Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Lukuhaaste: Helmet 2017
21.10.2017
NiTessine
78 kirjaa, 76 viestiä
3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - Ylös helvetistä
Itsenäisen Suomen ensimmäinen scifikirja ja Kirjojen Suomi -listan ensimmäinen teos.
Tämä on vasemmistolainen, sodanvastainen dystopiakuvaus, jossa on Paatosta ja sitten vielä lisää Paatosta ja päälle vähän Paatosta. Huumori olisi varmaan liian porvarillista. Kuuluu ehkä niihin teoksiin, joita pidetään tärkeinä historiallisista syistä ennemmin kuin minkään varsinaisen laadun vuoksi. Onpahan luettu.
2/5, onpahan tähänkin merkkiteokseen tutustuttu.
8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa
Kirja kartoittaa Suomen historian asutuksesta lähtien viime päiviin, peilaten sen tyrimisen, kämmäilyn, sössimisen ja mokailun kautta. Nämä ovat aina olleet suomalaisten leipälajeja, alkoholin väärinkäytön lisäksi. Teoksessa säilyy tasapaino Suomen asuttamisen ja Ruokolahden leijonan kaltaisten huumorijuttujen sekä Lapuan ammustehtaan räjähdyksen kaltaisten aitojen tragedioiden välillä. Kirjassa on myös joitain juttuja, joista en ollut edes kuullut aiemmin, kuten Alkon 40- ja 50-luvuilla käyttämä ostajatarkkailujärjestelmä, josta NSA olisi ollut kateellinen.
5/5, lisää viinaa, silmät liikkuu.
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - Kommunistinen manifesti
Luin tämän oikeastaan prepatessani larppiin, jossa pelaan marxilaista professoria. Samasta syystä luin sen ääneen, yrittäen treenata skottilaista aksenttia, joka on tarpeeksi selkeä puolalaisten ymmärrettäväksi mutta kuitenkin tunnistettavasti skotlantilainen. Kaikkea sitä päätyykin tekemään.
Itse kirja nyt on se mitä se on, poliittinen pamfletti, jonka aatesisällön oikeastaan tunsin jo valmiiksi. Mutta onpahan tämäkin luettu.
To do -listalla larppiin: mansplainaa naisten oikeuksista Christabel Pankhurstille.
3/5. Toisaalta, se on Kommunistinen manifesti mut sit toisaalta se on Kommunistinen manifesti.
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Neal Stephenson - REAMDE
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - Lovecraft Country[/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - Ylös helvetistä[/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - Whispers Under Ground[/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - Penric's Shaman[/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - The Girl on the Train[/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - The Song of the Serpent[/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa[/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - God Is Disappointed in You[/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - Stories of Your Life and Others[/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - The Princess Diarist[/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - Kommunistinen manifesti[/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Johan Jönsson - Kongressrapporter
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Martin Amis - Money
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - Leaving Mundania[/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - A Confederacy of Dunces[/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - Moon Over Soho[/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - The Haunting of Hill House[/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - Home[/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - The Gardener's Son[/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - The Song of Hiawatha[/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - March: Book Two[/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - Death's End[/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - The Annihilation Score[/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - My Man Jeeves[/strike]
26. Sukutarina: Thomas Mann - Buddenbrookit
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - Auringon ydin[/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - Every Heart a Doorway[/strike]
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: George McDonald Fraser - Flashman's Lady
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - The Long Way to a Small, Angry Planet[/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - The Republic of Thieves[/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - The Book of Three[/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - The Satanic Verses[/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - The Turn of the Screw[/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - Wieland[/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - Traveler of Worlds[/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - Raw Spirit[/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - Shards of Honor[/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - The Dream-Quest of Vellitt Boe[/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - The Violent Century[/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - Bridge of Birds[/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky[/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Alastair Reynolds - Absolution Gap
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - Reading Lolita in Tehran[/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Anne Leinonen - Vaskinainen
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Andrew Hindle - Bonshoon
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - The Sun Also Rises[/strike]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Margot Lee Shetterly - Hidden Figures
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - Buffalo Soldier[/strike]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Neil Gaiman - The Graveyard Book

[b]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - [i]Ylös helvetistä[/i][/b]
Itsenäisen Suomen ensimmäinen scifikirja ja Kirjojen Suomi -listan ensimmäinen teos.
 
Tämä on vasemmistolainen, sodanvastainen dystopiakuvaus, jossa on Paatosta ja sitten vielä lisää Paatosta ja päälle vähän Paatosta. Huumori olisi varmaan liian porvarillista. Kuuluu ehkä niihin teoksiin, joita pidetään tärkeinä historiallisista syistä ennemmin kuin minkään varsinaisen laadun vuoksi. Onpahan luettu.
 
2/5, onpahan tähänkin merkkiteokseen tutustuttu.
 
[b]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - [i]Tuhansien mokien maa[/i][/b]
Kirja kartoittaa Suomen historian asutuksesta lähtien viime päiviin, peilaten sen tyrimisen, kämmäilyn, sössimisen ja mokailun kautta. Nämä ovat aina olleet suomalaisten leipälajeja, alkoholin väärinkäytön lisäksi. Teoksessa säilyy tasapaino Suomen asuttamisen ja Ruokolahden leijonan kaltaisten huumorijuttujen sekä Lapuan ammustehtaan räjähdyksen kaltaisten aitojen tragedioiden välillä. Kirjassa on myös joitain juttuja, joista en ollut edes kuullut aiemmin, kuten Alkon 40- ja 50-luvuilla käyttämä ostajatarkkailujärjestelmä, josta NSA olisi ollut kateellinen.
 
5/5, lisää viinaa, silmät liikkuu.
 
[b]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - [i]Kommunistinen manifesti[/i][/b]
Luin tämän oikeastaan prepatessani larppiin, jossa pelaan marxilaista professoria. Samasta syystä luin sen ääneen, yrittäen treenata skottilaista aksenttia, joka on tarpeeksi selkeä puolalaisten ymmärrettäväksi mutta kuitenkin tunnistettavasti skotlantilainen. Kaikkea sitä päätyykin tekemään.
 
Itse kirja nyt on se mitä se on, poliittinen pamfletti, jonka aatesisällön oikeastaan tunsin jo valmiiksi. Mutta onpahan tämäkin luettu.
 
To do -listalla larppiin: mansplainaa naisten oikeuksista Christabel Pankhurstille.
 
3/5. Toisaalta, se on [i]Kommunistinen manifesti[/i] mut sit toisaalta se on [i]Kommunistinen manifesti[/i].
 
[spoiler]
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Neal Stephenson - [i]REAMDE[/i]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - [i]Lovecraft Country[/i][/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - [i]Ylös helvetistä[/i][/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - [i]Whispers Under Ground[/i][/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - [i]Penric's Shaman[/i][/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - [i]The Girl on the Train[/i][/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - [i]The Song of the Serpent[/i][/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - [i]Tuhansien mokien maa[/i][/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - [i]God Is Disappointed in You[/i][/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - [i]Stories of Your Life and Others[/i][/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - [i]The Princess Diarist[/i][/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - [i]Kommunistinen manifesti[/i][/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Johan Jönsson - [i]Kongressrapporter[/i]
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Martin Amis - [i]Money[/i]
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - [i]Leaving Mundania[/i][/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - [i]A Confederacy of Dunces[/i][/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - [i]Moon Over Soho[/i][/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - [i]The Haunting of Hill House[/i][/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - [i]Home[/i][/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - [i]The Gardener's Son[/i][/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - [i]The Song of Hiawatha[/i][/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - [i]March: Book Two[/i][/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - [i]Death's End[/i][/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - [i]The Annihilation Score[/i][/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - [i]My Man Jeeves[/i][/strike]
26. Sukutarina: Thomas Mann - [i]Buddenbrookit[/i]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - [i]Auringon ydin[/i][/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - [i]Every Heart a Doorway[/i][/strike]
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: George McDonald Fraser - [i]Flashman's Lady[/i]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - [i]The Long Way to a Small, Angry Planet[/i][/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - [i]The Republic of Thieves[/i][/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - [i]The Book of Three[/i][/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - [i]The Satanic Verses[/i][/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - [i]The Turn of the Screw[/i][/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - [i]Wieland[/i][/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - [i]Traveler of Worlds[/i][/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - [i]Raw Spirit[/i][/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - [i]Shards of Honor[/i][/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - [i]The Dream-Quest of Vellitt Boe[/i][/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - [i]The Violent Century[/i][/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - [i]Bridge of Birds[/i][/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - [i]All the Birds in the Sky[/i][/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Alastair Reynolds - [i]Absolution Gap[/i]
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - [i]Reading Lolita in Tehran[/i][/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Anne Leinonen - [i]Vaskinainen[/i]
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Andrew Hindle - [i]Bonshoon[/i]
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - [i]The Sun Also Rises[/i][/strike]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Margot Lee Shetterly - [i]Hidden Figures[/i]
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - [i]Buffalo Soldier[/i][/strike]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Neil Gaiman - [i]The Graveyard Book[/i]
[/spoiler]
22.10.2017
HourglassEyes
505 kirjaa, 57 kirja-arviota, 2775 viestiä
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta
- Apulanta, Heinolan lahja suomalaisille. En ole heinolalainen, mutta tarpeeksi läheltä kuitenkin. Tuttuja paikkoja, tuttuja nimiäkin riveiltä löytyi.
Mielenkiintoinen katsaus Apulannan syntymisestä vuoden 2016 tienoille (pokkariversio, johon oli lisätty uusi osa, alkuperäisteos loppui kaiketi vuoden 2014 tienoille...?). Varsin mielenkiintoista oli se, kuinka vähän bändin kantavat voimat, Toni ja Sipe, puhuvat keskenään bändin ulkopuolisista asioista - mutta ilmeisesti homma on toiminut kaikki nämä vuodet. Appista on tullut kuunneltua melkein siitä lähtien, kun pojat aloittivat levyttämisen ja aika lailla tuli kasvettua bändin kanssa. Appis on kehittynyt vuosien varrella, itsestäni en ole niinkään varma... Mutta biisit ovat edelleen hyviä.
49/50

