Noita on aikuisten fantasiaa parhaimmillaan. Se lainaa elementtejä sekä alkuperäisestä Ihmemaa Oz -kirjasta että siitä tehdystä elokuvatulkinnasta. Kirjan keskiössä on Elfaba Thropp, epäonnisten tähtien alla syntynyt vihreäihoinen kummajainen, josta lopulta kasvaa Lännen Noita. Tarina ulottuu kirjaimellisesti Elfaban koko elämän halki, ja maalaa täysin toisenlaisen Ozin ihmemaan, kuin minkä Dorothy matkallaan näki. Kirja luo nokkelan vaihtoehtoisen näkökulman klassiselle tarinalle, joka kyseenalaistaa hyvyyden ja pahuuden rajat. Elfaban hahmo säväyttää inhimillisyydellään, ja hänen elämäntarinansa tavoittaa osuvasti elämän arvaamattomuuden. Maguiren tyyliin olisin kuitenkin kaivannut hieman syvemmälle pureutuvaa kerrontaa hänen näkökulmastaan. Elfaba on yksi parhaista päähenkilöistä koskaan, mutta koko kirjan aikana hän ei saa 'omaa ääntään' ennen aivan viimeisiä metrejä. Tämä pieni valitus on ainoa syy, miksi arvioni ei yllä ihan täyteen viiteen tähteen. Siitä huolimatta Noita on upea lukukokemus, lempikirjojani koskaan.

Maresi on parhaimmillaan oikein mukiinmenevää fantasiaa, mutta mestariteokseksi sitä en voi oikein nimittää. Kirjan suurin ongelma on se, että sen varsinainen konflikti ei millään muotoa saanut vangittua ainakaan minun mielenkiintoani. Jain isä jäi armottoman tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi pahikseksi, eikä hän missään vaiheessa tuntunut todelliselta uhalta. Muiden arvostelijoiden kanssa olen myös samaa mieltä siitä, ettei muussakaan hahmokaartissa oikein riittänyt syvyyttä. Lisäksi maailman romantisointi kävi parissa kohtaa hieman hermoilleni. On kuitenkin mukavaa nähdä näinkin perinteistä fantasiaa ihan kotimaasta, ja Turtschaninoffin luoma maailma tuntuu kiehtovalta. Alkuäidin uskonto ja luostari itse sen ympärillä ovat kirjan parasta antia, ja niiden vuoksi voin antaa anteeksi tietyt puutteet tarinankerronnassa. Pienistä valituksista lukuunottamatta Maresi on vallan kelpo pieni tarina, josta fantasian ystävä saa varmasti ainakin jotakin irti.