J. K. Rowling *spoilereita!*

Eli keskustelua Harry Potter -kirjoista, tuskinpa olen ainoa joka on hurahtanut näihin.   Törmäsin Harry Pottereihin yli kymmenen vuotta sitten. Hän oli niistä aivan innoissaan ja sai minutkin vilkaisemaan Viisasten kiveä. Ja se olikin menoa sitten. Ahmin kaikki siihen mennessä ilmestyneet kirjat uudelleen ja uudelleen ottaen aina uusimman kirjan mukaan rinkiin. Nykyisin en enää ahmi niitä sillä tavalla, mutta kaikki kymmenen (kyllä, kymmenen, pikkukirjat myös, jotka on myös ihania, varsinkin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat) löytyy hyllystä sekä suomeksi että englanniksi ja toisinaan palaan niihin. Tällä hetkellä luen itseasiassa Chamber of Secrets:iä tarkoituksena lukea kirjat viimein alusta loppuun englanniksi. Sillä vaikka Kapari on loistava suomentaja, kaikki asiat nyt vaan ei käänny suomeksi täydellisesti ja osa alkuperäiskielisten taiasta katoaa. Ne ovat ja tulevat todennäköisesti aina pysymäänkin suosikkikirjani.   Niissä viehättää mahtavat hahmot kuten Luna ja Remus, mukaansa tempaava juoni, Rowlingin huumori... Se kuinka ensimmäisestä kirjasta saattaa olla sivulauseessa mainintana jotain, mikä nousee viimeisessä kirjassa olennaiseen rooliin. Kirjoja jaksaa lukea yhä uudelleen, kun aina löytää jotain uutta. Aina päätyy pohtimaan jotain, mitä ei aiemmin ole huomannut. Kirjoista löytyy kasvutarinoita, syvällisiä ja vähemmän syvällisiä opetuksia, symboliikkaa, seikkailuja, ystävyyttä, rakkautta, taikuutta ja taianomaisia olentoja. Mitä muuta voi enää toivoa.   Ehkä suljen (tällä erää) suuni tästä aiheesta, muuten tämä viesti ei lopu ennen kuin merkkiraja tulee vastaan. :D

Ihanaa,että joku on mennyt perustumaan ketjun Pottereille :smile: Koska ne ovat yksi pitkäaikaisista lenmpikirjasarjoistani :heart:     Tutustuin Pottereihin ensimmäisen kerran suurinpiirtein tasan kymmenen vuotta sitten,kun lainasin Salaisuuksien kammion kirjastosta,kun Viisasten kiveä ei ollut paikalla ja kaikenlisäksi kummitätini oli suositellut sarjaa minulle. Ja se olikin sen jälkeen rakkautta ensi lukemisella. Salaisuuksien Kammion jälkeen tuli luettua kaikki siihen asti ilmestyneet suomennokset ja hyvin monta kertaa aina uutta suomennosta odotellessa. Nykyisin Pottereita ei tule luettua kovin paljon paitsi kerran kesässä koko sarja tulee luettua läpi siitä on muodostunut jonkinlainen kesän lukuperinne. Elokuvista en ole välittänyt erityisen paljon,koska ne eivät ole pystyneet välittämään ainakaan minulle täysin niitä asioita ja tunnelmaa mitä Pottereissa rakastan,mutta harvemminhan elokuat pystyvätkään olemaan niin hyviä,kuin kirjat.   Sarja löytyy hyllystä suomennoksina. Sarjassa on parasta mielestäni hyvän hahmogallerian lisäksi tietenkin taikamaailma,joka on kaikkine pienine yksityiskohtineen todella kiehtova paikka unohtamatta tietenkään muita hienoja asioita kirjoissa,kuten ystävyyttä,erilaisia seikkailuita mitä niissä tapahtuu, ihania romansseja vaikka kaikkiin pareihin en ollutkaan tyytyvänen ja tietenkin pääsee seuraamaan kuinka hahmot todella kasvavat sarjan aikana. Esimerkkejä lempihahmoista ovat esimerkiksi Sirius,Lupin,Tonks,Luna Lovekiva ja Weasleyn kaksoset.   Ehkä on parasta lopettaa toistaiseksi viesti tähän ennen kuin se menee liian jaaritteluksi. :lol:

Minulle Poterit ovat aina olleet ja tulevat luultavasti jatkossakin aina olemaan kevyttä viihdykekirjallisuutta, jotka luen läpi muutaman vuoden välein, jos paremmalta kirjallisuudelta ehdin. Niistä maku ei niin pahasti ole mennyt kuin pahimmalta roolipelifantasialta, joten niiden uudelleenlukuarvo on kohtalainen.   Potterien juonikuviot ovat yksinkertaista ja huumori on mukiinmenevää, joskaan ei mitään kovinkaan ihmeellistä. Taikuusjärjestelmä on yksinkertainen, kenties liiankin yksinkertainen. Sodin mitä todennäköisimmin yleistä mielipidettä vastaan, kun sanon, etten voi pitää Pottereita kunnioitettavana kirjallisuutena, vaan pelkkänä kevyenä viihtenä. Samanlainen suhtautumistapa minulla on hyvinkin montaa vanhaa suosikkikirjailijaani kohtaan nykyään. Rowlingin kanssa tähän kategoriaan menevät muun muassa David Eddings, R. A. Salvatore ja Eoin Colfer.   En kuitenkaan sano, ettei Pottereita kanata lukea, päin vastoin. Mutten rehellisesti voi väittää niitä modernin spefikirjallisuuden helmiksi.

Itse aloin lukemaan Pottereita joskus neljä-viisi vuotta sitten, ja kuten itselläni oli siihen aikaan tapana, luin kirjoja joista olin nähnyt elokuvat. Potterit on ollut siinä hyviä kirjoja, kun ne on kevyitä ja helppolukuisia. Useinmiten noita tulee luettua silloin kun ei muutakaan luettavaa ole, ja kaipaa vähän rennompaa lukemista.   Mielestäni se maailma on hyvin keksitty ja mielenkiintoinen, ja juuri se miten pienet lausahdukset, tekemiset, esineet alussa tuntuu niin mitättömiltä, mutta lopussa niillä onkin paljon isompi tarkoitus.

Luin hiljattain muutaman Potterin uudestaan, ja olin yllättynyt miten mukaansatempaavia ne jaksoivatkaan olla. Tarinankerronnassa on jotain sellaista joka tekee kesken lopettamisesta kerrassaan mahdotonta.   Näin jälkikäteen tarkasteltuna ainakin Kalkaroksen hahmo avautuu uudella tavalla ja onkin saanut aika paljon faneja viimeisen kirjan julkaisun jälkeen... Ja on mielenkiintoista, miten kuudennessa ja seitsemännessä kirjassa maagisen maailman taustoja avataan pensieve-takaumilla ynnä muilla kertomuksilla. Pidän siitä, miten Rowling perustelee Voldemortin pahuuden ja osoittaa, miten ilkeys onkin vain heikkoutta jopa niin suuressa mittakaavassa. Ja pidän myös siitä, miten vahvoja henkilöitä kirjoissa on, jopa sivuosissa. Henkilökaarti on suuri jo jokainen jollain tapaa yksilöllinen ja pidettävä.   Ajattelin aikoinaan [i]Kuoleman varjeluksien[/i] olevan tosi huono kirja. Ei se uudella lukukerralla suosikikseni noussut, mutta on siinäkin puolensa. Siinä on hyviä ideoita, joita olisi voinut kehitellä vielä enemmän ja ehkä järjestellä järkevämmin.

Minä karsastin Harry Potter -kirjoja aluksi vain sen vuoksi, että ne olivat niin suosittuja. Kun sarja oli edennyt puoleen väliin päätin kokeilla ja pidin kirjoista. Sarja ei ole korkeaa kirjallisuutta, mutta se on erittäin tehokas tapa uppotua pitkäksi aikaa fantasiamaailmaan.   Sarjan loppua inhosin. Tai lähinnä sitä pitkää telttailua.

