Arkki - Janne Kellari 9.00   1

MUINAINEN ENNUSTUS, MENNEISYYDEN SOTURI, SUKUNSA VIIMEINEN 

Maailma on tuhon partaalla, mutta ei ole niin suurta kärsimystä, etteikö joku haluaisi hyötyä sen kustannuksella.

Siirtolaisena vieraaseen kulttuuriin saapunut nainen luovii monikerroksisten salaisuuksien ja salaliittojen sokkelossa. Ystävyys ja luottamus joutuvat äärimmäiseen testiin, kun tulevaisuuden kuva pikkuhiljaa aukenee. Onko olemassa kohtaloa vai onko kaikki sattumaa? Voiko muinainen ennustus kertoa jotakin, jota teknologia ei voi selittää?

Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kietoutuessa yhteen, paljastuu totuus ympäröivästä maailmankaikkeudesta.

ARKKI

"Nel-For ponnisti rajusti taaksepäin ja heilautti samalla päätään. Takaraivo iskeytyi liike-energian tuottamalla voimalla yllätetyn miehen kasvoihin."

"Vaikka keho oli toiminut lähes automaattisesti, ei mieli voisi koskaan unohtaa uhrausta, jonka taktinen äly oli tehnyt omantunnon kustannuksella."

"Kyseenalaistamatta johonkin uskova ei oikeasti ole oma itsensä, vaan heijastus siitä mitä hänelle on annettu."

LUKIJAT PUHUVAT

"Mielenkiintoista filosofista pohdintaa tasa-arvosta."

"Teksti ja kerronta oli erittäin sujuvaa."

"Kiitoksia hyvistä lukuhetkistä."



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu marraskuu 26, 2021 (Books on Demand)
Tietoja muokattu tammikuu 10, 2022
Muita teoksia kirjailijalta Janne Kellari
Kolonia 8.00   1
Symboli 8.12   16
Valtakunta 8.00   1
Sääty: Äärimmäinen uhri 9.00   1
Sääty: Vaiettu salaisuus 9.00   1
Muuri : Vihan kääntöpuoli 8.00   1
Muuri : Pelon valtakunta 8.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

karivaan
karivaan
Arvosanat 187
Kirja-arviot 19
Viestit 5
helmikuu 3, 2022
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle