Fahrenheit 451
Alkuteos ilmestynyt 1953. Perustuu pienoisromaaniin ”The Fireman”, 1951. Suomentanut Juhani Koskinen.
1. painos: Kirjayhtymä, 1966. Arena-sarja. Päällys: Tapani Aartomaa. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: Kirjayhtymä, 1975. Science fiction -sarja. Päällys: Piotr Tomaszewski. Sidottu, kansipaperi.
(2. laitos: Uusi kirjakerho, 1975. Päällys: Jorma Piironen. Sidottu, kansipaperi.) 3. painos: Kirjayhtymä, 1981. Science fiction -sarja. Päällys: Piotr Tomaszewski (sama kuin 2. painoksessa). Sidottu, kansipaperi.
4. painos: Kirjayhtymä, 1986. Science fiction -sarja. Päällys: Piotr Tomaszewski (sama kuin 2. painoksessa). Nimilehdellä suomentajaksi erheellisesti mainittu Matti Kannosto. Nidottu.
5. painos: Tammi, 1998. Klassikkopokkarit. Päällys: Ray Bradburyn valokuva. Nidottu.
Retro-Hugo-palkinto 2004. Hugo-palkintoja ei jaettu 1954, mutta 2004 ne jaettiin taannehtivasti. Valittu Tähtivaeltaja-lehden 1900-luvun tieteiskirjallisuuden Top 50-listalle 2000.
Onko Fahrenheitin aika jo koittanut?
Maailman on vallannut suloinen mielettömyys: sen sijaan että ihminen rentoutuisi vaikkapa hyvää kirjaa lukien, hän menee olohuoneeseensa, jonka seiniä peittävät televisioruudut. Niiden kautta hän voi seurustella muiden ihmisten kanssa.
Viestintätekniikka on syrjäyttänyt kirjat. Ne täytyy polttaa. FAHRENHEIT 451 on lämpötila, jossa painopaperi syttyy palamaan, se on sieluntila, jossa yksilön näkemykset haihtuvat savuna ilmaan. Nouseeko enää kukaan vastustamaan yhteiskuntaa, joka pakottaa ihmiset toistensa peilikuviksi?
”Bradburyn teos on vavahduttavan nautittava tulevaisuudenkuva ja sen toteutumismahdollisuuksien havaitseminen tyrmää. Fahrenheit ei ole enää varoitus vaan toteava kommentti.” – Matti Rosvall, Aamulehti
”Se on kirkas, keskittynyt, ajatuksia herättävä romaani.” –Taisto Pohjola, Päivän sanomat
Käyttäjät lukeneet myös
Ray Bradbury
Ray Douglas Bradbury (1920–2012) oli tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia nimiä.
Bradburyn tavaramerkki oli fantastisten tapahtumien kytkeminen osaksi arkipäivää. Bradburystä on sanottu, että hän kirjoitti aina pohjimmiltaan Amerikan Keskilännen pikkukaupungeista, vaikka hänen teoksensa sijoittuisivat Marsiin. Bradburyn tarinat kertovat yksinkertaisemman elämän kaipuusta ja matkasta lapsuuden ihmettelystä aikuisuuden pettymyksiin. Hänen kielensä on usein lennokkaan runollista. Bradbury kertoi olevansa kielikuvien metsästäjä.
Bradbury suuntautui fantasianomaisiin kertomuksiin ja kauhuun. Tyyliltään Bradbury sijoittuu amerikkalaisen kirjallisuuden ”oudon tarinan” perinteeseen, jonka loivat Edgar Allan Poe ja Nathaniel Hawthorne. Bradbury kirjoitti lähinnä tieteisfantasiaa, fantastista kirjallisuutta joka käyttää hyväkseen tieteiskirjallisuuden aineksia. Bradburyn mukaan hänen ainoa tieteiskirjansa on Fahrenheit 451, koska se perustuu senhetkiseen todellisuuteen.
Ray Bradbury syntyi vuonna 1920 Waukeganissa Illinoisissa köyhään perheeseen. Hänen äitinsä oli lapsena Ruotsista lähtenyt siirtolainen ja isä puhelinlinjojen asentaja. Äiti vei pojan jo nelivuotiaana elokuviin, ja hän näki ikimuistoisia kauhuelokuvia. ”Minulla oli viisivuotiaasta asti palava halu kirjoittaa”. Bradbury vietti paljon aikaa Waukeganin Carnegie-kirjastossa. Bradbury kuvasi kaupunkia myöhemmin novelleissaan nimellä Green Town. Bradburyn Elliottin perheestä kertovissa novelleissa esiintyivät hänen lapsuutensa Einar-setä sekä Neva-täti.
Kirjayhtymän science fiction -sarja
Sarjaan kuului myös yhteisnide H. G. Wellsin teoksista Aikakone ja Maailmojen sota sekä Isaac Asimovin kirjat Teräsluolat ja Alaston aurinko.
Kirjayhtymän science fiction -sarja sisältää 46 kirjaa.
Alasarja Ransom-trilogia
Alasarja Helliconia-trilogia
Alasarja Xenogenesis-trilogia
Alasarja Taivaan valtiaat -trilogia
Kirja-arvioita
Kirja onnistuu kaukonäköisesti maalaamaan lukijansa eteen ankeilla väreillä näkymän nykypäivän maailmasta. Maailmasta, jossa viihde hallitsee ihmisten mieliä lyhyillä kymmenen sekunnin purskeilla, jonka jälkeen tilalle tulee toinen ärsyke ja toinen ja toinen. Mikään ei saa loukata ketään, eikä varsinkaan mitään vähemmistöjä saa loukata. Lapset koetaan riesaksi, ihmissuhteet ovat kertakäyttöisiä, tyhjiä, joissa osapuolet pysyvät toisilleen tuntemattomina. Kaikki tämä siksi, että ihmiset eivät enää ajattele, eivätkä tunne, sillä kirjallisuus on kiellettyä ja ajatukset pannassa. Omaan lukumieltymyksiini nähden varsin erilainen scifi-kirja mutta sisällöltään täyttä asiaa.
Luin kirjan edellisen kerran 17 vuotta sitten.
50-luvulla kirjoitetussa kirjassa on hyvin ennustettu tulevaa, kuten interaktiivinen media/sosiaalinen media sekä nappikuulokkeet. En varmaan vuonna 2003 kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan juurikaan, mutta nyt rinnastus tuntui ilmiselvältä. Kirja ottaa kantaa mm. ihmisen tylsistymiseen – kirjoja ei enää lueta, ne ovat kiellettyjä ja uutiset ym. informaatio luetaan vain otsikkotasolla. Älykäs ajattelu on kuihtunut. Ihmisiä ei kiinnosta muu kuin huvittelu ja älyseinien välityksellä tapahtuva merkityksetön vuorovaikutus muihin ihmisiin. (26.9.2020)
Fahrenheit 451 on kirjoitettu kauniilla ja soljuvalla ja jopa unenomaisella tavalla. Se ei ollut lainkaan sitä, mitä scifi-kirjalta odotin. Joku saattaisi pitää tyyliä rasittavana lukea, mutta minulle se oli aivan ihana yllätys. Jokaisen virkkeen merkitystä sanojen ja kielikuvien takana sai miettiä. Juoni oli sinänsä yksinkertainen, mutta monitasoinen. Se oli paitsi kuvaus päähenkilön kasvusta ja kapinasta, myös yksilön ja yhteiskunnan suhteen vääristymisestä ja siitä, kuinka tieto on valtaa. Kun ihmiset eivät saa ajatella itse, on vallanpitäjien helppo syöttää haluamaansa tavaraa heidän aivoihinsa viihteen välityksellä. Lukiessani erityisesti Montagin ja tämän vaimon suhde sai ajatukseni liikkeelle. Kumpikaan ei kuunnellut toisiaan. Mildred-vaimo hukuttautui "sukulaisten" paasaukseen ja näkinkenkäradion päättymättömään pauhuun. Hän ei osannut oikeasti kuunnella miestään, vaikka tämä lopulta huusi saadakseen äänensä kuuluviin. Ehkä tämä on nykyäänkin ihmisten ongelma. Rupatellaan ja juorutaan, mutta toista ihmistä ei välttämättä voida tai edes haluta oikeasti kuulla; vaikeista asioista ei oikeasti uskalleta puhua. Tästä arviosta tuli melkoista pohdintaa, mutta tämä kirja todella herättää ajatuksia. Monet kirjan yhteiskunnan piirteistä tuntuvat pelottavan tutuilta. Kun Bradbury 1950-luvulla kirjoitti kirjansa, hän ehkä osasi ennustaa jotain tulevaisuudesta. Onneksi meillä on kuitenkin vielä lupa lukea ja kirjoittaa kirjoja, ja - ainakin toivottavasti - lupa ajatella itse. Suosittelen Fahrenheit 451:ä vilpittömästi jokaiselle, joka haluaa lukea jotain ajatuksia herättävää.
Fahrenheit 451 on yksi niitä klassikoita, jotka jokaisen tulisi lukea ja minunkin on ollut tarkoitus se joskus katsastaa, jos tulee vastaan. Kirja yllätti ohukaisuudellaan, ja luin itse tämän kahdella lukukerralla. Miksiköhän klassikoista tulee aina mieleen tuhti tiiliskivi... Montagin vahvuutena hahmona on hänen rohkeutensa ajatella oman toimintansa mielekkyyttä. Bradburyn kieli on pääosin kaunista, vaikka toisinaan hän sortuu hyvinkin abstraktiin värien ja muotojen kuvailuun, joka tuo mieleen kaleidoskooppimaisen tripin Liisan seikkailuista Ihmemaassa. Mekaaniset koirat toivat kaikessa kauheudessaan mieleen Doctor Whon symppis hahmon, robokoira K9:n. Kuinka voisin kuvitella elämääni Bradburyn luomassa maailmassa? Olisinko aivopesty, valmiiksi pureskeltujen tv-ohjelmien orja, joka välillä kaahaa tuhatta ja sataa moottoritiellä vai olisinko kenties rakkaimpia kirjojani salassa lukeva ja kirjallista historiaa säilövä kapinallinen? Bradbury on onnistunut nostamaan jo yli 50 vuotta sitten esille ne ongelmat, joista ensioireet alkavat näkyä nykypäivänä: ihmiset tyhmentyvät, he katsovat mieluummin saippua oopperoiden uusintoja tai päivittävät Facebook-sivuaan kuin lukevat kirjoja. Kuinka kauan lukijakuntaa on riittävästi, jotta kirjoja suomennetaan, painetaan ja myydään, ennen kuin homma alkaa olla kannatamatonta? Toivottavasti minun ei tarvitse nähdä kirjarovioiden hehkua. Onneksi Suomessa on mm. aktiiviset blogi- ja Risingilais-yhteisöt, joissa kirjallisuus on yksi tärkeistä keskusteluaiheista.
Jos rakastaa kirjoja on jotenkin ikävää lukea kirjaa, jossa niitä poltetaan. Ja palomiehet niitä siellä polttavat. Taidokas, ehdottomasti. Bradbury osasi nähdä tulevaisuuteen. Onhan televisio, tietokone, etenkin facebook jollain tapaa syrjäyttänyt kirjojen lukemista. Ja toisaalta, on otettava huomioon toisen maailmansodan vaikutus. Tämä on jo tapahtunut, miksi ei uudestaan? Suosittelen, jos ei rakasta kirjoja liikaa.
Tämä kirja kuvaa hyvin kirjailijan pelkoa siitä kuinka aikoinaan televisiot alkoivat yleistyä syrjäyttäen mm. kirjat ajanviettotapana. Meidän oma aikamme arvostaa vielä kirjoja, mutta niillä ei ole yhtä suurta roolia kuin sata vuotta sitten. Bradbury heittää ajatuksen vielä eteenpäin nykypäivästä rinnakkaistodellisuuteen jossa viihde hallitsee. Kirjaa on hyvä peilata nykyisyyteen ja siihen kuinka paljon meille tarjotaan viihdettä ja kuinka helppo on unohtaa unohtaa yhteiskunta ja siihen vaikuttaminen. Tieto on valtaa. Kirjat ovat valtaa. Ajatukset ovat valtaa.
Fahrenheit 451, tuo yksi scifi-kirjallisuuden klassikoista. Hyvästä syystä. Kirjan maailmaa on tavattu kuvata harmaaksi kuin tuhka. Itse käyttäisin mieluummin sanaa muovinen. Koko maailma on ahdistavan muovinen, keinotekoinen paikka josta tahtoo mahdollisimman nopeasti pois. Bradburyn kuvailu scifistisen aika vähäsanaista ja keskittyy enemmän pohdiskeluun. Sopii minulle, varsinkin tällä vuosituhannella jossa ihmiset vapaaehtoisesti kuolevat television ääreen.
Bradburyn kirja pureutuu kirjallisuudenharrastajan kipeimpään kohtaan. Mitäpä jos kirjat olisivat kiellettyjä, ja niiden lukeminen olisi murhaan rinnastettava teko? Voisiko sellaisessa maailmassa oikeasti elää vai olisiko ihmiskunnan kohtalo vajota apaattiseen transsiin? Mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi tehdä... alistuako kenties etsimään sivistystään televisiosta? Tai ainahan on mahdollista ryhtyä lainsuojattomaksi.