Alkuteos ilmestynyt 2023. Suomentanut Leena Ojalatva. Kansi: Daniel Egnéus. Sidottu.

Sankarilliset lapset pelastavat maailman viimeisen paikan, jossa on vielä taikaa

"Päivä oli mainio, kunnes jokin yritti syödä hänet. Olento oli musta, ja se muistutti koiraa, mutta toista samanlaista koiraa hän ei ollut ennen nähnyt. Sen hampaat olivat käsivarren pituiset, ja sillä oli kynnet, joilla olisi repinyt tammipuun säpäleiksi."

Nuori Christopher löytää hämmästyksekseen salaisen käytävän Saaristoon, joka on maagisten saarien rypäs. Siellä elää tuhansittain myyttisiä olentoja. Saaristossa Christopher tapaa myös Malin, tytön, jolla on lentävä takki ja ikioma griipin eli aarnikotkan poikanen. Malin maailma on täynnä ihmeitä ja vaaroja.

Myyttisiä olentoja on kuitenkin alkanut menehtyä. Mistä on kyse? Lapset lähtevät seikkailuun halki Saariston villien ihmeiden. Siellä sfinksit säilyttävät salaisuuksia ja kentaurit suorittavat murhia pelastaakseen sekä saarten asukkaat että koko muun maailman pahan nousevilta voimilta – ennen kuin on liian myöhäistä.

Mahdottomia olentoja aloittaa jännittävän fantasia-seikkailusarjan lapsille. Britanniassa se on valittu sekä Waterstonesin että British Book Awardsin vuoden lastenkirjaksi. Yhdysvalloissa sarjan avausosasta tuli heti New York Timesin bestseller.

Julkaistu
5.8.2025 (Schildts & Söderströms - S&S)
Suomentanut
Leena Ojalatva

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
71
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja