Kiusanhenki
Alkuteos ilmestynyt 2001. Suomentanut Mika Kivimäki. Päällyksen kuva: Tristan Elwell. Sidottu.
Pitelet käsissäsi avainta värisyttävän kauhun maailmaan. Jätä taaksesi kaikki tuttu ja turvallinen. Avaa ovi kauhuun. Aina on tilaa vielä yhdelle… PAINAJAISHUONEESSA
Saatuaan potkut vanhasta koulustaan Sam tulee Wilton Middle Schooliin. Pian hänelle selviää, ettei kaikki ole uudessa koulussa kohdallaan: tavarat rikkoutuvat ilman syytä, koulun tilaisuuksia häiritään, luokan lemmikki katoaa jäljittä. Jokin piileksii vaanien koulun käytävillä, kiduttaen lapsia. Jokin todella kammottava olento, jolla on turkki sekä pitkät ja terävät hampaat. Eikä se pidä uusista oppilaista.
Käyttäjät lukeneet myös
R. L. Stine
Robert Lawrence Stine on syntynyt Ohiossa Yhdysvalloissa vuonna 1943. Jo yhdeksänvuotiaana hän kirjoitti vitsi- ja sarjakuvakirjoja ja novelleja kavereilleen. Stine opiskeli Ohion yliopistossa, ja valmistuttuaan sieltä 1965 hän muutti New Yorkiin. Opiskeluaikanaan Ohion valtion yliopistossa Stine toimitti yliopiston omaa huumorilehteä. Valmistumisen jälkeen hän muutti New Yorkiin, jossa hän teki toimittajan töitä. Hän oli myös 10 vuotta lastenhuumorilehden päätoimittajana ja kirjoitti useita vitsikirjoja lapsille.
The Nightmare Room
The Nightmare Room sisältää tällä hetkellä 12 kirjaa.
Alasarja The Nightmare Room -trilogia
Kirja-arvioita
Hmm... Olento "kiduttaa" lapsia? Ehkä henkisesti, mutta kiduttaminen on vakava juttu. Oikeasti. Kirja on kohtuullisen hyvä, joskin en pidä päähenkilöstä ja muutenkin kirja kului hitaasti. Mutta koska minä olen niin kummallinen, oletan, että muut pitävät siitä. Kirjassa on ihan hyvä lopetus. Pidän kirjassa erityisesti siitä, että siinä voi itsekin päätellä jotain ilman, että sitä on käytännössä mahdotonta tietää ennalta (kuten joskus samassa sarjassa). Kouluarvosana-asteikolla antaisin kirjalle 8+ .