Sidottu.

Hän oli luvannut olla minun henkilökohtainen suojelusenkelini, ja nyt oli hetki, jolloin olisin tarvinnut sellaista. Mikä suojelusenkeli se sellainen oli, joka ei ollut lähellä pahimpina aikoina?

Johan on vihdoin saanut siipensä takaisin ja palannut suojelusenkeliksi. Hänelle osoitetaan suojeltava, joka törmäyttää hänen menneisyytensä ja nykyisyytensä odottamattomalla tavalla.

Samaan aikaan Emilia yrittää selvitä Johanin menetyksestä, lukion viimeisen kevään paineista ja epämääräisistä oireista, jotka ovat alkaneet häiritä hänen päivittäistä elämäänsä.

Kun kadonneen äänen side alkaa vetää heitä väistämättä yhteen - ja Johan saa tietää yllättäviä asioita omasta elämästään - sen vaikutukset saavat Johanin kyseenalaistamaan tehtävänsä suojelusenkelinä. Lopulta hänen täytyy tehdä päätös, joka vaikuttaa heidän kaikkien kolmen tulevaisuuteen.

Kun sydämesi laulaa minulle on kaksiosaisen musiikintäyteisen Kadonnut ääni -sarjan päätösosa. Suositeltu ikä 16+.

Julkaistu
9.4.2025 (BoD - Books on Demand)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Kadonnut ääni

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Kadonnut ääni -sarja on nuorille aikuisille suunnattu urbaania fantasiaa ja romantiikkaa yhdistävä tarina musiikin voimasta.

Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja