2010 avaruusodysseia
Alkuteos ilmestynyt 1982. Suomentanut Matti Kannosto. Sidottu.
Hugo-palkintoehdokas 1983.
Valtava kosminen löytöretki, paluu kaikkein kuuluisimpaan avaruuden valloitukseen. Visuaalinen ja humaani romaani yhdistää tieteen uusimmat löydöt niihin nerokkaisiin näkyihin, jotka vain Arthur C. Clarke, tieteiskirjailijoiden tieteiskirjailija voi eteemme loihtia.
”Rohkea risteily kautta aurinkokunnan, 2001 on saanut arvoisensa jatkoa.”
Arthur C. Clarke
Arthur Charles Clarke syntyi vuonna 1917 Englannissa. Hän palveli maailmansodassa lentäjänä ja tutka-ohjaajana. Vuonna 1956 Clarke muutti Lontoosta Sri Lankaan. Teoksissaan Clarke yhdisti yleistajuisen kerronnan tieteen saavutusten ja mahdollisuuksien kuvaamiseen ja hän oli kaikkein tunnetuimpia tieteiskirjailijoita 1900-luvun puolivälistä aina 2000-luvulle saakka. Clarke oli brittiläisen tyyneyden säilyttävä optimisti, joka esitteli tieteen saavutuksia ja mahdollisuuksia. Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi Clarkelle suurmestaripalkinnon elämäntyöstä. Hänen teoksiaan on myyty yli sata miljoonaa kappaletta.
Kirjayhtymän science fiction -sarja
Sarjaan kuului myös yhteisnide H. G. Wellsin teoksista Aikakone ja Maailmojen sota sekä Isaac Asimovin kirjat Teräsluolat ja Alaston aurinko.
Kirjayhtymän science fiction -sarja sisältää 46 kirjaa.
Alasarja Ransom-trilogia
Alasarja Helliconia-trilogia
Alasarja Xenogenesis-trilogia
Alasarja Taivaan valtiaat -trilogia
Kirja-arvioita
Ei ihan niin laadukas kuin sarjan ensimmäinen osa, samat ongelmat juonen ja hahmojen osalta vaivaavat mutta taustalla hämärässä etenevä kätketty selitys tapahtumille pitää otteessaan. Parhaimpia osuuksia ovat kuvaukset Jupiterin eri kuiden oloista ja niissä elävistä olennoista.
2001 avaruuseikkailun jälkeen tartuin hieman epäröiden tähän (tavallaan) jatko-osaan. Edellisen kirjan lopun mystisyys jätti jokseenkin oudon olon, enkä ollut ihan satavarma halusinko sen toistuvan. Onneksi tässä teoksessa mystiikkaa oli vähennetty reilusti ja nyt jopa yritettiin selittää ensimmäisen kirjan loppua. Se pieni mystisyysjuonne oli edelleen mukana, mutta paljon pienemmässä roolissa. Vaikka 2001 avaruusseikkailu oli jokseenkin psykedeelinen kokemus, oli se silti parempi kuin tämä jatko-osa. Tämä oli liian paljon edellisen toisinto ollakseen tarpeeksi kiinnostava. Teoksen suurimmat ansiot olivat Heywood Floyd, joka on Moorcockin Bastable-hahmon ohella toinen minulle hyvin mieleenjääneistä, todella sympaattisista hahmoista. Siinä missä Bastable oli naiivi ja jopa hieman typerä, oli Floyd sitten puolestaan hyvin laskelmoiva ja järkevä, mutta yhtä sympaattinen siitä huolimatta. Floyd ei ollut kirjan ainoa tuttu hahmo, ja on ihan jopa nostalgista kun tarinaan tuli lisää tuttuja hahmoja mukaan. Tarinan lopussa oli merkittävä twist, joka jätti janomaan lisää. Puolikas lisätähti kirjalle siitä, että se oli nopealukuinen.