Päivikin satu
Kuvittanut Onni Mansnerus. 8. painos 2001. Sidottu.
Päivikki on pieni kultatukkainen tyttö. Hänellä ei ole äitiä eikä isää, sillä hän on löytölapsi. Kasvatusäiti hemmottelee omaa tytärtään, ja Päivikin on tehtävä molempien työt. Kerran sieniä kerätessään Päivikki tapaa kastehelmi- ja sadepisarakeijut, jotka lähtevät johdattamaan häntä Satumaahan. Siellä on keijujen lisäksi tonttuja ja merenneitoja, mutta myös peikkoja ja noitia. Jo vuosia sitten noita Sammaleinen oli ryöstänyt Satumaan pienen kultatukkaisen prinsessan, ja siitä oli maassa suuri suru.
Lukijat suosittelevat myös
Aili Somersalo
Aili Somersalo (1887–1957) oli tamperelainen sairaanhoitaja. Nuorena hän aikoi kuvataiteilijaksi. Somersalo kirjoitti kymmeniä aikanaan suosittuja kirjoja. Mestaritontun seikkailut julkaistiin ensin Aili Tarvaksen nimellä, ja hän käytti myös nimiä Aune Sarkanen ja Eileen Summers.
Somersalon esikoisteos Päivikin satu ja sen jatko-osa Mestaritontun seikkailut ovat jääneet elämään lukijapolvesta toiseen. Helsingin sanomien äänestyksessä Mestaritontun seikkailut nousi suosituimmaksi kotimaiseksi lasten- ja nuortenkirjaksi.

