Eikä päivä pääty

Alkuteos ilmestynyt 1980.

1. laitos: Kansankulttuuri, 1981. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Neuvostokirjallisuutta-sarja. Sidottu.
2., uudistettu ja lisätty laitos: Eikä päivä pääty: (Tšingiskaanin valkea pilvi). SN-kirjat, 1990. Sivut 240–340 suomennettu käsikirjoituksesta. Päällys: Olli Parkkari. Sidottu, kansipaperi.

Yksinäinen Burannyin seisake on keskellä tuulista aroa saarekkeena autiudessa. Aron halkaisee rautatie kuin elämän viiva, junat kulkevat kumpaankin suuntaan, pysähtymättä, seisakkeen ohi. Ympäröivä aro piilottaa sisälleen menneisyyden tarinat. Arolla kulkee hautajaissaattue, jonka kärjessä vanha Jedigei ratsastaa kesyttömällä kamelillaan. Hän muistelee kuollutta ystäväänsä, ja muistoihin kietoutuvat ihmisten kohtalot, mennyt aika ja vanhat myytit, uuden polven jo unohtamat.

Tšingiz Aitmatov on aina rohkeasti kirjoittanut pienten kansojen ja inhimillisyyden puolesta valtaa ja julmuutta vastaan, mutta hänkin on joutunut vaikenemaan liian paljastavista asioista. Tarina Tšingiskaanin valkeasta pilvestä on lisätty Eikä päivä pääty –romaanin uuteen painokseen vasta, kun yhdeksän vuotta ensimmäisen laitoksen julkaisemisesta on kulunut.