Isabel Abedi: Lucian

Olipahan kirja: [url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6359]Lucian[/url].   Jännästi tietokannan arvostelujen pohjalta näyttäisi, että tästä eivät ole tykänneet joko romanssin tai paranormaalin romanssin ystävät. Ensimmäisille oli liian paljon yliluonnollista, jälkimmäisille yliluonnollinen oli vääränlaista. Ja melkein kaikkien mielestä kirjassa oli liikaa tavaraa, mitä en ymmärrä laisinkaan - ei juuri mielestäni turhia tai merkitystyhjiä lauseita ollut, ja sivujuonillakin kaikilla oli paikkansa. Pikemminkin olisi voinut vielä laajentaa parin sivujuonen käsittelyä.   Minä en oikein osaa nähdä tätä kirjaa edes romanssi-lajityypin edustajana. Tässä on kyse niin paljon matkasta itseen ja toisaalta erilaisten ihmissuhteiden suhteista. Pidin kirjasta hyvin paljon, ja luin sen muutamassa tunnin parin sessiossa, sillä silloin kun sitä luki, ei juuri malttanut lopettaa ennen unen väkisintuloa.   Ja Morton Tyger oli upea hahmo <3

Siitä on aikaa, kun olen tämän lukenut, mutta se on jäänyt tietyllä tavalla mieleen. Siitä sitten enemmän spoileritagien takana. :wink:   [spoiler] Tehdään nyt selväksi, että minä olen koukussa onnellisiin loppuihin. Loppu saa olla surullinen, yllättävä, melkein mitä vain, kunhan se ei pääty niin, että maailma on raunioissa ja ihmiset itkevät. Tai jotain sinne päin. Ehkä siksi näin, että eihän hahmojen elämä oikeastaab lopu siihen, kun kirja loppuu. Ihan varmasti he löytävät vielä asioita, joista olla iloisia ja pääsevät jaloilleen maailman onnettomimmankin lopun jälkeen. (Paitsi jos joku tekee Romeot&Juliat, mikä on ehkä inhottavin loppu ikinä.) Miksi siis lopettaa niin, että lukija jää surulliseksi ja miettimään, mitä sitten tapahtuu? Mielummin luen onnellisia loppuja, joissa kirjan voi laskea käsistään tyytyväisenä, tietäen että nyt hahmoilla on "hyvä olla". Tämä kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta minulla on luottamusta siihen että jos jotkut tätä ymmärtävät niin he löytyvät tältä foorumilta.   Niin, Lucian. Minkälainen loppu se on olevinaan? Ei se ole loppu, eihän siitä tule mitään! Miettikää sen tytön loppuelämää, miettien että ehkä haluaisi saada joskus perheen ja lapsia, mutta tietää "elämänsä rakkauden" haamun leijuvan vieressään koko ajan? Koskaan pystymättä koskettamaan, halaamaan, lohduttamaan... Ihan hirveää.   Plus, että kirja sai myös miettimään, mitä jos se olisikin totta. Entä jos itselle kävisi samoin? Että meille on kaikille se yksi oikea ja hän ei satukaan olemaan tässä maailmassa? Että tapaamiselle ei ole mitään mahdollisuutta? Hirveän masentavaa.   [/spoiler]

Minä pidin. En ole ihan varma onko Lucian kirjahyllyssäni suosikkina, mutta ainakin arvotin sen viidellä tähdellä.   Hiukan häiritsivät mulla myös nuo arvostelut. Minulle Lucian oli kaivattu kirja. Ei liian siirappinen, vaikka erittäin suloinen ja romanttinen, ja paranormaalius oli mukavan erilaista. Enkelitkin on kulutettu vähän puhki, mutta Lucian on raikas. Ihana.   Loppu oli kamala, mutta se tavallaan sai rakastamaan tätä enemmän. Ei väkisin väännettyä happy endingiä. Ihan vain... Reilusti kamala ja surullinen. Kamala ei tarkoita tässä luotaantyöntävää jiiänee vaan... Surullista. Sairaan surullissa. Luin tämän kahdesti ja itkin kummallakin kerralla. Julkisella paikalla, mikä on paljon minulle.   Voisi lukea joskus kohta uudestaan. Kun tämän satun omistamaan.

