Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Tunnistatko kirjan?
28.03.2018
Yritän löytää nimen kirjalle, jonka luin kauan sitten. Valitettavasti muistan kirjasta hyvin vähän, mutta tällä foorumilla on sellaisia kirjavelhoja, että joku saattaisi hoksata mistä on kyse.
Kirja on todennäköisesti yli 30 vuotta vanha, melko varmasti käännös ja genre enempivähempi kauhua. Hämärän muistikuvani mukaan mies hautaa auton alle (?) jääneen koiransa, joka palaa "elävänä" kotiin seuraavana päivänä. Sitten vaimo(?) kuolee, mies käy hautaamassa hänet ja vaimo nousee kuolleista, mutta ei ole ihan oma itsensä, niin sanotusti. Voin muistaa jotain väärin, mutta idea kuitenkin on kuolleista herääminen. Soittaako kellään mitään kelloa?

^Mietin tuota itsekin, mutta kirjan kuvaus ei kuulosta ihan oikealta, tosin muistikuvani on hyvin hatara. Ja oli siinä mielestäni kingmäinen tunnelma. Laitoin sen joka tapauksesssa lukulistalle, selvinnee sitten kun luen.

24.12.2019
Luinwen
234 kirjaa, 104 kirja-arviota, 96 viestiä
Minullakin on pari kirjaa kateissa. Katsotaan tunnistaako kukaan näitä.
Ensimmäinen oli lasten- tai nuortenkirja, luultavastikin aika vanha, koska luulisin lukeneeni sen ollessani tyyliin peruskouluikäinen. Niihin aikoihin luin Veljeni Leijonamieltä, Tarinaa vailla loppua yms. lasten satuja, ja tämä kirja oli mielestäni samantyyppinen. Juonesta en muista paljoakaan; vain että siinä oli tyttö, joka asui lohikäärmeen kanssa, ehkä tämän palvelijana?
Toinen kirja joka on kadonnut muistipankeistani aika hyvin oli myös vanha, genreltänsä kauhua. Kirjan teki erikoiseksi se, että siitä osa oli sarjakuvaa, osa romaanin muotoon kirjoitettua proosaa. Siinä siis vuorotteli sarjakuva ja kirjoitettu teksti. Henkilönä oli ehkä musta, pelottava mies? En muista juonta oikeastaan yhtään, muistan vain tuon erikoisen kertomistyylin, joka jäi mieleen.

Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
Ensimmäisestä tulee mieleen Patricia Wreden Lohikäärmeen prinsessa. Toinen voisi olla Philip Pullmanin Kreivi Karlsteinin ensimmäinen v. 1994 suomennettu painos. Siinä ainakin on sarjakuvaa, kun taas v. 2005 suomennoksessa ei ollut.
Ensimmäisestä tulee mieleen [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/712-lohikaarmeen-prinsessa]Patricia Wreden [i]Lohikäärmeen prinsessa[/i].[/url] Toinen voisi olla [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/1252-kreivi-karlstein]Philip Pullmanin [i]Kreivi Karlsteinin[/i][/url] ensimmäinen v. 1994 suomennettu painos. Siinä ainakin on sarjakuvaa, kun taas v. 2005 suomennoksessa ei ollut.
24.12.2019
Rinja
847 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1031 viestiä
Minullakin tulee ensimmäisestä mieleen Lohikäärmeen prinsessa. Luin koko sarjan hiljattain uudelleen, ja se toimi edelleen. Hyvää komediallista fantasiaa.
Minullakin tulee ensimmäisestä mieleen[i] Lohikäärmeen prinsessa[/i]. Luin koko sarjan hiljattain uudelleen, ja se toimi edelleen. Hyvää komediallista fantasiaa.