteutus ei niinkään. Alku, jossa teinipoika on vanhusta hoitamassa, on hyvä mutta fantasiaosuus kirjasta (eli suurin osa) takkuaa pahasti. Toistoa on liikaa ja tietynlaista kömpelyyttä, kliseitä löytyy. Suurin virhe on kuitenkin siinä että tätä ei ole tunnuttu editoitavan ollenkaan ja sitä tämä olisi kipeästi kaivannut. Olisi hyvä luonnoksena, valmiina teoksena ei todellakaan. 2/5

Luin tämän ekan kerran kun olin 10 tai 11 vanha (90-luvun puolessavälissä). Vuosia muistin kyllä tämän olemassaolon mutta muistin siitä vain sen että siinä oli vain muutama hahmo, siellä oli portaita ja he ovat nääntymäisillään nälkään. Sitä, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka kamala sen loppu oli, en muistanut. Joko olin liian nuori ymmärtämään tätä tai en koskaan lukenut sitä loppuun saakka.

Kirjassa on viisi nuorta, kaikki 16-vuotiaita ja orpoja ja heidät kaikki on pistetty jonnekin tyhjään tilaan missä ei ole mitään muuta kuin portaita ja jokin laite joka antaa heille joskus ruokaa. Koska tämä on dystopiakirja, he alkavat olla kamalia toisilleen.

Kirja on kirjoitettu hieman naiivisti, mutta se johtunee kirjan kohdeyleisöstä, eli nuorten kirja on kyseessä. Se ei juurikaan haitannut minua koska kirja oli psykologisesti kiinnostava. Ja kyllä, loppu oli kamala. Varsinkin koska tämä oli nuorille suunnattu.

Mutta luulen että tämä todella sopii parhaiten esiteineille, koska se ei ole yleisellä tasolla liian kamala etteikö sitä pystyisi käsittelemään, ja se antaa aivoille miettimisen aihetta. On parempi lukea näistä kuin olla tietämättä miten maailma toimii. Tämä kirja on mielestäni loistava johdatus muuhun scifi-kirjallisuuteen ja psykologiaan.

Näin David Lynchin leffaversion Dyynistä ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan on tämä kirja ollut lukulistallani. Vasta Denis Villeneuven leffan (jota en ole vielä nähnyt) innoittamana tartuin nyt vihdoin tähän kirjaan.

Pitkään, yli puolenvälin, mietin mikä tästä tekee niin ihmeellisen. Se ei ollut huono, mutta ei mitenkään ihmeellinenkään, vain tylsähköjä (ja aavistuksen naiiveja) keskusteluja ja päänsisäisiä pohdintoja toisensa perään. Se olikin harvinaisen pitkään jatkunutta pohjustusta tarinalle ja henkilöiden, Arrakis-planeetan ja kulttuurien esittelyä. Sitten tuli eräs pöytäkeskustelu, joka muutti kaiken. Tarina muuttui mielenkiintoisemmaksi ja loppua kohden oudommaksi. Lopun ansiosta arvosana nousi kolmeen. Taidan sittenkin jatkaa seuraavaan osaan.

Olen rehellinen: otin tämän kirjaston hyllyltä sen kannen vuoksi, siinä on nättejä naisia ja siinä on viittaus siihen että tämä liittyisi X-Men universumiin. Tiedän Milo Manaran vain koska olen lukenut Sandmanin ja siellä oli yksi Milo Manaran kuvittama tarina. Vaikka olenkin nähnyt vain yhden tarinan häneltä, tunnistin tämän taiteilijan välittömästi. Joten olin innokas näkemään (nimenomaan näkemään, en lukemaan) tämän. Jep, tämä oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Kauniita naisia lähes olemattomissa vaatekappaleissa ja juoni oli siellä jossakin niiden alla. Oli oikeastaan huvittavaa, miten nämä naiset olivat niin valmiin näköisinä seksiin kun katsoo heidän asentojaan. Ihan sama mikä tilanne on päällä, niin heidän suunsa on auki ja asento on viettelevä. Tämä kuuluu ehkä X-Meneihin, mutta eroottisella ja erittäin, erittäin, erittäin kaukaisella tavalla. Ei sitä tietäisi jollei alussa olisi hahmojen esittelyä. Niin, juoni on ohut mutta OK. Piirrosjälki on kaunista. Tämä on ihan OK kirja, kunhan tältä ei odota mitään älykästä eikä sitä että tässä olisi jotain varsinaista X-Men-touhuilua. Tämä pitäisi lukea ennemminkin jonain seksi(kkäänä) X-Men-fantasiana.