Arvaa mikä kirja!

Cobbia se kaikki hieman huimasi. Tämä alitoiminnolla aikaan saatava HUMALA ei ollut ihan aidon tuntuista. Hän piteli sormeaan nenänsä vasemmalla syrjällä, veti kaksi nopeaa henkäystä oikean sieraimensa kautta ja selvisi parin pykälän verran, tarpeeksi pystyäkseen taas nauttimaan olostaan. 

Kenelläkään heistä ei ollut yhtään rahaa... hallitukselta olivat sosiaalivarat loppuneet jo vuonna 2010. Helvetti oli puhjennut valloilleen. Oli syntynyt aivan uudenlainen vanhusväestö.  Vierut: vanhat pierut.
Kapinat lopettaakseen hallitus oli antanut koko Floridan niemimaan vierujen haltuun. Siellä ei tarvinnut maksaa vuokraa ja ruokaa jaeltiin viikottain ilmaiseksi. Vierut tulivat sinne laumoittain ja ' toteuttivat itseään'. He elivät hylätyissä motelleissa, kuuntelivat typerää vanhaa musiikkiaan ja pitivät bailuja ikään kuin olisi ollut vuosi 1963, voi herran tähden sentään.

Yhtäkkiä Cobb ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Robot olivat lähettäneet hänen mekaanisen kaksoisolentonsa Maahan laatikossa, jossa luki MUNUAISIA. Viime yönä, kun reitti oli ollut selvä, hänen kaksoisolentonsa oli tullut ulos laatikosta, murtautunut varastosta ja paennut. Ja tämä Mooneyn idiootti oli nähnyt robotin juoksevan. Mutta mitä siinä toisessa laatikossa oli ollut?

Robot olivat surullisen kuuluisia niuhottavasta kirjaimellisuudestaan ihmisten kanssa puhuessaan. Se oli yksi niiden monista tavoista osoittaa vihamielisyyttä. Ne eivät olleet oikeastaan koskaan antaneet ihmiskunnalle anteeksi Asimovin kolmea lakia, jotka ensimmäiset suunnittelijat olivat...siinä onnistumatta, kiitos Cobbin...yrittäneet rakentaa roboihin. Ne pitivät jokaista ihmistä turhautuneena orjapiiskurina.

»Äijä ei tiedä, mikä etärobotti on», Sta-Hi sanoi Mistylle.
Suu täynnä ruokaa Cobb mulkoili Sta-Hita kunnes oli nielaissut. »Tietenkin tiedän, Sta-Hi. Etkö saa siihen huumeiden runtelemaan pönttöösi, että minä olin kerran kuuluisa mies? Että minä, Cobb Anderson, olen vastuussa siitä, että roboteista kehittyi itsenäisiä roboja?

'Tonava kaunoisen' rytmi aaltoili, helisi ja lauloi hänen päässään, tuhansien lamppujen valot hohtivat ja heijastelivat ja hetken aikaa [X] oli jälleen lapsi, jonka onnelliseksi tekemiseen ei tarvittu muuta kuin ajelu karusellissa: hän itse pysyi täysin liikkumatta, ratsasti kotkatiikeriään kaiken keskipisteessä, ja maailma pyöri hänen ympärillään. 

Stone meni ovelle ja koputti. Hän sanoi jotakin oven takana olevalle vartijalle, joka nyökkäsi, ja tuli hetken kuluttua takaisin mukanaan styroksikupillinen kylmää vettä.
   "CIA", Wood sanoi ja pudisteli päätään toivottoman näköisenä. "Mokomat pellet. Hei Stone, kuulin juuri uuden CIA-vitsin. Okei: mistä tiedämme, että CIA ei ollut sekaantunut Kennedyn murhaan?"
   "En osaa sanoa", Stone vastasi. "Mistä?"
   "Siitä, että hän on kuollut", Wood sanoi.
   Molemmat nauroivat.

Hän oli löytänyt tempun Hämmästyttävistä taikatempuista salonkeihin, mutta ohjeet olivat raivostuttavan epämääräisiä ja niistä oli vähän apua. Lauseen tai parin välein esiintyi neuvoja, joissa sanottiin: 'piilota penni tavalliseen tapaan'. Shadow ihmetteli, mikä tämä 'tavallinen tapa' oikein oli tässä yhteydessä. Ranskalainen pudotusko? Laitettiinko raha hihaan? Pitikö hänen huutaa: "Hyvä Jumala, katsokaa! Tuolla on puuma!" ja laittaa kolikko taskuun, kun yleisön huomio on kiinnittynyt toisaalle?

Orava pudottautui puusta Shadowin olkapäälle ja upotti terävät kyntensä hänen ihoonsa. "Ratatosk!" se säksätti. Oravan kuononpää kosketti Shadowin huulia. "Ratatosk." Eläin kiipesi takaisin puun latvukseen.
   Shadowin ihoa polttivat neulanpistot, niiden pistely peitti koko hänen ruumiinsa. Se oli sietämätön tunne.   
   Hänen elämänsä avautui hänen eteensä ja heijastui lakanakäärinliinalle. Se levisi lakanalle aivan kirjaimellisesti, aivan kuin jokin dadaistinen eväsretki tai surrealistinen kuvaelma: hän näki äitinsä hämmentyneen katseen, Amerikan lähetystön Norjassa, Lauran silmät heidän hääpäivänään...
   Shadow naureskeli huulet kuivina.
   "Mikä noin naurattaa, hauva?" Laura kysyi. 

Hän ratsasti sudellaan pää pystyssa. Hänen oikea silmänsä loisti ja välähteli, mutta vasen silmä oli himmeä. Hänellä oli viitta, jossa oli syvä munkinhuppu ja hänen kasvonsa häämöttivät sen varjosta. "Lupasin kertoa sinulle nimeni. Näin minua kutsutaan: olen Sodasta iloitseva, Julma, Ryöstäjä ja Kolmas. Olen Yksisilmäinen. Minua kutsutaan Korkeimmaksi ja Todenarvaajaksi. Olen Grimnir ja Huppupäinen. Olen Kaiken isä ja Gondlir sauvankantaja. Minulla on yhtä monta nimeä kuin taivaan tuulilla ja yhtä monta arvonimeä kuin on kuolintapoja. Korppini ovat Huginn ja Munnin, Ajatus ja Muisti; suteni ovat Freki ja Geri; hevoseni on hirsipuu."