Tatuoitu taivas
1. painos: Otava, 1996. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: Otava, 2006. Kannen suunnittelu: Timo Numminen. Sidottu, kansipaperi.
”Suomalainen Blade Runner” – Ilta-Sanomat
Kolmas maailmansota on haudannut viimeisetkin haaveet Euroopan unionin loistavasta tulevaisuudesta. Taivaan on tatuoinut tummaksi lohikäärmehelluntain painajainen, joka räjäytti tuhkaksi osan Aasiaa.
Rappeutuneessa Union Cityssä Uno Louner, maailmansodan veteraani ja pulp-viihteen suoltaja, saa epätoivoisen viestin. Hän sukeltaa Pimeiden Vyöhykkeiden varjoihin ja joutuu painajaiseen, jossa ihmishenki, laki ja pyhät lupaukset eivät ole yeninkään arvoiset.
Reijo Mäki näyttää taitonsa mustanpuhuvan actionin mestarina. Tatuoitu taivas on hyytävä visio maailmasta, joka on jakautunut tylysti kahtia. Joillakin on kaikkea, suurimmalla osalla ei mitään.
”Kuin Raymond Chandleria – – kammottavan kiehtovassa maailmassa ei pääse pitkästymään.” – Portti
”Kieli on mäkimäisen riehakasta, nokkelaa ja sujuvaa.” – Ruumiin kulttuuri
”Ajan ja ympäristön kuvaus on onnistunut. Tulee juuri niin tukala olo kuin Mäki lienee tarkoittanutkin.” – Iisalmen Sanomat
Reijo Mäki
Reijo Mäki on syntynyt 1958 Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa. Koulutukseltaan Mäki on kauppatieteiden maisteri (Turun kauppakorkeakoulu 1982). Vuosina 1983–93 hän työskenteli kirjoittamisen ohella Postipankissa markkinointitehtävissä. Nykyisin Reijo Mäki on vapaa kirjailija ja asuu Turussa. Reijo Mäki julkaisi ensimmäisen rikosromaaninsa vuonna 1985. Kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut novelleja lehtiin. Mäen kirjoja on myyty Suomessa yli puoli miljoonaa kappaletta. Käännöksiä on ilmestynyt englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi ja viroksi.
Muita teoksia kirjailijalta Reijo Mäki
Kirja-arvioita
Tykkäsin tästä ensimmäisellä lukukerralla sen verran, että annoin arvosanaksi 8. Nyt toisen lukukerran jälkeen tiputin arvosanan seiskaan, eli on ihan kelpo teos edelleenkin.
Miljöö on ankeaa, enemmän tai vähemmän. Ehkä vielä hiukan enemmän olisi voinut kuvailla tulevaisuuden näkymiä, vaikka tarinaa kuljetettiinkin hienosti keksityissä paikoissa. Toimintaa oli riittävästi, kekseliäs juoni eteni reippaasti ja pääosin uskottavastikin. Isoimman miinuksen romaani saa henkilöhahmoistaan: päähenkilö Uno Louner on kuvattu hyvin ja hahmolla on ihan taustaa ja syvyyttäkin, mutta loput henkilöt ovat melko latteita. Sotaveteraanien keskustelutyyli on järjestään niin Suomi-äijää, että se alkoi jo häiritsemään.