Elenna

Fahrenheit 451 on kirjoitettu kauniilla ja soljuvalla ja jopa unenomaisella tavalla. Se ei ollut lainkaan sitä, mitä scifi-kirjalta odotin. Joku saattaisi pitää tyyliä rasittavana lukea, mutta minulle se oli aivan ihana yllätys. Jokaisen virkkeen merkitystä sanojen ja kielikuvien takana sai miettiä. Juoni oli sinänsä yksinkertainen, mutta monitasoinen. Se oli paitsi kuvaus päähenkilön kasvusta ja kapinasta, myös yksilön ja yhteiskunnan suhteen vääristymisestä ja siitä, kuinka tieto on valtaa. Kun ihmiset eivät saa ajatella itse, on vallanpitäjien helppo syöttää haluamaansa tavaraa heidän aivoihinsa viihteen välityksellä. Lukiessani erityisesti Montagin ja tämän vaimon suhde sai ajatukseni liikkeelle. Kumpikaan ei kuunnellut toisiaan. Mildred-vaimo hukuttautui "sukulaisten" paasaukseen ja näkinkenkäradion päättymättömään pauhuun. Hän ei osannut oikeasti kuunnella miestään, vaikka tämä lopulta huusi saadakseen äänensä kuuluviin. Ehkä tämä on nykyäänkin ihmisten ongelma. Rupatellaan ja juorutaan, mutta toista ihmistä ei välttämättä voida tai edes haluta oikeasti kuulla; vaikeista asioista ei oikeasti uskalleta puhua. Tästä arviosta tuli melkoista pohdintaa, mutta tämä kirja todella herättää ajatuksia. Monet kirjan yhteiskunnan piirteistä tuntuvat pelottavan tutuilta. Kun Bradbury 1950-luvulla kirjoitti kirjansa, hän ehkä osasi ennustaa jotain tulevaisuudesta. Onneksi meillä on kuitenkin vielä lupa lukea ja kirjoittaa kirjoja, ja - ainakin toivottavasti - lupa ajatella itse. Suosittelen Fahrenheit 451:ä vilpittömästi jokaiselle, joka haluaa lukea jotain ajatuksia herättävää.