Hawksmoor

Nicholas Dyer on päivisin kuin kuka tahansa kirkkoja suunnitteleva arkkitehti 1700-luvun Lontoossa, mutta öisin hän uhraa paholaiselle niin kerjäläisiä pyhittääkseen rakennelmansa pahalle. Pari sataa vuotta myöhemmin Scotland Yardin murhatutkija Hawksmoor yrittää puolestaan ratkaista outoa murhasarjaa tismalleen samoilla kulmilla. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa, vai rikkoutuvatko ajan ja avaruuden portit jollakin kosmisella tavalla?

Peter Ackroydin palkittu ja kehuttu "Hawksmoor" tarttui hyppysiini, kun työkaverini mainitsi teoksen olevan mukana nettilukupiirissä, jossa luetaan pari vuotta sitten edesmenneen David Bowien suosikkiteoksia. En ollut kuullut teoksesta aikaisemmin, mutta hei, saatananpalvontaa ja okkultismia 1700-luvun alkupuolen Lontoossa! Miksipä ei!

Lukeminen oli silti parhaimmillaankin tahmeaa, enkä päässyt kunnolla rattaille oikein missään vaiheessa. En voi välttyä ajatukselta, että olisinkohan pikkuisen liian tyhmä nauttiakseni haastavasta, erilaisia vertauskuvia sisältävästä romaanista!

Ackroyd onnistuu herättämään 1700-luvun Lontoon hienosti henkiin. Suomennoksesta ei minulla ollut nokan koputtamista, mutta voisin kuvitella, että kirja olisi vielä vaikuttavampi englanniksi kaikkine runonpätkineen ja lauluineen.