Epätoivon kaupunki

Stephen King

7.2 / 10
60 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu, kansipaperi. 4. painos 2000, nidottu.

Locus-palkinto 1997 (kauhu).

Tarina kaupungista jota asuttavat korppikotkat ja kojootit, käärmeet ja hämähäkit, kaupungista jonne ei kukaan tule vapaaehtoisesti – ja jos kuitenkin sinne päädyt, haluat epätoivoisesti päästä pois…

Kun Mary ja Peter Jackson lähtivät ajamaan Peterin siskon autolla Kaliforniasta kohti New Yorkia ja kotia, he arvelivat että edessä on pitkäveteinen etappi Nevadaa halkovalla valtatiellä nro 50. Tapahtuu kuitenkin pari asiaa, joiden vuoksi siitä on pitkäveteisyys kaukana.

Ensin Mary näkee liikennemerkkiin kiinnitetyn kissanraadon. Sitten heidät pysäyttää valkoisella autolla ajava iso poliisi. Ja, niin uskomatonta kuin se onkin, poliisi löytää syyn pidättää heidät.

Sillä tavoin he päätyvät Desperationin kaupunkiin. Iso poliisi kerää sinä samana päivänä sen putkaan monta muutakin pahaa-aavistamatonta matkalaista – ja vain onnekkaimmat pääsevät sinne asti.

Kun ilta koittaa, poliisi lähtee pois ja jättää heidän vartijakseen kiiluvasilmäisen kojootin. Eikä kukaan heistä epäile vähääkään sitä, että huomenna heitä odottaa jokin vielä paljon pahempi.

Vankien ainoa toivo on mies nimeltä Steve Ames, johon yksi heistä on saanut kännykällä yhteyden. Mutta kun hän saapuu iltapimeällä Desperationiin, koko kaupunki näyttää olevan autio. Vain vanhan kaivoksen huoltorakennuksesta kajastaa kelmeä valo...

Julkaistu
1996 (Tammi)
Suomentanut
Ilkka Rekiaro
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Icedian
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  2. zidan
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  3. Narquelie
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  4. Lunimara
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  5. Oblivion
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. Elitistisika
    kirjoitti kirja-arvion
  7. Elitistisika
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  8. MarieMarie
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  9. Titu
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  10. jojo
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  11. Prometheus
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  12. Sysikuu
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  13. Theus
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  14. kuiva
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  15. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  16. Eija
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  17. elusive
    lisäsi kirjan lukulistalle
  18. Liskojen yö
    lisäsi kirjan omistettuihin
  19. Rosma
    lisäsi kirjan omistettuihin
  20. Lumanare
    lisäsi kirjan omistettuihin