Seireenit

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Irmeli Ruuska. Kannen suunnittelija: Claire Ward. Sidottu.

Meren ääniä ei voi hukuttaa.

Suolavedentuoksuinen, naisten voimaa kuohuva mysteeri Taipumattomien kirjoittajalta.

Lucy kävelee unissaan ja havahtuu kädet häntä vahingoittaneen miehen kurkulla. Kauhuissaan hän pakenee siskonsa Jessin merenrantataloon Australian syrjäiselle etelärannikolle. Jess on kuitenkin kadonnut, ja Lucy jää yksin kosteuden valtaamaan taloon valveunien ja haaksirikkoa kuvaavien maalausten keskelle. Lucyn etsiessä siskoaan hän kuulee aaltojen viemistä miehistä, luolaan jätetystä vauvasta ja mereltä kantautuvasta laulusta. Voiko veden ääneen luottaa – viekö se Lucyn siskonsa luo vai mukanaan syvyyksiin?

Emilia Hartin noituutta ja naisten ylisukupolvista voimaa käsittelevä esikoisromaani Taipumattomat löysi innokkaita lukijoita myös Suomesta. Seireeneissä Hart jatkaa taiturimaista matkaansa mytologian ja maagisen realismin parissa.

"Vastustamaton ja mieleenpainuva." – Glamour

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
Freyja8 / 10

“Emilia Hartin Seireenit on nykypäivästä historiaan lonkeronsa ulottavaa maagista realismia. Tarina sijoittuu Australian rannikolle ja merelle kahden sisarusparin kautta. Toiset sisarukset elää nykyhetkeä, toiset 1800-lukua. Meri on vahva elementti tarinassa, jossa perhe ja ihmissuhteet vanhoine traumoineen ovat keskiössä. Vaikka en ole niin…”

Lue kirja-arvio →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Emilia Hart

Emilia Hart syntyi Sydneyssä, Australiassa, ja työskenteli asianajajana Sydneyssä ja Lontoossa ennen kuin ryhtyi kirjailijaksi. Hart asuu Lontoossa. Taipumattomat on hänen esikoisromaaninsa, ja se sai alkunsa vuoden 2020 sulkutilan aikana Pohjois-Englannissa, Cumbrian satumaisesti kumpuilevissa maisemissa.

Tutustu kirjailijaan