Harry Potter :heart: . Aihe josta voisin löpistä niin paljon kuin sielu sietää ja luultavasti vielä vähän lisää.   Tutustuin Pottereihin joskus ala-asteella ja täysin sattuman kautta. En ollut kuullut sarjasta paljon mitään, vaikka kaikki kirjat olikin jo julkaistu (Ihme!) ja tartuinkin hetken mielijohteesta Viisasten kiveen jollain lukuisista kirjastoreissuistani. Aloitin kirjan jo samana iltana ja jäin heti koukkuun. Seuraavaan vuoteen en varmaan muusta puhunutkaan ja aloin vimmaisesti mainostaa sarjaa kaikille jotka tunsin. (Isoäitini sanookin lukeneensa muutaman osan, koska se oli ainoa keino päästä yhteyteen kanssani :wink: ). Yhä edelleenkin tunnustaudun suureksi potterfaniksi, vaikken koko sarjaa ole muutamaan vuoteen uudestaan lukenutkaan. Pätkiä kyllä aina välillä.   Pottereissa minua viehättää Rowlingin lempeän humoristinen kirjoitustapa, maailma, henkilöt sekä tietysti mukaansatempaava juoni. (Ja voi sitä kyynelten määrää kun lempihahmoni kuolivat...)   Potterit ovat minulle eräänlainen pyhä aihe, koska niillä on ollut niin suuri vaikutus elämääni. (Mainitsen sen edelleen lempisarjakseni kautta aikain). Tutustuinhan mm. fantasiakirjallisuuteen ja fanfictioniin niiden kautta. Uskon, että tulen aina rakastamaan Pottereita. :heart:   Ehkäpä lopetan nyt tähän :wink:

Ensi alkuun ylenkatsoin koko sarjaa. Tietenkin, jos siitä jokainen pitää, niin meikäsusi ei ainakaan. Katsoin syrjäsilmällä Salaisuuksien kammion leffana joskus jouluna ja kolmosluokkalainen minä päätti Harry Pottereiden kuuluvan yleissivistykseen. Aloitin lukemisen kolmosesta, enkä päässyt kovin hyvin ineen, vaikka muistankin jännittäneeni paljon.   Lainasin vitosen leffana ja siihen jäin vihdoin koukkuun. Luin kirjat enemmän tai vähemmän huonossa järjestyksessä ja himofanitin (fanitan) Rowlingia niin paljon kuin pikkuhukka kykeni.   Paria vuotta sitten aloin pikkuhiljaa keräillä kirjoja. Lahjoina sain neljä, ekan osan tinkasin kirpparilta ja kaksi muuta lempidivarista. Nyt olen koko sarjan ja Siuntio Silosäkeen tarinoiden ylpeä omistaja. Hyllystä löytyy myös kaikki leffat ja kaksi leffoista kertovaa kirjaa. (Harry Potter - Legenda kuudella eurolla Akateemisesta... Elämäni paras löytö :cool: )   Luin viimeksi uusiksi vuosi sitten. Voisi aloittaa taas... Yhteensä olen sarjan lukenut varmaan sellaiset seitsemän, kahdeksan kertaa...? Vaikka en ole Harryn kanssa kasvanut, oikaisen vääryyden. Näillä kirjoilla opetan omat tulevat sudenpentuni lukemaan.   Parasta sarjassa on juoni, käsittämättömän taidokkaasti punottu. Parasta on kirjassa hahmot. Persoonallisia, raikkaita. Parasta kirjassa on huumori. Sopii lapselle, mutta toimii myös tämänikäiselle. Legendaarinen ainakin minun elämässäni, enkä arvaten ole ainut.

Luin Pottereita ensi kertaa ala-asteella, eikä niistä jäänyt paljon mitään mieleen. Jossain välissä lainasin sattumalta ensimmäisen osan uudelleen ja jäin niin pahasti koukkuun, että ahmin kaikki loputkin siihen mennessä ilmestyneet kirjat ja aloin kärkkymään seuraavia osia. :)   Alkupään kirjat vaikuttivat olevan täysin irrallisia teoksia, mutta 5. kirjassa (Feeniksin Kilta) alettiin liittää aikaisempien kirjojen tapahtumia silloisen tarinan kaareen, josta vaikutuin tosi paljon ja faniusasteeni vain nousi.     [quote=Tapsa]Henkilökaarti on suuri jo jokainen jollain tapaa yksilöllinen ja pidettävä.[/quote]   Tästä olen samaa mieltä, vaikkakin suurin osa hahmoista tuntuu vähän ylidramaattisilta (eipä sillä, kyllä se sopii tämän lajityypin kirjoihin). Taikamaailmakin on jännä ja hyvin rakennettu, tosin välillä tuntuu, että Rowling kehitti sinne asioita lennosta aina tarpeen tullen (ei kuitenkaan huono asia, sillä ideat toimivat ja kyllähän tämän kaltainen taikamaailma sen myös hyvin mahdollistaa).   Jostain syystä pidän kaikista eniten 3. kirjasta, Sirius Mustassa vain oli sitä jotain, joka säväytti. Heikoin kirja oli ehdottomasti 4. kirja, Liekehtivä Pikari, en pitänyt kisailuista kauheasti. Olihan se erilainen juonirakenne, mutta ei kauhean kiinnostava. Viimeisinkään kirja ei vakuuttanut kaikilta osin, se oli ihan liian dramaattinen verrattuna aikaisempiin. Synkkä saa olla, mutta liika draama alkaa ärsyttää jossain vaiheessa. Tarina myös heikkeni loppua kohden, lopun taistelun hahmojen uhrimäärä oli ihan järjetön. Ja sitten se ihan loppu? Uh huh, en taida viitsiä edes kirjoittaa siitä mitään.   Mutta siis kaiken kaikkiaan pidän kirjasarjasta paljon, ja viimeisessä osassa on paljon hyvää, mutta valitettavasti heikko loppu pilasi muuten niin hyvää tarinaa jonkun verran. Täytyy lukea kirjat taas jossain vaiheessa uudestaan, siitä on mennyt aika paljon kun viimeksi Potterin maailmassa vierailin. Ja onhan se omalla tavallaan mielenkiintoista lukea kirjat uudestaan, kun nyt tietää tulevat tapahtumat. Hahmoihin suhtautuu ihan eri tavalla, kuten nyt esimerkiksi Kalkarokseen.

Taisin lukea Potterit ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Oli kesäloma, ja me oltiin itse asiassa perheen kanssa matkoilla. Luin niitä sitten aina tilaisuuden tullen (automatkoillakin, vaikka autossa lukemisesta tulee mulle huono olo) ja olin ihan ihmeissäni - "ooh, miksi ihmeessä mä en ole aiemmin lukenut fantasiaa?" Olin silloin tyyliin 10-v., ja syvällisemmät jutut meni multa täysin ohi (enkä oikein osannut arvostaa hahmojen rakkaustarinoitakaan, hmph), mutta tajusin silti heti, että tämä se muuten on mahtava kirjasarja. Harry Potterit avasi mulle tien fantasiakirjallisuuden pariin, ja ne tulee aina olemaan mun suuria suosikkeja. :)

Itse aloitin Pottereiden lukemisen ala-asteella, juuri kun Salaisuuksien kammio tuli elokuviin. Muutama kaverini oli hehkuttanut kirjoja ja minäkin menin leikkeihin mukaan vaikken tiennyt koko sarjasta vielä mitään. Muistan kuinka Salaisuuksien kammio-leffaan oli vielä viikko aikaa, kun isäni törkkäsi Viisasten kiven eteeni ja käski aloittaa siitä. Ehdin lukea sen ennen elokuvaa, ja Salaisuuksien kammio onkin ainoa jonka olen nähnyt ensin elokuvana. Seuraavat kolme kirjaa luin isäni perässä, kirjan välissä saattoi olla välillä molempien kirjanmerkit yhtäaikaa :smile: Huvittavaa jälkeenpäin ajatella että oma isä oli lukenut osan Pottereista ennen minua.. Nelosen kohdalla meninkin sitten ohi, ja uudet kirjat piti saada lukea heti ilmestyttyään.   Potterit ovat kyllä olleet aika tärkeät kirjat nuorena. Muistan vieläkin elävästi kuinka olin vahingossa spoilaantunut vitosesta sitä innoissani selaillessani ja kuinka sitten siihen kamalaan kohtaan päästyäni itkin silmät päästäni[spoiler] Siriuksen vuoksi[/spoiler]. Edelleen lempihahmoni, eikä vieläkään kyyneliltä säästytä :heart: Kolmonen ja vitonen ovatkin lemppareitani, eikä vähintään Siriuksen takia. Itselläni suurin kompastuskivi sarjassa on ollut kuudes osa, en vaan kestä sitä kamalaa pakkomiellettä mikä Harrylla tuntuu Dracoa kohtaan olevan, vaikka oikeilla jäljillä onkin. :roll:

Potterit olivat minulle se raapaisu joka sytytti kipinän, joka myöhemmin leimahti liekkeihin. Eli näistä kirjoista koko lukemisharrastus sai alkunsa. Erittäin rakkaita kirjoja, herättävät paljon muistoja lapsuudesta, mutta tuovat myös iloa ja naurua nykypäivään.   En ole hirveästi lukenut kirjallisuutta englanniksi (fanifiktiota sitten senkin edestä), mutta näitä Pottereita olen nyt viidenteen kirjaan asti alkuperäiskielellä lukenut. Ja täytyy myöntää, että kyllä se äidinkieli on vahva tekijä siinä lukukokemuksen syntymisessä. Toisille ehkä se ei merkitse niin paljon, mutta minulle näköjään kyllä. Olen ihan hyvä englanninkielessä, mutta silti se tuntuu liian työläältä lukiessa. Vähän kuin kahvi ilman sokeria.   Ensimmäiset kirjat neloseen asti ovat ehdottomasti sitä lapsuuden rakkainta antia. Vitosesta ylös päin tapahtumat synkentyvät ja hahmot siirtyvät teinimaailmaan, jonne en vieläkään (kahdeksantoista täytettyäni) tunne kuuluvani.   Potter-maailma on niin täyteläinen ja rikas, että aina tuntuu löytyvän jotain uutta - tai miksei vanhaakin! - jota soveltaa nykyhetkessä. Sen takia minä kai niitä rakastan. Harry elää ihanassa vanhanaikaisessa ja taianomaisessa maailmassa, jonne minäkin koen kuuluvani.

[url=http://yle.fi/uutiset/j_k_rowling_potter-kirjat_olisi_kannattanut_paattaa_toisin/7065273]Rowling olisi sittenkin päättänyt Potterit toisin[/url], eli toisin sanoen rikkonut Ron & Hermione -parituksen ja antanut Harryn ja Hermionen löytää toisensa. En tiedä mitä ajatella, tiedättekö te?

Kyllähän tuo puskista tuli ja olin hetken aikaa pienessä shokissa kun uutinen pamahti Facebookin etusivulle. Ron ja Hermione ovat aina olleet minulle "se oikea paritus", se Pottereissa ollut ja siksi lopulta ainoa oikea. Ja vaikka fanfictionin puolella Draco/Hermione -paritus on yksi suosikeistani, niin jotenkin Ron/Hermione on aina ollut se johon palaan. Se jonka Rowling oli halunnut ja vaikka ns. Dramione ficcejä onkin silloin tällöin kiva lukea, niin lopuksi päädyn aina Ron/Hermioneen. Ja Harry/Hermione? Se ei ole koskaan tuntunut realistiselta vaihtoehdolta meikäläiselle. Harry kuuluu yhteen Ginnyn kanssa ja sillä sipuli. :lol: Jos Hermione päätyy yhteen jonkun muun kuin Ronin kanssa niin sitten Dracon.   Mutta aika shokeeraava tunnustushan tuo on. Potterit edustavat kuitenkin kaiken fanfictionin ja muun keskellä sitä "Raamattua", sitä Rowlingin tahtoa ja oikeaa kantaa. Niin on Rowling kirjoittanut ja niin asiat ovat. Mutta kun Rowling sanoo itse, että muuttaisi ratkaisujaan... Vähän niin kuin maailmalta putoaisi pohja. :lol: No, mutta Potterit pysyvät kuitenkin lopulta entisellään ja eiköhän tästäkin päästä yli.