Kirjan lukemisesta on minulla vierähtänyt kyllä niin kauan, että selkeää mielipidettä on vaikea muodostaa. Muistelen kuitenkin tykänneeni, vaikka, kuten Xariel [spoiler]rakastan onnellisia loppuja. Lucianhan ei aika avoimella ja haikealla lopullaan tarjonnut sitä "ja sitten he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka" -kuviota, josta sen perinteisyydestä huolimatta pidän niin kovin paljon. Toisaalta minua ovat etenkin viimeaikoina alkaneet viehättää juuri ne avoimet ja haikeat loput, jotka jättävät jälkeensä hiukan tyhjän olon. Oikeastaan tämän saivartelun jälkeen tekisi mieleni lukea kirja uudempaan otteeseen. :cool: [/spoiler]   P.S Kirjailijan nimi on Isabel, eikä Isabelle. :wink:

Luin [i]Lucianin[/i] tuossa kesällä, ja se taisi olla melko oikea-aikaisesti tehty: nuorempi minäni olisi ollut ehkä masentuneempi loppuratkaisun takia, kun taas vanhemmalle minälleni päähenkilön maailma olisi voinut olla jo liian kaukainen (joskaan en tuota varmaksi tiedä, koska en vielä vanhempaa minääni tunne). Nuorempana olisin ehkä nähnyt loppuratkaisun hienot puolet, mutta en luultavasti olisi saanut niistä yhtä paljon tyydytystä kuin nyt. Nykyinen minäni onnistui siis tyydytystä samaan ja oli itse asiassa vähän yllättynytkin asiasta ^^   Kun mietitään kirjaa ylipäätään, niin ihan mielellään sitä kyllä luin ja olen kaiken kaikkiaan iloinen että luin, koska tarina jäi mieleen ja herätti ajatuksia. Teemat ja sivujuonet olivat tietyssä mielessä tavanomaisesta poikkeavia ja oikein tervetulleita: tykkäsin päähenkilön monitasoisista perhe- ja kaverikuvioista, ja siihen tulivat vielä päälle ns. yliluonnollisten hahmojen erikoiset kuviot. Tietokanta-arvosteluiden kanssa olen samaa mieltä siitä, että tarina käynnistyi aika hitaasti, mutta en ymmärrä väitteitä siitä, että loppu olisi ollut sekava. Minä pidin kirjan loppupuolesta kovastikin.   EDIT: Hyvä huomio, Kirjaneito, korjasin otsikon. :)

Olin monta kertaa käännellyt käsissäni tätä kirjaa kirjastossa, mutten oikein saanut aikaiseksi lainata sitä. Nyt kun tänne perustettiin oma ketju sitä varten, niin kiinnostus nousi sen verran että sain lainattua kirjan.   En oikein osaa arvostella tätä, arvon vieläkin 3 ja 4 tähden kanssa. 3.5 tähteäkään ei tunnu oikealta. 3.75?     [quote=Iivari] Minä en oikein osaa nähdä tätä kirjaa edes romanssi-lajityypin edustajana.[/quote]   En minäkään. Nuorten romantiikkaa yritettiin ottaa juoneen mukaan, mutta kaikki muu tuntui olevan paljon tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa. Ja en oikeastaan edes kuvittele, että kirjan oli tarkoitus olla romantiikkaa, se oli sivujuonne mutta osa kokonaisjuonta.   [spoiler]Alku oli hyvä ja veti nopeasti mukaansa. Erityisesti pidin puolen välin paikkeilla olevaa sähköpostiosuutta ehkä parhaana kohtana, se oli mukavan kevyttä ja sillä sai kivasti ajan kulumaan ilman että se vaikutti pakotetulta.   Moni koki lopun surulliseksi, mitä minä taas en nähnyt. Eihän se mikään happily ever after ollut, ja hyvä niin. Se olisikin huonontanut kirjaa todenteolla. En ehkä kiintynyt hahmoihin tarpeeksi, jotta olisin kokenut minkäänlaista tunneliikutusta heidän takiaan.     [quote=Xariel] Minkälainen loppu se on olevinaan? Ei se ole loppu, eihän siitä tule mitään! Miettikää sen tytön loppuelämää, miettien että ehkä haluaisi saada joskus perheen ja lapsia, mutta tietää "elämänsä rakkauden" haamun leijuvan vieressään koko ajan? Koskaan pystymättä koskettamaan, halaamaan, lohduttamaan... Ihan hirveää.[/quote]   Minun on vaikea nähdä asiaa tuolta kannalta, ehkä se vaatii enemmän kykyä tunteisiin kuin mitä minusta irtoaa. Jotenkin kuvittelisin, että tuollaisesta pääsee yli, mutta se on tietysti subjektiivista. Muutenkin jotkut asiat oli tehty aika ylidramaattisesti, mutta ehkä tuollainen reagointi kuuluu teini-ikäisten elämään? Esimerkiksi Becksin pakkoevakuointi Amerikkaan ja siitä seurannut huoneeseen linnoittautuminen. Että näin... Tai se, että myös Sebastianin piti laukata Amerikkaan.   Juonen elementit toimivat hyvin keskenään, ja sivujuonetkaan eivät häirinneet. Itseään toteuttava ennustus on aika klisee, mutta taaskin kuvittelisin sen olevan tässä kirjassa ihan tarkoituksellinen valinta. Ennalta-arvattavuuskaan ei häirinnyt, sillä hyvä kerronta ja suurimmaksi osaksi miellyttävä päähenkilö pelastivat paljon. Lucian nyt oli taas vähän turhan dramaattinen minun makuuni, pidin Sebastianista paljon enemmän. Harmillista vain, että Suse jätettiin kelkasta ihan kokonaan loppupuoliskossa kirjaa. Muutenkin loppuosa keskittyi kiihtyvällä tahdilla varsinaiseen pääjuoneen, joka sai kirjan tuntumaan vähän epätasapainoiselta.   Mutta siis omalla tavallaan hyvä kirja, jonka luki mielellään ja aika nopeastikin. [/spoiler]   [quote=Iivari] Ja Morton Tyger oli upea hahmo <3 [/quote]   Tästä olen samaa mieltä. :smile:

Emelie, [spoiler][quote=Emelie]Muutenkin jotkut asiat oli tehty aika ylidramaattisesti, mutta ehkä tuollainen reagointi kuuluu teini-ikäisten elämään? Esimerkiksi Becksin pakkoevakuointi Amerikkaan ja siitä seurannut huoneeseen linnoittautuminen.[/quote]   Tuo huoneeseen linnoittautuminenhan selitettiin sillä, että koska Lucian oli niin hurjan etäisyyden päässä, Rebeccaan sattui fyysisesti niin paljon, ettei hän pystynyt käytännössä tekemään mitään - syömään, puhumaan, liikkumaan tai oikein tajuamaankaan mistään mitään jne. Isä ja muut sitten vain tulkitsivat tämän teini-ikäisen kiukutteluksi. Heti kun Lucian tuli samalle mantereelle, Rebecca tuli käytännössä tajuihinsa ja lähti liikkeelle.[/spoiler] Olen muuten kanssasi ihan samaa mieltä arvosanasta, eli olisin antanut jotakuinkin 3,75 jos olisin voinut.

[quote="Rinja" post=2872] [spoiler][quote=Emelie]Muutenkin jotkut asiat oli tehty aika ylidramaattisesti, mutta ehkä tuollainen reagointi kuuluu teini-ikäisten elämään? Esimerkiksi Becksin pakkoevakuointi Amerikkaan ja siitä seurannut huoneeseen linnoittautuminen.[/quote]   Tuo huoneeseen linnoittautuminenhan selitettiin sillä, että koska Lucian oli niin hurjan etäisyyden päässä, Rebeccaan sattui fyysisesti niin paljon, ettei hän pystynyt käytännössä tekemään mitään - syömään, puhumaan, liikkumaan tai oikein tajuamaankaan mistään mitään jne. Isä ja muut sitten vain tulkitsivat tämän teini-ikäisen kiukutteluksi. Heti kun Lucian tuli samalle mantereelle, Rebecca tuli käytännössä tajuihinsa ja lähti liikkeelle.[/spoiler][/quote]   [spoiler]Joo, tottahan tuo on. Mutta silti vähän nillittäisin sen ylidramaattisuuden takia, sekä tuossa episodissa että muutenkin. Ja ihmettelen myös Rebeccan isää, antaa yhden nyt olla huoneessaan linnoittautuneena. [/spoiler]

Lukemisestani on jo paljon aikaa, mutta nautin kirjasta todella paljon. Oli aivan yllättävää, kuinka paljon negatiivista kirjasta oli sanottu. Mietin jopa, luinko kirjan väärin, enkö tajunnut jotakin tärkeää. Nenäliinoja kului useita ahmiessani kirjaa.   Lucian on aivan omanlaisensa teos, vaikka siinä onkin mm. Houkutukseen verrattavaa sisältöä, se ei todellakaan ole kliseinen paranormaali romanssi. [url=http://kirjakissa.blogspot.fi/2011/08/isabel-abedi-lucian.html]Blogissani[/url] en paljoa kirjasta uskaltanut sanoa, sillä siitä on vaikea kertoa mitään paljastamatta jotain olennaista.   Minua ärsytti kirjan amerikkalaisuus, siis jopa teoksen alkupuolella, kun päähenkilö on Saksassa, se tuntui hyvin samoja tyylikeinoja käyttävältä kuin amerikkalaiset sukulaisensa (vastaava ilmiö kuin Hollywood-tyylisissä leffoissa). Toki tarinan kerronnan siirryttyä Jenkkilään, amerikkalaisuus on hyvinkin oikeutettua.

Kaikkein jännintä noissa negatiivisissa arvioissa, joita minunkin mielestäni on yllättävän paljon, on se, että ne melkein järjestään johtuvat selkeästi siitä, että kirja ei vastannut odotuksia. Mutta kuinka monenlaiset odotukset kirja onkaan pettänyt!   Mulle jäi tosi hyvä fiilis lopulta kirjan luettuani, just sellainen sopiva "ää, haluan lukea lisää, mitä noille hahmoille sitten tapahtuu?", jonka kuuluukin kirjan jälkeen olla. Mitään sellaista ei jäänyt kesken, etteikö sitä pystyisi kuvittelemaan.   Mutta minä en kyllä ymmärrä, miten Emelien mielestä sähköpostiosa voi olla "kevyttä" - minusta se oli todella ahdistava ja siksi ahminkin sen hirvittävällä tempolla, koska se ahdistuneisuus siirtyi minuun ja halusin helpottua siitä. Se oli myös eka kohta kirjassa, jossa yksittäisen kyynelen sijaan ihan kunnolla itkin.

[quote=Iivari]Mutta minä en kyllä ymmärrä, miten Emelien mielestä sähköpostiosa voi olla "kevyttä" - minusta se oli todella ahdistava ja siksi ahminkin sen hirvittävällä tempolla, koska se ahdistuneisuus siirtyi minuun ja halusin helpottua siitä. Se oli myös eka kohta kirjassa, jossa yksittäisen kyynelen sijaan ihan kunnolla itkin. [/quote]   Minä taas en kokenut siinä olevan mitään ahdistavaa. Rebeccan ystävät vain kyselivät jatkuvasti tämän perään ja aikaa kului. Se tuntui minusta kirjan tunteettomammalta osalta, ehkä siksi pidin siitä eniten ja sen takia se tuntui kevyemmältä ilman sitä jatkuvaa tunteiden puljausta. Juuri tämä osuus nosti kirjan tasoa minun silmissäni.   Kirjan ei kyllä missään vaiheessa nostanut minulla tunteita pintaan. Kuten mainitsin aikaisemmin, en kiintynyt hahmoihin tarpeeksi (yhtään?) ja olen ilmeisesti ihan liian tunneköyhä kokemaan juuri mitään tunnekuohuja.

[quote="Iivari" post=3670]Mutta minä en kyllä ymmärrä, miten Emelien mielestä sähköpostiosa voi olla "kevyttä" - minusta se oli todella ahdistava ja siksi ahminkin sen hirvittävällä tempolla, koska se ahdistuneisuus siirtyi minuun ja halusin helpottua siitä. Se oli myös eka kohta kirjassa, jossa yksittäisen kyynelen sijaan ihan kunnolla itkin.[/quote]   Minua kirjojen ahdistavat kohtaukset ahdistavat. En nauti ns. Misery-Lit genrestä. Tässä on jotain samaa kuin esimerkiksi Stephenie Meyerin Houkutus-sarjassa (olikohan kyseessä Uusikuu vai Epäillys), kun Bella vaipuu masennukseen Edwardin takia. Minun on tehtävä samoin kuin Iivarin, luettava nopealla tempolla ohi ahdistavista kohtauksista.

Luin [i]Lucianin[/i] joskus keväällä. Kirja oli lukiessa viihdyttävä, mutta mitään selkeitä muistijälkiä se ei onnistunut itsestään jättämään. Lisäksi sekoitan kirjan mielessäni jatkuvasti Becca Fitzpatrickin [i]Langenneeseen enkeliin[/i], jonka luin Lucianin jälkeen. [i]Lucian[/i] tosin oli muistaakseni selkeästi parempi.     [quote="Emelie" post=3998] Kirjan ei kyllä missään vaiheessa nostanut minulla tunteita pintaan. Kuten mainitsin aikaisemmin, en kiintynyt hahmoihin tarpeeksi (yhtään?) ja olen ilmeisesti ihan liian tunneköyhä kokemaan juuri mitään tunnekuohuja.[/quote]   Minäkään en muista Lucianin herättäneen erityisemmin mitään tunteita, minkä parhaat kirjat kyllä onnistuvat tekemään. En usko samaistuneeni päähenkilöön tai hänen tunteisiinsa eivätkä sähköpostit jaksaneet hetkauttaa. Luin kirjan kevyenä välipalaviihteenä enkä osannut ryhtyä synkistelemään sen kanssa.   Myönnän, etten taida tällä hetkellä oikein olla lajityypille sopivaa kohdeyleisöä. Välillä tällaiset kirjat toimivat erittäin hyvin, mutta ilmeisesti tällä hetkellä nämä olisi parempi jättää väliin.   Misery-Lit on minulle muuten ihan uusi termi! Minä en niinkään ahdistu masentuneista päähenkilöistä kuin turhaudun. Loputtomasta surkeudesta lukeminen tympäisee ja alkaa ärsyttämään. Pidän vahvoista päähenkilöistä, jotka osaavat ottaa itseään niskasta kiinni eivätkä jää vain loputtomiin piehtaroimaan surkeudessaan.

[quote="Vanamo" post=4028]Misery-Lit on minulle muuten ihan uusi termi! [/quote]   Misery-Lit ei ehkä ihan 100% sovi tähän, mutta sen idea on riittävän lähellä. Olen laajentanut sen tarkoittamaan siis henkilön kärsimystä muissakin kirjoissa kuin elämäkerroissa.   [url=http://en.wikipedia.org/wiki/Misery_lit]Wikipedia[/url] määrittelee genreä näin: "describes a genre of biographical literature mostly concerned with the protagonist's triumph over personal trauma or abuse, often during childhood."

[quote="Nafisan" post=4060][quote="Vanamo" post=4028]Misery-Lit on minulle muuten ihan uusi termi! [/quote]   Misery-Lit ei ehkä ihan 100% sovi tähän, mutta sen idea on riittävän lähellä. Olen laajentanut sen tarkoittamaan siis henkilön kärsimystä muissakin kirjoissa kuin elämäkerroissa. [/quote]   Kävin pikaisesti tarkastamassa termin Wikipediasta kirjoitettuani kommenttini. Sen perusteella kommenttini siitä, että surkeus tympäisee, ei tuntunut erityisen korrektilta. Misery Litin tapaisia kirjoja välttelenkin niiden oikeasti ahdistavien teemojen takia, kun taas Lucianin tai Houkutus-sarjan tapaisissa kevyemmissä kirjoissa päähenkilön masistelu tuntuu minusta välillä enemmän vain hahmon tarpeettomalta draamailulta.