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis Cassandra Clare: Clockwork Angel
2. Kirjablogissa kehuttu kirja Eve Hietamies: Tarhapäivä
3. Suomalainen klassikkokirja Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
4. Kirja lisää hyvinvointiasi Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
5. Kirjassa liikutaan luonnossa Beth Lewis: Suden tie
6. Kirjassa on monta kertojaa Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja Roberth Galbraith: Käen kutsu
8. Suomen historiasta kertova kirja Raija Oranen: Maan aamu
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja Chuck Palahniuk: Kirottu
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis Marissa Meyer: Winter (Lunar Chronicles#4)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja Arnold Schwarzenegger: Total Recall uskomaton elämäntarinani
13. Kirja "kertoo sinusta" Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen Siri Kolu: Me Rosvolat
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Brian K. Vaughan, Fiona Staples: Saga Volume One. Hugo 2013
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista Lauren Kate: Langennut
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa Clare, Brennan, Johnson, Wasserman: Tales from the Shadowhunter Academy
19. Yhdenpäivänromaani Charlaine Harris: A touch of dead ("Sookie #9,5")
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö Paul Tremblay: A Head Full of Ghosts
21. Sankaritarina Jacquelyn Benson: The Smoke hunter
22. Kuvitettu kirja Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, vol. 20, Scenes from an Unholy War
23. Käännöskirja Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta
24. Kirjassa selvitetään rikos Filip Alexanderson: Esikoinen
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Alivaltiosihteeri, Virallinen kirja
26. Sukutarina Brian K. Vaughan: Saga Volume Two

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan Jamie Sawyer: The Lazarus War book two: Legion
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia Cassandra Clare: City of Bones
30. Kirjan nimessä on tunne Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
31. Fantasiakirja Cassandra Clare: City of Ashes
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta Mike Carey: Lucifer, book four
33. Kirja kertoo Intiasta Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
35. Kirjan nimessä on erisnimi Laure Eve: The Graces
36. Elämäkerta tai muistelmateos James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Stephen King: Etsivä löytää
38. Kirjassa mennään naimisiin Eve Hietamies: Hammaskeiju
39. Ikääntymisestä kertova kirja Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band#1)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä Yonezou Nekota: Don't be Cruel
41. Kirjan kannessa on eläin Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini Kaverin kamalat tavat
42. Esikoisteos Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Neil Gaiman, P. Craig Russell: The Graveyard book, volume 2
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja Arne Nevanlinna: Heta
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Markus Zusak: Kirjavaras
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Cassandra Clare: City of Glass
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän C.J. Sansom: Luostarin varjot
49. Vuoden 2017 uutuuskirja Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja [color=green][b]Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta[/b][/color]
 
- Apulanta, Heinolan lahja suomalaisille. En ole heinolalainen, mutta tarpeeksi läheltä kuitenkin. Tuttuja paikkoja, tuttuja nimiäkin riveiltä löytyi.
Mielenkiintoinen katsaus Apulannan syntymisestä vuoden 2016 tienoille (pokkariversio, johon oli lisätty uusi osa, alkuperäisteos loppui kaiketi vuoden 2014 tienoille...?). Varsin mielenkiintoista oli se, kuinka vähän bändin kantavat voimat, Toni ja Sipe, puhuvat keskenään bändin ulkopuolisista asioista - mutta ilmeisesti homma on toiminut kaikki nämä vuodet. Appista on tullut kuunneltua melkein siitä lähtien, kun pojat aloittivat levyttämisen ja aika lailla tuli kasvettua bändin kanssa. Appis on kehittynyt vuosien varrella, itsestäni en ole niinkään varma... Mutta biisit ovat edelleen hyviä.
 
49/50
 
[spoiler]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis [color=black][b]Cassandra Clare: Clockwork Angel[/b][/color]
2. Kirjablogissa kehuttu kirja[color=black][b] Eve Hietamies: Tarhapäivä[/b][/color]
3. Suomalainen klassikkokirja [color=black][b]Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike[/b][/color]
4. Kirja lisää hyvinvointiasi [color=black][b]Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani[/b][/color]
5. Kirjassa liikutaan luonnossa [b][color=black]Beth Lewis: Suden tie[/color][/b]
6. Kirjassa on monta kertojaa[b][color=black] Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä[/color][/b]
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja [b][color=black]Roberth Galbraith: Käen kutsu[/color][/b]
8. Suomen historiasta kertova kirja [color=black][b]Raija Oranen: Maan aamu[/b][/color]
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja [b][color=black]Chuck Palahniuk: Kirottu[/color][/b]
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis [b][color=black]Marissa Meyer: Winter (Lunar Chronicles#4)[/color][/b]
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja [color=black][b]Arnold Schwarzenegger: Total Recall uskomaton elämäntarinani[/b][/color]
13. Kirja "kertoo sinusta" [color=black][b]Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo[/b][/color]
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella [b][color=black]David Ebershoff: Tanskalainen tyttö[/color][/b]
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen[color=black][b] Siri Kolu: Me Rosvolat[/b][/color]
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja [b][color=black]Brian K. Vaughan, Fiona Staples: Saga Volume One[/color][/b]. Hugo 2013
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista [b][color=black]Lauren Kate: Langennut[/color][/b]
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa [b][color=black]Clare, Brennan, Johnson, Wasserman: Tales from the Shadowhunter Academy[/color][/b]
19. Yhdenpäivänromaani [color=black][b]Charlaine Harris: A touch of dead ("Sookie #9,5")[/b][/color]
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö [b][color=black]Paul Tremblay: A Head Full of Ghosts[/color][/b]
21. Sankaritarina [b][color=black]Jacquelyn Benson: The Smoke hunter[/color][/b]
22. Kuvitettu kirja [b][color=black]Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, vol. 20, Scenes from an Unholy War[/color][/b]
23. Käännöskirja [color=black][b]Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta[/b][/color]
24. Kirjassa selvitetään rikos [b][color=black]Filip Alexanderson: Esikoinen[/color][/b]
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole [b][color=black]Alivaltiosihteeri, Virallinen kirja[/color][/b]
26. Sukutarina [b][color=black]Brian K. Vaughan: Saga Volume Two[/color][/b]
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja [color=black][b]Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta[/b][/color]
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan [b][color=black]Jamie Sawyer: The Lazarus War book two: Legion[/color][/b]
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia[b] [color=black]Cassandra Clare: City of Bones[/color][/b]
30. Kirjan nimessä on tunne [color=black][b]Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet[/b][/color]
31. Fantasiakirja [color=black][b]Cassandra Clare: City of Ashes[/b][/color]
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta [color=black][b]Mike Carey: Lucifer, book four[/b][/color]
33. Kirja kertoo Intiasta [color=black][b]Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet[/b][/color]
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt [b][color=black]Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa[/color][/b]
35. Kirjan nimessä on erisnimi [b][color=black]Laure Eve: The Graces[/color][/b]
36. Elämäkerta tai muistelmateos [color=black][b]James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni[/b][/color]
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta[color=black][b] Stephen King: Etsivä löytää[/b][/color]
38. Kirjassa mennään naimisiin [color=black][b]Eve Hietamies: Hammaskeiju[/b][/color]
39. Ikääntymisestä kertova kirja [color=black][b]Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band#1)[/b][/color]
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä [color=black][b] Yonezou Nekota: Don't be Cruel[/b][/color]
41. Kirjan kannessa on eläin [color=black][b]Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini Kaverin kamalat tavat[/b][/color]
42. Esikoisteos [b][color=black]Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla[/color][/b]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään [color=black][b]Neil Gaiman, P. Craig Russell: The Graveyard book, volume 2[/b][/color]
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta [color=black][b]Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa[/b][/color]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja [color=black][b]Arne Nevanlinna: Heta[/b][/color]
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black][b]Markus Zusak: Kirjavaras[/b][/color]
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit [color=black][b]Cassandra Clare: City of Glass[/b][/color]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän [color=black][b]C.J. Sansom: Luostarin varjot[/b][/color]
49. Vuoden 2017 uutuuskirja [color=black][b]Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia[/b][/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=black][b]Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan[/b][/color][/spoiler]
23.10.2017
8. Suomen historiasta kertova kirja: Keisari Aarnio (Minna Passi)
Joo, oikaisen taas, ei kerro kyllä sinänsä Suomen historiasta, mutta luen harvoin jos koskaan mitään tällaisia Suomeen liittyviä teoksia, että tämä on jo saavutus sinänsä tälle lukuhaasteelle.
33. Kirja kertoo Intiasta: Asterix Intiassa (Albert Uderzo)
Ei inspannut alkaa etsiä mitään Intiaan liittyvää uutta, joten menin vanhalla tutulla.
50/50 luettu (29/50 spefiä, 28/50 omasta hyllystä) [100% - 58% - 56%]
[Spoileri - klikkaa]
Huh ja puh, tämäkin haaste on vihdoin saatu päätökseen.

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Guards! Guards! (Terry Pratchett)
2. Kirjablogissa kehuttu kirja: The Gamble (Kristen Ashley)
3. Suomalainen klassikkokirja: Taikatalvi (Tove Jansson)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Sweet Dreams (Kristen Ashley)
5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Ruohometsän kansa (Richard Adams)
6. Kirjassa on monta kertojaa: Lady Luck (Kristen Ashley)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Peto (J.R. Ward)
8. Suomen historiasta kertova kirja: Keisari Aarnio (Minna Passi)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (Jane Austen, Seth Grahame-Smith)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Mahti (Siri Pettersen)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Talking as Fast as I Can (Lauren Graham)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: The Daily Show: An Oral History as Told by Jon Stewart, the Correspondents, Staff and Guests (Chris Smith)
13. Kirja "kertoo sinusta": Otsonipäiväkirjat (Tero Mielonen)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Jagged (Kristen Ashley)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Breathe (Kristen Ashley)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (Marina Lewycka)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: For a Few Demons More, The Hollows #5 (Kim Harrison)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: White Witch, Black Curse, Hollows #7 (Kim Harrison)
19. Yhdenpäivänromaani: Horrorstör (Grady Hendrix)
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: To Each Her Own (Molly Mirren)
21. Sankaritarina: The Witch With No Name, The Hollows #13 (Kim Harrison)
22. Kuvitettu kirja: Iso Kiltti Jätti (Roald Dahl)
23. Käännöskirja: Johan riitti! (Terry Pratchett)
24. Kirjassa selvitetään rikos: A Perfect Blood, The Hollows #10 (Kim Harrison)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Game Plan (Kristen Callihan)
26. Sukutarina: Hävityksen jumala (Kate Atkinson)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Tähdet kertovat, komisario Palmu! (Mika Waltari)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: The Skeleton in the Closet (Angie Fox)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Viimeinen partio (Sergei Lukjanenko)
30. Kirjan nimessä on tunne: The Long Way to a Small, Angry Planet (Becky Chambers)
31. Fantasiakirja: Black Magic Sanction, The Hollows #8 (Kim Harrison)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: The Little Mermaid (Hans Christian Andersen)
33. Kirja kertoo Intiasta: Asterix Intiassa (Albert Uderzo)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: The Legend of Sleepy Hollow (Washington Irving)
35. Kirjan nimessä on erisnimi: Pumpkin: The Raccoon Who Thought She Was a Dog (Laura Young)
36. Elämäkerta tai muistelmateos: Hidden Figures (Margot Lee Shetterly)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Pale Demon, The Hollows #9 (Kim Harrison)
38. Kirjassa mennään naimisiin: Valon tanssi, Kiekkomaailma #2 (Terry Pratchett)
39. Ikääntymisestä kertova kirja: The Fifth Season (N.K. Jemisin)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Ninefox gambit (Yoon Ha Lee)
41. Kirjan kannessa on eläin: Velhous verissä (Terry Pratchett)
42. Esikoisteos: Magic Bites (Ilona Andrews)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: A Fistful of Charms, The Hollows #4 (Kim Harrison)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: The Undead Pool, The Hollows #11 (Kim Harrison)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Helena Ranta - Ihmisen jälki (Kaius Niemi)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Black Rose (Emma Daniels)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ever After, The Hollows #11 (Kim Harrison)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: How to Mow the Lawn (Sam Martin)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Suomalaisten painajaisia 2 (Karoliina Korhonen)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Kuninkaallisia rakkaustarinoita (Gill Paul)

[b]8. Suomen historiasta kertova kirja:[/b] Keisari Aarnio (Minna Passi)
 
Joo, oikaisen taas, ei kerro kyllä sinänsä Suomen historiasta, mutta luen harvoin jos koskaan mitään tällaisia Suomeen liittyviä teoksia, että tämä on jo saavutus sinänsä tälle lukuhaasteelle.
 
[b]33. Kirja kertoo Intiasta:[/b] Asterix Intiassa (Albert Uderzo)
 
Ei inspannut alkaa etsiä mitään Intiaan liittyvää uutta, joten menin vanhalla tutulla.
 
50/50 luettu (29/50 spefiä, 28/50 omasta hyllystä) [100% - 58% - 56%]
 
[spoiler][b]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis:[/b][color=purple] Guards! Guards! (Terry Pratchett[/color])
[b]2. Kirjablogissa kehuttu kirja:[/b][color=green] The Gamble (Kristen Ashley)[/color]
[b]3. Suomalainen klassikkokirja:[/b] [color=purple]Taikatalvi (Tove Jansson)[/color]
[b]4. Kirja lisää hyvinvointiasi:[/b][color=green] Sweet Dreams (Kristen Ashley)[/color]
[b]5. Kirjassa liikutaan luonnossa:[/b] [color=purple]Ruohometsän kansa (Richard Adams)[/color]
[b]6. Kirjassa on monta kertojaa:[/b] [color=green]Lady Luck (Kristen Ashley)[/color]
[b]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja:[/b] [color=purple]Peto (J.R. Ward)[/color]
[b]8. Suomen historiasta kertova kirja:[/b][color=green] Keisari Aarnio (Minna Passi)[/color]
[b]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja:[/b] [color=purple]Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (Jane Austen, Seth Grahame-Smith[/color])
[b]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis:[/b] [color=purple]Mahti (Siri Pettersen)[/color]
[b]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Talking as Fast as I Can (Lauren Graham)[/color]
[b]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja:[/b] [color=green]The Daily Show: An Oral History as Told by Jon Stewart, the Correspondents, Staff and Guests (Chris Smith)[/color]
[b]13. Kirja "kertoo sinusta":[/b] [color=green]Otsonipäiväkirjat (Tero Mielonen)[/color]
[b]14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella:[/b] [color=green]Jagged (Kristen Ashley)[/color]
[b]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen:[/b] [color=green]Breathe (Kristen Ashley)[/color]
[b]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja:[/b] [color=green]Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (Marina Lewycka)[/color]
[b]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista:[/b] [color=purple]For a Few Demons More, The Hollows #5 (Kim Harrison)[/color]
[b]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa:[/b][color=purple] White Witch, Black Curse, Hollows #7 (Kim Harrison)[/color]
[b]19. Yhdenpäivänromaani:[/b] [color=purple]Horrorstör (Grady Hendrix)[/color]
[b]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö:[/b] [color=green]To Each Her Own (Molly Mirren)[/color]
 
[b]21. Sankaritarina:[/b] [color=purple]The Witch With No Name, The Hollows #13 (Kim Harrison)[/color]
[b]22. Kuvitettu kirja:[/b] [color=purple]Iso Kiltti Jätti (Roald Dahl)[/color]
[b]23. Käännöskirja:[/b] [color=purple]Johan riitti! (Terry Pratchett)[/color]
[b]24. Kirjassa selvitetään rikos:[/b] [color=purple]A Perfect Blood, The Hollows #10 (Kim Harrison)[/color]
[b]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole:[/b] [color=green]Game Plan (Kristen Callihan)[/color]
[b]26. Sukutarina:[/b] [color=purple]Hävityksen jumala (Kate Atkinson)[/color]
[b]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja:[/b] [color=green]Tähdet kertovat, komisario Palmu! (Mika Waltari)[/color]
[b]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan:[/b] [color=purple]The Skeleton in the Closet (Angie Fox)[/color]
[b]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia:[/b][color=purple] Viimeinen partio (Sergei Lukjanenko)[/color]
[b]30. Kirjan nimessä on tunne:[/b] [color=purple]The Long Way to a Small, Angry Planet (Becky Chambers)[/color]
 
[b]31. Fantasiakirja:[/b] [color=purple]Black Magic Sanction, The Hollows #8 (Kim Harrison)[/color]
[b]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta:[/b] [color=purple]The Little Mermaid (Hans Christian Andersen)[/color]
[b]33. Kirja kertoo Intiasta:[/b][color=purple] Asterix Intiassa (Albert Uderzo)[/color]
[b]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt:[/b] [color=purple]The Legend of Sleepy Hollow (Washington Irving)[/color]
[b]35. Kirjan nimessä on erisnimi:[/b] [color=green]Pumpkin: The Raccoon Who Thought She Was a Dog (Laura Young)[/color]
[b]36. Elämäkerta tai muistelmateos:[/b] [color=green]Hidden Figures (Margot Lee Shetterly)[/color]
[b]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta:[/b] [color=purple]Pale Demon, The Hollows #9 (Kim Harrison)[/color]
[b]38. Kirjassa mennään naimisiin:[/b] [color=purple]Valon tanssi, Kiekkomaailma #2 (Terry Pratchett)[/color]
[b]39. Ikääntymisestä kertova kirja:[/b] [color=purple]The Fifth Season (N.K. Jemisin)[/color]
[b]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä:[/b] [color=purple]Ninefox gambit (Yoon Ha Lee)[/color]
 
[b]41. Kirjan kannessa on eläin:[/b] [color=purple]Velhous verissä (Terry Pratchett)[/color]
[b]42. Esikoisteos:[/b] [color=purple]Magic Bites (Ilona Andrews)[/color]
[b]43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään:[/b][color=purple] A Fistful of Charms, The Hollows #4 (Kim Harrison)[/color]
[b]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta:[/b] [color=purple]The Undead Pool, The Hollows #11 (Kim Harrison)[/color]
[b]45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja:[/b] [color=green]Helena Ranta - Ihmisen jälki (Kaius Niemi)[/color]
[b]46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Black Rose (Emma Daniels)[/color]
[b]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit:[/b] [color=purple]Ever After, The Hollows #11 (Kim Harrison)[/color]
[b]48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän:[/b] [color=green]How to Mow the Lawn (Sam Martin[/color])
[b]49. Vuoden 2017 uutuuskirja:[/b] [color=green]Suomalaisten painajaisia 2 (Karoliina Korhonen)[/color]
[b]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja:[/b][color=green] Kuninkaallisia rakkaustarinoita (Gill Paul)[/color] [/spoiler]
 
Huh ja puh, tämäkin haaste on vihdoin saatu päätökseen.
23.10.2017
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
Onneksi olkoon! Perästä tullaan.
Ja hei, mitä on suoritus ilman Asterixia... Tällä kertaa Asterix ei päässyt mukaan omaan haasteeseeni, mutta pidin kyllä mielessä hätävarana. Pikkasen on alkanut mulla haaste jumittamaan loppuvaiheessa, mutta eiköhän se klaarata - ei oo montaa enää jäljellä.

Tänään on hyvä päivä, toinen haastelista päätökseen! 
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
Henry Marsh on yksi Iso-Britannian arvostetuimmista neurokirurgeista. Tämä muistelmateos oli yllättävän mielenkiintoista luettavaa. Marsh käy läpi monia eri aivojen kasvaintyyppiä omien kokemustensa kannalta tapauskohtaisesti ja tuo lukijan ymmärrettäväksi sen, että kirurgikin on ihminen. Joskus he tuntevat olevansa jumalia tai heitä pidetään sellaisina. He pelastavat ihmishenkiä - mutta tekevät myös kohtalokkaita virheitä.
50/50
[Spoileri - klikkaa]
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
Henry Marsh on yksi Iso-Britannian arvostetuimmista neurokirurgeista. Tämä muistelmateos oli yllättävän mielenkiintoista luettavaa. Marsh käy läpi monia eri aivojen kasvaintyyppiä omien kokemustensa kannalta tapauskohtaisesti ja tuo lukijan ymmärrettäväksi sen, että kirurgikin on ihminen. Joskus he tuntevat olevansa jumalia tai heitä pidetään sellaisina. He pelastavat ihmishenkiä - mutta tekevät myös kohtalokkaita virheitä.
50/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis Cassandra Clare: Clockwork Angel
2. Kirjablogissa kehuttu kirja Eve Hietamies: Tarhapäivä
3. Suomalainen klassikkokirja Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
4. Kirja lisää hyvinvointiasi Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
5. Kirjassa liikutaan luonnossa Beth Lewis: Suden tie
6. Kirjassa on monta kertojaa Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja Roberth Galbraith: Käen kutsu
8. Suomen historiasta kertova kirja Raija Oranen: Maan aamu
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja Chuck Palahniuk: Kirottu
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis Marissa Meyer: Winter (Lunar Chronicles#4)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja Arnold Schwarzenegger: Total Recall uskomaton elämäntarinani
13. Kirja "kertoo sinusta" Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen Siri Kolu: Me Rosvolat
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Brian K. Vaughan, Fiona Staples: Saga Volume One. Hugo 2013
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista Lauren Kate: Langennut
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa Clare, Brennan, Johnson, Wasserman: Tales from the Shadowhunter Academy
19. Yhdenpäivänromaani Charlaine Harris: A touch of dead ("Sookie #9,5")
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö Paul Tremblay: A Head Full of Ghosts
21. Sankaritarina Jacquelyn Benson: The Smoke hunter
22. Kuvitettu kirja Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, vol. 20, Scenes from an Unholy War
23. Käännöskirja Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta
24. Kirjassa selvitetään rikos Filip Alexanderson: Esikoinen
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Alivaltiosihteeri, Virallinen kirja
26. Sukutarina Brian K. Vaughan: Saga Volume Two
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan Jamie Sawyer: The Lazarus War book two: Legion
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia Cassandra Clare: City of Bones
30. Kirjan nimessä on tunne Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
31. Fantasiakirja Cassandra Clare: City of Ashes
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta Mike Carey: Lucifer, book four
33. Kirja kertoo Intiasta Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
35. Kirjan nimessä on erisnimi Laure Eve: The Graces
36. Elämäkerta tai muistelmateos James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Stephen King: Etsivä löytää
38. Kirjassa mennään naimisiin Eve Hietamies: Hammaskeiju
39. Ikääntymisestä kertova kirja Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band#1)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä Yonezou Nekota: Don't be Cruel
41. Kirjan kannessa on eläin Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini Kaverin kamalat tavat
42. Esikoisteos Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Neil Gaiman, P. Craig Russell: The Graveyard book, volume 2
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja Arne Nevanlinna: Heta
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Markus Zusak: Kirjavaras
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Cassandra Clare: City of Glass
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän C.J. Sansom: Luostarin varjot
49. Vuoden 2017 uutuuskirja Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
2. Kirjablogissa kehuttu kirja Eve Hietamies: Tarhapäivä
3. Suomalainen klassikkokirja Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
4. Kirja lisää hyvinvointiasi Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
5. Kirjassa liikutaan luonnossa Beth Lewis: Suden tie
6. Kirjassa on monta kertojaa Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja Roberth Galbraith: Käen kutsu
8. Suomen historiasta kertova kirja Raija Oranen: Maan aamu
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja Chuck Palahniuk: Kirottu
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis Marissa Meyer: Winter (Lunar Chronicles#4)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja Arnold Schwarzenegger: Total Recall uskomaton elämäntarinani
13. Kirja "kertoo sinusta" Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen Siri Kolu: Me Rosvolat
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Brian K. Vaughan, Fiona Staples: Saga Volume One. Hugo 2013
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista Lauren Kate: Langennut
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa Clare, Brennan, Johnson, Wasserman: Tales from the Shadowhunter Academy
19. Yhdenpäivänromaani Charlaine Harris: A touch of dead ("Sookie #9,5")
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö Paul Tremblay: A Head Full of Ghosts
21. Sankaritarina Jacquelyn Benson: The Smoke hunter
22. Kuvitettu kirja Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, vol. 20, Scenes from an Unholy War
23. Käännöskirja Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta
24. Kirjassa selvitetään rikos Filip Alexanderson: Esikoinen
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Alivaltiosihteeri, Virallinen kirja
26. Sukutarina Brian K. Vaughan: Saga Volume Two
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan Jamie Sawyer: The Lazarus War book two: Legion
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia Cassandra Clare: City of Bones
30. Kirjan nimessä on tunne Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
31. Fantasiakirja Cassandra Clare: City of Ashes
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta Mike Carey: Lucifer, book four
33. Kirja kertoo Intiasta Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
35. Kirjan nimessä on erisnimi Laure Eve: The Graces
36. Elämäkerta tai muistelmateos James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Stephen King: Etsivä löytää
38. Kirjassa mennään naimisiin Eve Hietamies: Hammaskeiju
39. Ikääntymisestä kertova kirja Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band#1)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä Yonezou Nekota: Don't be Cruel
41. Kirjan kannessa on eläin Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini Kaverin kamalat tavat
42. Esikoisteos Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Neil Gaiman, P. Craig Russell: The Graveyard book, volume 2
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja Arne Nevanlinna: Heta
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Markus Zusak: Kirjavaras
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Cassandra Clare: City of Glass
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän C.J. Sansom: Luostarin varjot
49. Vuoden 2017 uutuuskirja Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Tänään on hyvä päivä, toinen haastelista päätökseen! :grin:
 
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja [color=green][b]Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
[/b][/color]
Henry Marsh on yksi Iso-Britannian arvostetuimmista neurokirurgeista. Tämä muistelmateos oli yllättävän mielenkiintoista luettavaa. Marsh käy läpi monia eri aivojen kasvaintyyppiä omien kokemustensa kannalta tapauskohtaisesti ja tuo lukijan ymmärrettäväksi sen, että kirurgikin on ihminen. Joskus he tuntevat olevansa jumalia tai heitä pidetään sellaisina. He pelastavat ihmishenkiä - mutta tekevät myös kohtalokkaita virheitä.
 
[b]50/50[/b]
 
[spoiler]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis [color=black][b]Cassandra Clare: Clockwork Angel[/b][/color]
2. Kirjablogissa kehuttu kirja[color=black][b] Eve Hietamies: Tarhapäivä[/b][/color]
3. Suomalainen klassikkokirja [color=black][b]Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike[/b][/color]
4. Kirja lisää hyvinvointiasi [color=black][b]Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani[/b][/color]
5. Kirjassa liikutaan luonnossa [b][color=black]Beth Lewis: Suden tie[/color][/b]
6. Kirjassa on monta kertojaa[b][color=black] Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä[/color][/b]
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja [b][color=black]Roberth Galbraith: Käen kutsu[/color][/b]
8. Suomen historiasta kertova kirja [color=black][b]Raija Oranen: Maan aamu[/b][/color]
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja [b][color=black]Chuck Palahniuk: Kirottu[/color][/b]
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis [b][color=black]Marissa Meyer: Winter (Lunar Chronicles#4)[/color][/b]
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja [color=black][b]Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta[/b][/color]
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja [color=black][b]Arnold Schwarzenegger: Total Recall uskomaton elämäntarinani[/b][/color]
13. Kirja "kertoo sinusta" [color=black][b]Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo[/b][/color]
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella [b][color=black]David Ebershoff: Tanskalainen tyttö[/color][/b]
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen[color=black][b] Siri Kolu: Me Rosvolat[/b][/color]
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja [b][color=black]Brian K. Vaughan, Fiona Staples: Saga Volume One[/color][/b]. Hugo 2013
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista [b][color=black]Lauren Kate: Langennut[/color][/b]
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa [b][color=black]Clare, Brennan, Johnson, Wasserman: Tales from the Shadowhunter Academy[/color][/b]
19. Yhdenpäivänromaani [color=black][b]Charlaine Harris: A touch of dead ("Sookie #9,5")[/b][/color]
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö [b][color=black]Paul Tremblay: A Head Full of Ghosts[/color][/b]
21. Sankaritarina [b][color=black]Jacquelyn Benson: The Smoke hunter[/color][/b]
22. Kuvitettu kirja [b][color=black]Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, vol. 20, Scenes from an Unholy War[/color][/b]
23. Käännöskirja [color=black][b]Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta[/b][/color]
24. Kirjassa selvitetään rikos [b][color=black]Filip Alexanderson: Esikoinen[/color][/b]
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole [b][color=black]Alivaltiosihteeri, Virallinen kirja[/color][/b]
26. Sukutarina [b][color=black]Brian K. Vaughan: Saga Volume Two[/color][/b]
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja [color=black][b]Ari Väntänen: Apulanta Kaikki yhdestä pahasta[/b][/color]
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan [b][color=black]Jamie Sawyer: The Lazarus War book two: Legion[/color][/b]
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia[b] [color=black]Cassandra Clare: City of Bones[/color][/b]
30. Kirjan nimessä on tunne [color=black][b]Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet[/b][/color]
31. Fantasiakirja [color=black][b]Cassandra Clare: City of Ashes[/b][/color]
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta [color=black][b]Mike Carey: Lucifer, book four[/b][/color]
33. Kirja kertoo Intiasta [color=black][b]Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet[/b][/color]
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt [b][color=black]Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa[/color][/b]
35. Kirjan nimessä on erisnimi [b][color=black]Laure Eve: The Graces[/color][/b]
36. Elämäkerta tai muistelmateos [color=black][b]James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni[/b][/color]
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta[color=black][b] Stephen King: Etsivä löytää[/b][/color]
38. Kirjassa mennään naimisiin [color=black][b]Eve Hietamies: Hammaskeiju[/b][/color]
39. Ikääntymisestä kertova kirja [color=black][b]Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band#1)[/b][/color]
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä [color=black][b] Yonezou Nekota: Don't be Cruel[/b][/color]
41. Kirjan kannessa on eläin [color=black][b]Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini Kaverin kamalat tavat[/b][/color]
42. Esikoisteos [b][color=black]Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla[/color][/b]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään [color=black][b]Neil Gaiman, P. Craig Russell: The Graveyard book, volume 2[/b][/color]
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta [color=black][b]Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa[/b][/color]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja [color=black][b]Arne Nevanlinna: Heta[/b][/color]
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black][b]Markus Zusak: Kirjavaras[/b][/color]
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit [color=black][b]Cassandra Clare: City of Glass[/b][/color]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän [color=black][b]C.J. Sansom: Luostarin varjot[/b][/color]
49. Vuoden 2017 uutuuskirja [color=black][b]Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia[/b][/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=black][b]Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan[/b][/color][/spoiler]
26.10.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Kirja lisää hyvinvointiani: Lilla fiskboken. Huvudstadsbladetin lukijoiden lähettämiä kalareseptejä. Kalan syönti on tiettävästi terveellistä. Lisäksi pieniä kertomuksia resepteihin liittyen. Viimeisimmän ohjeen mukaan tein tänään paistettua turskaa herneiden ja valkosipulin kera.

27.10.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Nimessä on tunne: Isaac Bashevis Singer Vihassa ja rakkaudessa. New Yorkiin paenneista juutalaisista pian toisen maailmansodan jälkeen. Ei huono. Ankeaa huumoria ja rasittava päähenkilö, joka sotkee elämänsä perusteellisesti.
2017 uutuuskirja: Petina Gappah Muistojen kirja.

Muokannut maahinen (29.10.2017)
07.11.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Kirjastohenkilökunnan suosittelema: C.S. Forester Luutnantti Hornblower. Viimevuotista suositusta riittää vielä monta osaa; tämä on toinen Napoleonin aikoihin sijoittuvia meriseikkailuja. Hornblower itse jää yhä vähän etäiseksi. Purjelaivojen tekninen termistö on hallussa ilmeisesti myös kääntäjällä.

13.11.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Kirja kertoo minusta: Desmond Morris Alaston apina. Ihmisen biologiaa. Paitsi jo vanhentuneita hypoteeseja, kirjassa on runsaasti Morrisin omia olettamuksia, jotka eivät perustu mihinkään muuhun, kuin että palaset tuntuvat sopivan yhteen ja kirjoittajan katsomuksiin. Kirja oli kuitenkin ensimmäinen yritys kansantajuistetuksi yhteenvedoksi ihmisen käyttäytymisestä biologisessa valossa ja siitä tuli valtavan suosittu, olkoonkin että useimpia kiinnosti vain luku seksuaalisuus ja kohta, että ihmisellä on suurin penis apinoiden joukossa. Yhä ajatuksia herättäviä pohdintoja.

27.11.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Kotipaikkakuntaani liittyvä: Kemppainen, Vienonen & Koivisto Pääkaupunki - Politiikka on tylsää. Turvaudun taas ammoiseen pitkäaikaiseen kotipaikkaani Helsinkiin. Hyvistä oivalluksista huolimatta enimmäkseen ei ihmeemmin huvita, syynä osittain edesmennyt ajankohtaisuus ja oma kehno perehtymiseni päivänpolitiikkaan. Ääneen asti nauratti namibialaisen reportterin raportti mallimaa-Suomesta, varmaankin tämänvuotisesta Namibia-perspektiivistäni johtuen. Koiviston piirrokset ovat huolimattomia Mämmilän kulta-aikoihin verrattuna. Albumissa on pari skifisarjaakin.

01.12.2017
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Suomalaisesta naisesta kertova: Helvi Hämäläinen Säädyllinen murhenäytelmä. Pääroolissa kaksi sivistyneistön pariskuntaa toisen maailmansodan kynnyksellä. Melkoinen luku-urakka, erikoinen kirja. Ilkeän ivallisesti kuvattuja ihmisiä viehättävässä ympäristössä Helsingissä ja maaseutuhuviloilla. Jok'ikinen yksityiskohta kerrottu, eikä vain kertaalleen. Häiritsevän epämiellyttävää ja oudon tenhoavaa. Esikuvat on otettu aikalaisille erittäin tunnistettavista oikeista henkilöistä; erityisen kamalana on esitetty Hämäläisen ex-rakastettu Olavi Paavolainen (Artur), muttei kirjailija juuri anna armoa itselleenkään (Naimi).
Yksi haaste selvitetty.

16.12.2017
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
Viimeinenkin haaste on nyt suoritettu.
Kolmessa haasteessa (154 kohtaa) luin yhteensä 61 kirjaa. Vaikka suurin osa omasta hyllystä luetuista kirjoista jäi omaksi niin sain hyllyä tyhjennettyä 10 kirjalla. (Tai oikeastaan tyhjennystä tuli enemmänkin, koska joitatkin kirjoja yritin lukea, mutta huomasin ennen loppuun lukemista ettei ole minua varten tai ovat sarjaa mitä en aio enää lukea.)
Ensi vuonna oman hyllyn koluaminen jatkuu ja ensisijainen valinta tulee olemaan omasta hyllystä, jos vain kategoriaan sopii. Reilun parin viikon päästä voi sitten aloittaakin jo uudet haasteet

Viimeinenkin haaste on nyt [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/2946-lukuhaaste-helmet-2017?start=20#49835]suoritettu.[/url]
 
Kolmessa haasteessa (154 kohtaa) luin yhteensä 61 kirjaa. Vaikka suurin osa omasta hyllystä luetuista kirjoista jäi omaksi niin sain hyllyä tyhjennettyä 10 kirjalla. (Tai oikeastaan tyhjennystä tuli enemmänkin, koska joitatkin kirjoja yritin lukea, mutta huomasin ennen loppuun lukemista ettei ole minua varten tai ovat sarjaa mitä en aio enää lukea.)
 
Ensi vuonna oman hyllyn koluaminen jatkuu ja ensisijainen valinta tulee olemaan omasta hyllystä, jos vain kategoriaan sopii. Reilun parin viikon päästä voi sitten aloittaakin jo uudet haasteet :smile:
22.12.2017
NiTessine
78 kirjaa, 76 viestiä
Aivan ensimmäiseksi tahtoisin todeta että kuten edellisessä päivityksessäni päätin, onnistuin larpissa mansplainaamaan feminismistä Christabel Pankhurstille.
Lisäksi, koska havaitsen olevani eri kaupungissa kuin kotikirjastoni vielä uuteenvuoteen asti, suunnitelma meni uusiksi. Onneksi on lukulaite.
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - A Man Lies Dreaming
Vuoden toinen Tidhar. Tämä kertoo Wolfista, joka on yksityisetsivä Lontoossa. Wolf oli ennen Saksan valtakunnankansleri kunnes lyhyt sota johti kommunistien voittoon ja hän joutui pakenemaan Englantiin. Hän ei oikein tykkää juutalaisista. Arvaatte varmaan, minne tämä on menossa. Kehyskertomuksessa koko juttu on Auschwitzissa viruvan pulpkirjailijan unelmointia ja Wolf kuvataan paitsi aika säälittävänä tyyppinä, myös altistetaan kaikenlaisille nöyryytyksille tarinan aikana. Epäilisin tällä olevan aika paljon yhteyksiä israelilaiseen stalag-pulpiin.
3/5, muuten aika hyvä mutta yksi aika rankka lääketieteellinen epäkohta pudottaa neljännen tähden pois.
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - The Hardest (Working) Man in Showbiz
En kommentoi enempää.
3/5, aika informatiivinen, mutta jotenkin tää jatkuva julkkisten namedroppailu on pikkusen noloa.
[Spoileri - klikkaa]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - A Man Lies Dreaming[/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - Lovecraft Country[/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - Ylös helvetistä[/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - Whispers Under Ground[/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - Penric's Shaman[/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - The Girl on the Train[/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - The Song of the Serpent[/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa[/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - God Is Disappointed in You[/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - Stories of Your Life and Others[/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - The Princess Diarist[/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - Kommunistinen manifesti[/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - Designers & Dragons: The '00s
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - Planetary: Crossing Worlds
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - Leaving Mundania[/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - A Confederacy of Dunces[/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - Moon Over Soho[/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - The Haunting of Hill House[/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - Home[/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - The Gardener's Son[/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - The Song of Hiawatha[/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - March: Book Two[/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - Death's End[/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - The Annihilation Score[/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - My Man Jeeves[/strike]
26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - Metabarons: Aghnar & Oda
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - Auringon ydin[/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - Every Heart a Doorway[/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - The Hardest (Working) Man in Showbiz[/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - The Long Way to a Small, Angry Planet[/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - The Republic of Thieves[/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - The Book of Three[/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - The Satanic Verses[/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - The Turn of the Screw[/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - Wieland[/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - Traveler of Worlds[/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - Raw Spirit[/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - Shards of Honor[/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - The Dream-Quest of Vellitt Boe[/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - The Violent Century[/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - Bridge of Birds[/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky[/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - A Wrinkle in Time
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - Reading Lolita in Tehran[/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja:
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja:
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - The Sun Also Rises[/strike]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - The Last Days of New Paris
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - Buffalo Soldier[/strike]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Lob - The Long Halloween

[b]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - [i]A Man Lies Dreaming[/i][/b]
 
Vuoden toinen Tidhar. Tämä kertoo Wolfista, joka on yksityisetsivä Lontoossa. Wolf oli ennen Saksan valtakunnankansleri kunnes lyhyt sota johti kommunistien voittoon ja hän joutui pakenemaan Englantiin. Hän ei oikein tykkää juutalaisista. Arvaatte varmaan, minne tämä on menossa. Kehyskertomuksessa koko juttu on Auschwitzissa viruvan pulpkirjailijan unelmointia ja Wolf kuvataan paitsi aika säälittävänä tyyppinä, myös altistetaan kaikenlaisille nöyryytyksille tarinan aikana. Epäilisin tällä olevan aika paljon yhteyksiä israelilaiseen stalag-pulpiin.
 
3/5, muuten aika hyvä mutta yksi aika rankka lääketieteellinen epäkohta pudottaa neljännen tähden pois.
 
[b]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - [i]The Hardest (Working) Man in Showbiz[/i][/b]
 
En kommentoi enempää.
 
3/5, aika informatiivinen, mutta jotenkin tää jatkuva julkkisten namedroppailu on pikkusen noloa.
 
[spoiler]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - [i]A Man Lies Dreaming[/i][/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - [i]Lovecraft Country[/i][/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - [i]Ylös helvetistä[/i][/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - [i]Whispers Under Ground[/i][/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - [i]Penric's Shaman[/i][/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - [i]The Girl on the Train[/i][/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - [i]The Song of the Serpent[/i][/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - [i]Tuhansien mokien maa[/i][/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - [i]God Is Disappointed in You[/i][/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - [i]Stories of Your Life and Others[/i][/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - [i]The Princess Diarist[/i][/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - [i]Kommunistinen manifesti[/i][/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - [i]Designers & Dragons: The '00s[/i]
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - [i]Planetary: Crossing Worlds[/i]
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - [i]Leaving Mundania[/i][/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - [i]A Confederacy of Dunces[/i][/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - [i]Moon Over Soho[/i][/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - [i]The Haunting of Hill House[/i][/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - [i]Home[/i][/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - [i]The Gardener's Son[/i][/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - [i]The Song of Hiawatha[/i][/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - [i]March: Book Two[/i][/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - [i]Death's End[/i][/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - [i]The Annihilation Score[/i][/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - [i]My Man Jeeves[/i][/strike]
26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - [i]Metabarons: Aghnar & Oda[/i]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - [i]Auringon ydin[/i][/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - [i]Every Heart a Doorway[/i][/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - [i]The Hardest (Working) Man in Showbiz[/i][/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - [i]The Long Way to a Small, Angry Planet[/i][/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - [i]The Republic of Thieves[/i][/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - [i]The Book of Three[/i][/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - [i]The Satanic Verses[/i][/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - [i]The Turn of the Screw[/i][/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - [i]Wieland[/i][/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - [i]Traveler of Worlds[/i][/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - [i]Raw Spirit[/i][/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - [i]Shards of Honor[/i][/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - [i]The Dream-Quest of Vellitt Boe[/i][/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - [i]The Violent Century[/i][/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - [i]Bridge of Birds[/i][/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - [i]All the Birds in the Sky[/i][/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - [i]A Wrinkle in Time[/i]
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - [i]Reading Lolita in Tehran[/i][/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja:
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja:
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - [i]The Sun Also Rises[/i][/strike]
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - [i]The Last Days of New Paris[/i]
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - [i]Buffalo Soldier[/i][/strike]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Lob - [i]The Long Halloween[/i]
[/spoiler]
Muokannut NiTessine (22.12.2017)
27.12.2017
NiTessine
78 kirjaa, 76 viestiä
26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - Metabarons: Aghnar & Oda
Täysin överiksi vedetyn avaruusoopperan osat kolme ja neljä samoissa kansissa. Kaikkein tärkeintä metaparoneiden suvulle on sotilaskunto ja suvun jatkuminen. Uusi metaparoni voi ottaa tittelinsä vain surmattuaan isänsä kaksintaistelussa. Kaikki tunteet ovat suuria ja jollain ilveellä tämä vielä pelataan ryppyotsaisen vakavana eepoksena ja se toimii. Kajahtanutta settiä, mutta ah niin mainiota.
4/5, jopa Buendíat olivat funktionaalisempia.
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - [i]The Last Days of New Paris
Pienoisromaani vaihtoehtohistoriasta, jossa surrealistinen taide on herännyt eloon Pariisissa ja taistelee natseja vastaan. Natsit ovat liitossa Helvetin kanssa. Vain China Miéville saa näin kahelin idean toimimaan.
4/5. Nyt on semmonen tunne että pitäis opiskella surrealismin historiaa.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Loeb - The Long Halloween
The Long Halloween on paremmasta päästä Batman-sarjiksia. Dekkaritarina enimmäkseen toimii ja melkein 400 sivun mittaisessa stoorissa henkilöhahmoilla on tilaa hengittää. Ihan nättikin tämä on, semmoisella noir-tyylillä. Loppuratkaisua ei edes arvannut, toisin kuin Hushissa.
4/5, tädädädädädädädädädä Bätmäään
[Spoileri - klikkaa]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - A Man Lies Dreaming[/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - Lovecraft Country[/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - Ylös helvetistä[/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - Whispers Under Ground[/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - Penric's Shaman[/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - The Girl on the Train[/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - The Song of the Serpent[/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa[/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - God Is Disappointed in You[/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - Stories of Your Life and Others[/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - The Princess Diarist[/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - Kommunistinen manifesti[/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - Designers & Dragons: The '00s
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - Planetary: Crossing Worlds
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - Leaving Mundania[/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - A Confederacy of Dunces[/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - Moon Over Soho[/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - The Haunting of Hill House[/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - Home[/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - The Gardener's Son[/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - The Song of Hiawatha[/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - March: Book Two[/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - Death's End[/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - The Annihilation Score[/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - My Man Jeeves[/strike]
[strike]26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - Metabarons: Aghnar & Oda[/strike]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - Auringon ydin[/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - Every Heart a Doorway[/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - The Hardest (Working) Man in Showbiz[/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - The Long Way to a Small, Angry Planet[/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - The Republic of Thieves[/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - The Book of Three[/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - The Satanic Verses[/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - The Turn of the Screw[/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - Wieland[/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - Traveler of Worlds[/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - Raw Spirit[/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - Shards of Honor[/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - The Dream-Quest of Vellitt Boe[/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - The Violent Century[/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - Bridge of Birds[/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky[/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - A Wrinkle in Time
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - Reading Lolita in Tehran[/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Saty Taskinen - Täydellinen paisti
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - A Fistful of Data
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - The Sun Also Rises[/strike]
[strike]48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - The Last Days of New Paris[/strike]
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - Buffalo Soldier[/strike]
[strike]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Loeb - The Long Halloween[/strike]

[b]26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - [i]Metabarons: Aghnar & Oda[/b]
 
Täysin överiksi vedetyn avaruusoopperan osat kolme ja neljä samoissa kansissa. Kaikkein tärkeintä metaparoneiden suvulle on sotilaskunto ja suvun jatkuminen. Uusi metaparoni voi ottaa tittelinsä vain surmattuaan isänsä kaksintaistelussa. Kaikki tunteet ovat suuria ja jollain ilveellä tämä vielä pelataan ryppyotsaisen vakavana eepoksena ja se toimii. Kajahtanutta settiä, mutta ah niin mainiota.
 
4/5, jopa Buendíat olivat funktionaalisempia.
 
[b]48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - [i]The Last Days of New Paris[/i][/b]
 
Pienoisromaani vaihtoehtohistoriasta, jossa surrealistinen taide on herännyt eloon Pariisissa ja taistelee natseja vastaan. Natsit ovat liitossa Helvetin kanssa. Vain China Miéville saa näin kahelin idean toimimaan.
 
4/5. Nyt on semmonen tunne että pitäis opiskella surrealismin historiaa.
 
[b]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Loeb - [i]The Long Halloween[/i][/b]
 
[i]The Long Halloween[/i] on paremmasta päästä Batman-sarjiksia. Dekkaritarina enimmäkseen toimii ja melkein 400 sivun mittaisessa stoorissa henkilöhahmoilla on tilaa hengittää. Ihan nättikin tämä on, semmoisella noir-tyylillä. Loppuratkaisua ei edes arvannut, toisin kuin [i]Hushissa[/i].
 
4/5, tädädädädädädädädädä Bätmäään
 
[spoiler]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - [i]A Man Lies Dreaming[/i][/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - [i]Lovecraft Country[/i][/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - [i]Ylös helvetistä[/i][/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - [i]Whispers Under Ground[/i][/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - [i]Penric's Shaman[/i][/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - [i]The Girl on the Train[/i][/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - [i]The Song of the Serpent[/i][/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - [i]Tuhansien mokien maa[/i][/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - [i]God Is Disappointed in You[/i][/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - [i]Stories of Your Life and Others[/i][/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - [i]The Princess Diarist[/i][/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - [i]Kommunistinen manifesti[/i][/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - [i]Designers & Dragons: The '00s[/i]
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - [i]Planetary: Crossing Worlds[/i]
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - [i]Leaving Mundania[/i][/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - [i]A Confederacy of Dunces[/i][/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - [i]Moon Over Soho[/i][/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - [i]The Haunting of Hill House[/i][/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - [i]Home[/i][/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - [i]The Gardener's Son[/i][/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - [i]The Song of Hiawatha[/i][/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - [i]March: Book Two[/i][/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - [i]Death's End[/i][/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - [i]The Annihilation Score[/i][/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - [i]My Man Jeeves[/i][/strike]
[strike]26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - [i]Metabarons: Aghnar & Oda[/i][/strike]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - [i]Auringon ydin[/i][/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - [i]Every Heart a Doorway[/i][/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - [i]The Hardest (Working) Man in Showbiz[/i][/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - [i]The Long Way to a Small, Angry Planet[/i][/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - [i]The Republic of Thieves[/i][/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - [i]The Book of Three[/i][/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - [i]The Satanic Verses[/i][/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - [i]The Turn of the Screw[/i][/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - [i]Wieland[/i][/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - [i]Traveler of Worlds[/i][/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - [i]Raw Spirit[/i][/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - [i]Shards of Honor[/i][/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - [i]The Dream-Quest of Vellitt Boe[/i][/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - [i]The Violent Century[/i][/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - [i]Bridge of Birds[/i][/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - [i]All the Birds in the Sky[/i][/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - [i]A Wrinkle in Time[/i]
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - [i]Reading Lolita in Tehran[/i][/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Saty Taskinen - [i]Täydellinen paisti[/i]
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - [i]A Fistful of Data[/i]
[strike]47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Ernest Hemingway - [i]The Sun Also Rises[/i][/strike]
[strike]48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: China Miéville - [i]The Last Days of New Paris[/i][/strike]
[strike]49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Maurice Broaddus - [i]Buffalo Soldier[/i][/strike]
[strike]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Jeph Loeb - [i]The Long Halloween[/i][/strike]
[/spoiler]
01.01.2018
NiTessine
78 kirjaa, 76 viestiä
No eihän tää sitten onnistunut. Muuten tosi meni 150 luettua kirjaa täyteen, mikä on ihan pop.
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - Planetary: Crossing Worlds
Vähän hämärä kriteeri mutta miksipä ei. Kasa Planetaryn ja muiden sarjisten crossovereita. Planetary/Batman on ihan kekseliäs, Planetary/Authorityssa on tavallaan hauska mutta oikeastaan todella dorka Lovecraft-vitsi, Planetary/Justice League on vaan tylsä.
3/4, ihan ookoo.
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - A Fistful of Data
Dedman on australialainen. Kirja on Shadowrun-romaani ja roolipelien oheistuotekirjojen tyyliin kevyttä viihdettä ilman syvempiä tasoja. Diggaan Shadowrunista, diggasin myös tästä ja luultavasti unohdan teoksen sisällön viikon kuluessa.
3/5, mukiinmenevää viihdettä.
[Spoileri - klikkaa]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - A Man Lies Dreaming[/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - Lovecraft Country[/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - Ylös helvetistä[/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - Whispers Under Ground[/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - Penric's Shaman[/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - The Girl on the Train[/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - The Song of the Serpent[/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa[/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - God Is Disappointed in You[/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - Stories of Your Life and Others[/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - The Princess Diarist[/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - Kommunistinen manifesti[/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - Designers & Dragons: The '00s
[strike]14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - Planetary: Crossing Worlds[/strike]
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - Leaving Mundania[/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - A Confederacy of Dunces[/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - Moon Over Soho[/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - The Haunting of Hill House[/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - Home[/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - The Gardener's Son[/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - The Song of Hiawatha[/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - March: Book Two[/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - Death's End[/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - The Annihilation Score[/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - My Man Jeeves[/strike]
[strike]26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - Metabarons: Aghnar & Oda[/strike]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - Auringon ydin[/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - Every Heart a Doorway[/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - The Hardest (Working) Man in Showbiz[/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - The Long Way to a Small, Angry Planet[/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - The Republic of Thieves[/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - The Book of Three[/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - The Satanic Verses[/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - The Turn of the Screw[/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - Wieland[/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - Traveler of Worlds[/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - Raw Spirit[/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - Shards of Honor[/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - The Dream-Quest of Vellitt Boe[/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - The Violent Century[/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - Bridge of Birds[/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky[/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - A Wrinkle in Time
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - Reading Lolita in Tehran[/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Saty Taskinen - Täydellinen paisti
[strike]46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - A Fistful of Data[/strike]

[b]14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - [i]Planetary: Crossing Worlds[/i][/b]
 
Vähän hämärä kriteeri mutta miksipä ei. Kasa Planetaryn ja muiden sarjisten crossovereita. Planetary/Batman on ihan kekseliäs, Planetary/Authorityssa on tavallaan hauska mutta oikeastaan todella dorka Lovecraft-vitsi, Planetary/Justice League on vaan tylsä.
 
3/4, ihan ookoo.
 
[b]46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - [i]A Fistful of Data[/i][/b]
 
Dedman on australialainen. Kirja on Shadowrun-romaani ja roolipelien oheistuotekirjojen tyyliin kevyttä viihdettä ilman syvempiä tasoja. Diggaan Shadowrunista, diggasin myös tästä ja luultavasti unohdan teoksen sisällön viikon kuluessa.
 
3/5, mukiinmenevää viihdettä.
 
[spoiler]
[strike]1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Lavie Tidhar - [i]A Man Lies Dreaming[/i][/strike]
[strike]2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Matt Ruff - [i]Lovecraft Country[/i][/strike]
[strike]3. Suomalainen klassikkokirja: Konrad Lehtimäki - [i]Ylös helvetistä[/i][/strike]
[strike]4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Ben Aaronovitch - [i]Whispers Under Ground[/i][/strike]
[strike]5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Lois McMaster Bujold - [i]Penric's Shaman[/i][/strike]
[strike]6. Kirjassa on monta kertojaa: Paula Hawkins - [i]The Girl on the Train[/i][/strike]
[strike]7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Hugh Matthews - [i]The Song of the Serpent[/i][/strike]
[strike]8. Suomen historiasta kertova kirja: Vesa Sisättö - [i]Tuhansien mokien maa[/i][/strike]
[strike]9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mark Russell - [i]God Is Disappointed in You[/i][/strike]
[strike]10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Ted Chiang - [i]Stories of Your Life and Others[/i][/strike]
[strike]11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Carrie Fisher - [i]The Princess Diarist[/i][/strike]
[strike]12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Karl Marx - [i]Kommunistinen manifesti[/i][/strike]
13. Kirja "kertoo sinusta": Shannon Appelcline - [i]Designers & Dragons: The '00s[/i]
[strike]14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Warren Ellis - [i]Planetary: Crossing Worlds[/i][/strike]
[strike]15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Lizzie Stark - [i]Leaving Mundania[/i][/strike]
[strike]16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: John Kennedy Toole - [i]A Confederacy of Dunces[/i][/strike]
[strike]17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Ben Aaronovitch - [i]Moon Over Soho[/i][/strike]
[strike]18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Shirley Jackson - [i]The Haunting of Hill House[/i][/strike]
[strike]19. Yhdenpäivänromaani: Nnedi Okorafor - [i]Home[/i][/strike]
[strike]20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Cormac McCarthy - [i]The Gardener's Son[/i][/strike]
[strike]21. Sankaritarina: Henry Wadsworth Longfellow - [i]The Song of Hiawatha[/i][/strike]
[strike]22. Kuvitettu kirja: John Lewis - [i]March: Book Two[/i][/strike]
[strike]23. Käännöskirja: Liu Cixin - [i]Death's End[/i][/strike]
[strike]24. Kirjassa selvitetään rikos: Charles Stross - [i]The Annihilation Score[/i][/strike]
[strike]25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: P.G. Wodehouse - [i]My Man Jeeves[/i][/strike]
[strike]26. Sukutarina: Alejandro Jodorowsky - [i]Metabarons: Aghnar & Oda[/i][/strike]
[strike]27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Johanna Sinisalo - [i]Auringon ydin[/i][/strike]
[strike]28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Seanan McGuire - [i]Every Heart a Doorway[/i][/strike]
[strike]29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ron Jeremy - [i]The Hardest (Working) Man in Showbiz[/i][/strike]
[strike]30. Kirjan nimessä on tunne: Becky Chambers - [i]The Long Way to a Small, Angry Planet[/i][/strike]
[strike]31. Fantasiakirja: Scott Lynch - [i]The Republic of Thieves[/i][/strike]
[strike]32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Lloyd Alexander - [i]The Book of Three[/i][/strike]
[strike]33. Kirja kertoo Intiasta: Salman Rushdie - [i]The Satanic Verses[/i][/strike]
[strike]34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Henry James - [i]The Turn of the Screw[/i][/strike]
[strike]35. Kirjan nimessä on erisnimi: Charles Brockden Brown - [i]Wieland[/i][/strike]
[strike]36. Elämäkerta tai muistelmateos: Alvaro Zinos-Amaro - [i]Traveler of Worlds[/i][/strike]
[strike]37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Iain Banks - [i]Raw Spirit[/i][/strike]
[strike]38. Kirjassa mennään naimisiin: Lois McMaster Bujold - [i]Shards of Honor[/i][/strike]
[strike]39. Ikääntymisestä kertova kirja: Kij Johnson - [i]The Dream-Quest of Vellitt Boe[/i][/strike]
[strike]40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Lavie Tidhar - [i]The Violent Century[/i][/strike]
[strike]41. Kirjan kannessa on eläin: Barry Hughart - [i]Bridge of Birds[/i][/strike]
[strike]42. Esikoisteos: Charlie Jane Anders - [i]All the Birds in the Sky[/i][/strike]
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Madeleine L'Engle - [i]A Wrinkle in Time[/i]
[strike]44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Azar Nafisi - [i]Reading Lolita in Tehran[/i][/strike]
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Saty Taskinen - [i]Täydellinen paisti[/i]
[strike]46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Stephen Dedman - [i]A Fistful of Data[/i][/strike]