[quote="Iivari" post=9985][url=http://yle.fi/uutiset/j_k_rowling_potter-kirjat_olisi_kannattanut_paattaa_toisin/7065273]Rowling olisi sittenkin päättänyt Potterit toisin[/url], eli toisin sanoen rikkonut Ron & Hermione -parituksen ja antanut Harryn ja Hermionen löytää toisensa. En tiedä mitä ajatella, tiedättekö te?[/quote]   Varmasti täältä löytyy monia mielipiteitä.   [spoiler]EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Harry + Ginny 4ever!!!!!!!!!!!!!!!!! Ron + Hermione 4ever!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ei ole muita mahdollisuuksia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EIVÄT NE MITÄÄN TERAPIAA OLISI TARVINNEET!!!!!!!!!!!!!!!!![/spoiler]   Rowlingilla on todennäköisesti ollut hyvät perusteet ajatuksilleen.   [spoiler]Oi J.K, joka ilta luen rukouksen nimikirjoituksesi edessä. Joka ilta toivon postista myöhästynyttä kirjettä, joka kutsuisi minut, vaivaisen jästisyntyisen Tylypahkaan. Edes vaihtovuodeksi, J.K, edes vaihtovuodeksi. Joka ilta... Ja nyt. Nyt sinä teet näin... Onko millään enää merkitystä?[/spoiler]   Mitäs tässä ylireagoimaan.   [spoiler]ET VOI TEHDÄ NÄIN!!!!!!!! ET VOI TUHOTA SITÄ KAIKKEA, MIHIN OLEMME USKONEET, MINKÄ PUOLESTA OLEMME TAISTELLEET!!!!!!!!! Ei... Oi J.K, kai näet sen todellisuudessa, syvällä sisimmässäsi aivan kuten olet sen aina nähnyt: HERMIONE JA RON OVAT SE PARAS PARITUS POTTEREISSA!!!!!! GINNY JA HARRY EIVÄT VOI ELÄÄ ILMAN TOISIAAN!!!!!!! AAAAAAAAAASRGH!!!!!!!![/spoiler]   Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Voi sentään. Eipä olisi ensimmäinen kirjailija, joka miettii mitä olisi voinut tehdä toisin. :)

Siinä vaiheessa kun nää Pottereiden paritukset alko olemaan mitään vakavampaa kuin käytävännurkissa hihittelyä, mä olin jo hiukan kasvanut sarjasta ulos. Ehkä ihan hyvä vaan. Viimeisen kirjan loppuratkaisut olivat ehkä enemmän sellaista "jaha, nojoo, aika luontevaa". Että ei nyt rikota mitään kaanonia siellä! Tai jos rikotaan, niin palautetaan Krum kuvioihin ja Hermionelle tämä ulkkarikomistus kainaloon. :wink:

(Muokkasin otsikkoon maininnan spoilereista, sikäli kun Pottereiden loppuratkaisut on jollain vielä kokematta.)   Vähän kyllä mietityttää, että olisi Ron/Ginny jopa brittimittapuulla ollut kuiteskin aika härski veto... . Sori, huono.   Minä olen pitänyt Ron/Hermione -paria loistavana ratkaisuna, koska minusta on herttaista, että Ronin kaltainen ns. tavallinen jannu (siis päähenkilö Harryyn verrattuna) ja Hermionen kaltainen sarjan keskeisin sankaritar löysivät toisensa.   Tämä on minusta ikävästi sanottu: [quote]– Uskon, että monet fanitkin ihmettelevät, olisiko Ronista ollut tekemään Hermione onnelliseksi, Watson sanoi.[/quote] Mitä kirjoja muistan, poti Ron ainakin jossain vaiheessa melkoista alemmuutta siitä, ettei ole kuuluisa tai rikas kuin Harry tai fiksu kuten Hermione... Siinä mielessä loppuratkaisu oli ikään kuin opettavainen, ettei välttämättä tarvitse olla se joukon superein tyyppi ollakseen kelpoinen rakastetuksi ja hyvän elämän eläjäksi ja jollekulle juuri se Paras. Ja toisaalta osoitti mielestäni Hermionen puolelta jonkinlaista henkistä kasvua, että näki Ronin hyvät puolet, siis mihin hän Ronissa nyt sitten rakastuikaan. Ja siis... mitä sitten olisi tarvittu tekemään Hermione onnelliseksi?   Niin.. ja kelle hahmolle se Ron sitten olisi ollut kyllin hyvä?

Oikeesti.. EVVVK.. noin aikuisten oikeasti hyvin lapsellisesti ilmaistuna. Ne kirjat on jo kirjoitettu. Who cares anymore?   muoks: onko häneltä tulossa uusi kirja?

Minulle oli puolestaan kirjojen lukuaikana pienoinen yllätys, että Hermione päätyi Ronin kanssa yksiin, olin melko varma, että lopulta Hermione paritetaan Harryn kanssa. Olisin jopa pitänyt sitä ratkaisua parempana kuin lopputulokseen päätynyttä Ron + Hermione ja Ginny + Harry -parituksia. Mutta sitten taas ...     [quote=Hiistu]Minä olen pitänyt Ron/Hermione -paria loistavana ratkaisuna, koska minusta on herttaista, että Ronin kaltainen ns. tavallinen jannu (siis päähenkilö Harryyn verrattuna) ja Hermionen kaltainen sarjan keskeisin sankaritar löysivät toisensa.[/quote]   ... tätä itsekin mietin. Onhan se viehättävä ajatus, että päähenkilömies ei päädy seurustelemaan/avioliittoon päänhenkilönaisen kanssa (vaikka Ronillakin toki oli oma merkityksensä ja paikkansa tarinassa, mutta jälleen kerran Harryyn verrattuna Ron ei ollut se päähenkilö).   Mutta kuitenkin, olisin suonut Hermionelle onnen Harryn kanssa. He olisivat paremmin tasapainottaneet toisiaan. Ymmärrän hyvin Rowlingin ajatuksen, että Ron & Hermione olisivat tarvinneet terapiaa. Hermione tuntui olevan niin paljon parempi kaikessa, joten todennäköisyyksillä leikittäessä oli ollut mahdollisuus, että Ronia olisi se jossain välissä alkanut nyppiä.     [quote=Hiistu]Vähän kyllä mietityttää, että olisi Ron/Ginny jopa brittimittapuulla ollut kuiteskin aika härski veto... . Sori, huono.[/quote]   Hiistu, sinulla on välillä vähän likainen mielikuvitus. :lol:

Mä en ole koskaan ollut hirveän tyytyväinen Ron/Hermione -paritukseen, koska mielestäni he ovat liian erilaisia (eivätkä sellaisellä hyvällä tavalla), jotta suhde toimisi. Mutta on Ron/Hermione kuitenkin parempi kuin mitä Harry/Hermione olisi ollut. Joskin jälkimmäisessä vaihtoehdossa mua varmaankin häiritsee eniten tyypillinen päähenkilöiden paritus, ei niinkään luonteiden yhteensopimattomuus.   En kamalasti pidä Potter-maailman sisäsiittoisista parituksista ylipäätään. Olen jonkun verran alkanut lämmetä Harry/Ginnylle - luin hyvän mielipiteen, jonka mukaan samanlainen huumorintaju yhdisti heitä - mutta mielummin olisin nähnyt Harryn pariutuvan vaikka Lunan kanssa.

Ensimmäisen kerran tutustuin Pottereihin, kun olin paljon pienempi. Aluksi äiti taisi lukea niitä minulle ja sitten kun osasin lukea itse jo paremmin, luin niitä itse. Luin niitä aika hitaasti ja sitten jäin jossain kohtaa Liekehtivää Pikaria ja silloin lukeminen jotenkin jäi siihen. Kolme kesää sitten, oltiin mummolassa ja silmiini osui siskoni Harry Potter -kirjat. Ajattelin vain lukea ensimmäisen kirjan ensimmäisen luvun. Mutta jäinkin niihin koukkuun. Kesän lopussa olin lukenut kaikki seitsemän Harry Potter kirjaa ja rakastuin niihin täysin.

Yhhh, fanifiktiotermit on kamalia.. "paritus".. :roll:

^ Mitäs vikaa siinä on? :D

Maailman epäromanttisin romanttinen termi.. Itse eläydyn kirjoihin sen verran paljon että tuntuu kamalalta ajatella että hahmot on vaan jotain sätkynukkeja joita "paritetaan" toisilleen (vaikka niinhän se tosin on). :smile: Kaanonin mukaan aina! Paitsi jos kirjailija sekoilee jälkikäteen.. :angry: