Potilas
Alkuteos ilmestynyt 2018. Kannen suunnittelija Perttu Lämsä. Sidottu.
Mitä olisit valmis tekemään rakkaimpasi vuoksi?
Sebastian Fitzekin Potilas on armoton trilleri miehestä, joka soluttautuu kovimman turvaluokituksen psykiatriseen vankisairaalaan selvittääkseen kidnapatun poikansa kohtalon.
Kaksi ihmistä kylmäverisesti murhannut mies on saatu satimeen. Lakimiehensä komennuksesta hiljaisena pysyvä murhaaja istuu tuomiotaan pahamaineisessa psykiatrisessa vankisairaalassa. Rikokset eivät ole kuitenkaan päättyneet tähän: mies on kidnapannut ennen kiinni jäämistään kuusivuotiaan Max-pojan, eikä poliisilla ole yhtäkään johtolankaa, jonka avulla he pääsisivät pojan jäljille. Todisteiden puutteessa poliisi ei voi tehdä muuta kuin odottaa kidnappaajan tunnustusta.
Maxin isä ei kuitenkaan voi seurata tilannetta sivusta. Hänen täytyy saada selville poikansa kohtalo, vaikka sen saavuttaminen kääntäisi hänen elämänsä peruuttamattomasti päälaelleen. Hän tietää ainoan keinon olevan totuuden nyhtäminen kidnappaajalta vaikka väkivalloin. Ja tätä varten hänen täytyy soluttautua potilaana samaan vankisairaalaan.
Sebastian Fitzekin Potilas on syvälle ihmismielen pimeään puoleen sukeltava trilleri miehestä, jolla ei ole mitään menetettävää. Fitzek kaappaa lukijan mukaansa lukkojen taakse eikä päästä irti ennen kuin raaka tarina on saatu päätökseensä.
Käyttäjät lukeneet myös
Sebastian Fitzek
Sebastian David Fitzek (s. 1971) on saksalainen kirjailija ja journalisti, joka nousi tunnetuksi vuonna 2006, kun hänen esikoisromaaninsa Terapia nousi Saksan myyntilistojen kärkeen useiden kustantamoiden hylkäysten jälkeen. Hän on sittemmin vakiinnuttanut asemansa yhtenä Saksan menestyneimmistä kirjailijoista. Hänen psykologiset trillerit ovat toistuvasti nousseet Saksan myydyimpien teosten joukkoon.
Hänen teoksiaan on sovitettu televisioon ja elokuviin, ja hän on perustanut Viktor Crime Awards ‑palkinnon uuden rikoskirjallisuuden äänen löytämiseksi. Fitzekin ilmoittamia kirjallisia vaikuttajia ovat olleet lapsuudessa Enid Blyton, Michael Ende ja Alfred Weidemann sekä myöhemmin Stephen King, Michael Crichton ja John Grisham.

