KIRJA-ARVIO
Nimetyt
Mielestäni todella hyvä kirja. Valinta takakannen perusteella kannatti. Tarinaan on helppo päästä mukaan ja se tempaa mukaansa todella nopeasti. Kannattaa lukea!
RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY
Ruuhkavuosia elävä fantasiaan ja scifiin jo vuosia sitten hurahtanut perheenäiti.
LUKIJAN OMA ÄÄNI
Käyttäjän Myrsky10 omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.
KIRJA-ARVIO
Mielestäni todella hyvä kirja. Valinta takakannen perusteella kannatti. Tarinaan on helppo päästä mukaan ja se tempaa mukaansa todella nopeasti. Kannattaa lukea!
KIRJA-ARVIO
Kohtalaisen hyvä kirja. Kirja oli liki puoleenväliin asti aika tylsä, mutta kirja parani kyllä loppua kohden. Ei ihan sen tyylinen kirja, mitä yleensä luen, mutta tulipahan luettua kuitenkin. Koulukiusaamista ja suvaitseamattomuutta kirjassa esiintyi aika paljon.
KIRJA-ARVIO
Tämä kirja oli ehdottomasti parempi kuin edellinen osa. Osa tapahtumista oli ennalta arvattavia, mutta tällaisia tapahtumia ei kuitenkaan ollut häiritsevän paljon. Kirjassa on mukana myös jonkin verran odottamattomia asioita. Hyvä kirja kaiken kaikkiaan.
KIRJA-ARVIO
Hyvä kirja. Pidin kyllä ensimmäisestä osasta enemmän. Osa kirjan tapahtumista oli jopa yllättäviä. Alku oli aika tylsä, mutta kirja parani kyllä myöhemmin. Kannattaa lukea, jos on lukenut ensimmäisenkin osan.
KIRJA-ARVIO
Hyvä kirja. Tarina ei oikeastaan etene juurikaan, mutta kyllä kirjan silti lukee aiempien osien jälkeen. Aika samaa tasoa aiempien osien kanssa.
KIRJA-ARVIO
Pidin ehdottomasti tästä kirjasta. aluksi kirja ei vaikuttanut kovin hyvältä, mutta mitä eteenpäin kirjassa pääsi, sen parempi se oikeastaan muuttui. Kirjan olisi voinut vaikka lukea yhdeltä istumalta, jos aika olisi riittänyt. Suosittelen kirjan lukemista, mutta en kyllä lähtisi vertaamaan sitä Stephenie Meyerin kirjoihin.
KIRJA-ARVIO
Kirjan kansi näytti mielestäni houkuttelevalta. Itse sain kirjan lahjaksi. Kirja ei vaikuttanut aluksi kovin hyvältä, mutta se parani ehdottomasti loppua kohden. Kirjoitustyyli ei oikein ollut minun mieleeni, mutta luen kyllä seuraavankin osan.
KIRJA-ARVIO
Todella hyvä kirja. Kirja oli vaan aivan pakko lukea melkein yhdeltä istumalta loppuun asti. Toivottavasti jatkoa tulee pian. Suosittelen!
KIRJA-ARVIO
Todella hyvä ja koukuttava kirja. Pidin kyllä Väristys- trilogiastakin, mutta tämä kirja oli kyllä jopa parempi. Päähenkilöidin tunteita kuvattiin hyvin ja niihin oli helppo päästä mukaan. Juoni kulki kohtalaisen sujuvasti läpi koko kirjan. Suosittelen :)
KIRJA-ARVIO
Ehdottomasti parempi kuin edellinen osa. Hyvä kirja. Kohtalaisen mukaansa tempaava kirja, jonka lukemiseen ei mennyt kovin kauaa. Tähän sarjaan vaan tykästyy todella helposti! Seuraavia osia odotellessa :)
KIRJA-ARVIO
Ehdottomasti hyvä kirja. Alku vaikutti hieman pitkäveteiseltä, mutta kirja parani kyllä paljon loppua kohti. Suurena miinuksena kuitenkin mainittakoon se, että kirjassa oli PALJON kirjoitusvirheitä. Kannattaa lukea, jos on lukenut aiemmatkin osat.
KIRJA-ARVIO
Alussa kirja ei vaikuttanut hyvältä, mutta lopulta se kuitenkin tempasi mukaansa. Mielestäni kirja loppui kuitenkin täysin kesken, joten seuraavaa osaa odotellessa. Parasta oli, että samoja asioita käydään läpi monen eri ihmisen näkökulmasta.