Ana Nas

Locke Lamoran valheet nousi heti yhdeksi parhaimmaksi kirjaksi jonka olen lukenut.

Juoni oli todella ennalta-arvaamaton ja melkein jokaisen luvun lopussa tapahtui jotain todella odottamatonta, mutta silti kaikki oli todentuntuista ja realistisesti kerrottua. Hahmot ovat kaikki mielenkiintoisia ja aitoja. Locken salaisuudet ja temput olivat ällistyttäviä ja myöhemmin kun kaikki palaset loksahtivat paikoilleen kaikki oli selvää.

Muutaman asian takia mietin pitäisikö antaa täydet 5 vai vain 4½: Monet kirjan henkilöt tuntuvat kuin ihmeen voimin selviävän mistä vain. Henkilö 1 hakataan melkein kuoliaaksi, mutta muutaman päivän päästä hän on aivan kunnossa. Henkilöä 2 viillellään ja pistetään teräaseilla, mutta muutaman siteen avulla hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut jne.
Toinen asia ei oikeastaan liity tarinaan vaan suomennokseen. Kirjassa kiroillaan mukavissa määrin ja suomennos kuulostaa lähinnä naurettavalta. Toimii englanniksi paremmin.

Ällistyttävää miten hyvä nuorehkon kirjailian esikoisteos voi olla. Suosittelen kirjaa jokaiselle.

Ihmettelin nähdessäni kirjan kolmantena Risingshadowin top-listalla ja tein tunnuksen ihan vain tätä neuvoa ja arvostelua varten.

Noukin kirjan innokkaasti viime talvena luettuani vain hyviä arvosteluja, mutta lopetettuani en ymmärrä mitä muut näkevät siinä. Aloitetaan hyvistä puolista. Rothfuss on luonut hienon, todenmukaisen fantasiamaailman sanastoineen ja kulttureineen. Kvothe on mielenkiintoinen ja monipuolinen henkilö legendoineen ja nimineen. Laulut ja luutun soitto oli kuvattu hienosti. Kirjan alku tempaisi mukaansa, mutta puolessavälissä into alkoi hiipua.

Aina välillä törmäsi pieniin ärsykkeisiin ja asioihin jotka eivät tuntuneet sopivan maisemaan. Suurin ongelma oli juoni, joka oli loppujen lopuksi tylsä ja ennalta-arvattava. Mitään uutta tai erikoista ei oikeastaan tapahtunut. Toinen suuri ongelmani oli tarinan satunnaiset tytöt ja naiset, kuin mitkäkin Mary Suet, ovat kaikki kauniita ja älykkäitä ja kaatuvat Kvothen syliin miettimättä, eikä kellään ole tarinan suhteen tärkeämpää, oleellista osaa (en tiedä onko tämä sitä fantasiaa vai olenko lukenut liikaa mm. Tulen ja Jään Laulua ja muuta totista fantasiaa). Opiskelu ja elämä kampusalueella oli mielenkiinnotonta. Kvothen sanotaan olevan älykäs ja vahva, mutta tunteikas ja äkkipikainen sopivat paremmin kuvaukseen. Välillä tuntui kuin lukisi lastenkirjaa, joka on yritetty kirjoittaa aikuisille, ja välillä taas totista aikusten fantasiaa joka kuitenkin tuntuu lapselliselta.

Yritin nauttia kirjasta, mutta en vain pystynyt. Kirja oli "ihan ok", luettavaa, mutta ei mitenkään erikoista. En tiedä odotanko aivan liikaa fantasiakirjoilta ja arvostelenko ensiteosta liian ankarasti, mutta mielestäni Tuulen Nimi on todella yliarvostettu eikä se todellakaan kuuluisi top-listan kärkeen.