Taru Väyrynen

Eivät nämä Platonin kirjoitukset ole varsinaisesti mitään fantasiakirjallisuutta, vaan filosofiaa. Annan siis täydet viisi pistettä rakastamalleni filosofille, en fantasiakirjailijalle, jota hän ei millään muotoa ole. Kerrotut tarinat on tarkoitettu elävöittämään filosofisia periaatteita. Ehkä näiden vähän yllättävä putkahtaminen tänne silti on perusteltua, ovathan monet vertauksista saaneet kirjallisuudessa paljon käyttöä. Pidoissa on kysymys miesten juomingeista, ja siinä ohessa keskustellaan rakkauden olemuksesta. Siinä esitetään muun muassa aika kuuluisa ja leikkisä vertaus toisiaan etsivistä pallonpuolikkaista. Kuuluisampi taitaa kuitenkin olla Faidroksen kuvaus ihmissielusta parihevosten vetämänä vaununa, jossa ajaja yrittää hallita hyvään pyrkivää ja paheisiin taipuvaista hevosta. Kannattaa lukea Faidroksesta ainakin se pätkä!

Arvostelu koskee Miekkamyrskyä kokonaisuutena, eli sen molempia osia. Oli todella vaikea antaa arvosana teokselle, joka on taiturimaisesti kirjoitettu, ja jossa tuntuu olevan kantavaa eettistä pohjaa, mutta jossa halvan viihteen tehokeinot (raaka väkivalta ja joukkoraiskaukset mukaan lukien) toistuvat yhä useammin. (Nehän menettävät tehoaan toisteltuina, joten panoksia täytyy koko ajan koventaa.) Ratkaisin arvosanan antamisen päättelemällä, että teos loistavine ihmiskuvauksineen ja kantavan pohjarakenteensa takia ansaitsee arvosanan viisi ja puoli, ja alennan sen neljään ja puoleen edellä mainituista syistä. Tuo siis siitä, mitä sanoisin kriitikkona. Lukijana olen myyty ja nautin!

Kirjailija on todella taitava. Hän käyttää takuuvarmoja viihteen keinoja (myös paikoin lähes inhorealistisia väkivaltakuvauksia) niin osaavasti muun kerronnan lomassa, että kokonaisuudesta hahmottuu laadukas ja tasapainoinen. Henkilöihin tulee tässä toisessa osassa syvyyttä ja uskottavuutta, ja hurjasusien symboliikka selkiytyy, samoin lohikäärmeiden. On myös hahmottumassa varsin kiinnostava kaari, joka saattaa johtaa vahvaan eettiseen perusviestiin (näin ainakin vielä tässä vaiheessa toivon, ainekset siihen on). Ja hauska huomata, että tekstissä kuvataan syöminkejä melkein kuin Homeroksen Iliaassa ja Odysseiassa (tai Viisikoissa).

Kirja on arvosteltava tyylilajinsa edustajana. Tämä on tarkoitettu suuren lukijajoukon viihteeksi, ja sellaisena se toimii erinomaisesti. Se on taitavasti kirjoitettu, henkilöhahmoissa on tarttumapintaa ja syvyyttä, ja juonta kuljetetaan kiehtovan monisäikeisesti. Viihteen aateliin kirja nousee mielestäni siksi, että se nostaa esiin etiikan peruskysymyksiä, ja monella henkilöistä on niihin myös korkeatasoisia vastauksia.