Otavan nuortenkirjoja

Vanhan talon kummitus

Penelope Lively

7.0 / 10
4 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1973. Suomentanut Jukka Kemppinen. 2. laitos: Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1977. Kannen piirrokset: Osmo Omenamäki. Sidottu.

Ikivanhasta talosta tuli 10-vuotiaan Jamesin, hänen äitinsä, isänsä ja sisarensa uusi jännittävä koti. Jamesin huoneeksi kunnostettiin vanha ullakkokamari, jota ei ollut käytetty ainakaan sataan vuoteen. Mutta huoneessa oli jotain kummallista: tavarat alkoivat kadota, maljakot lentelivät itsestään; ja mikä ihmeellisintä, ikivanhalla käsialalla kirjoitettuja lappusia ilmestyi milloin minnekin. Pahinta Jamesin mielestä oli, että tapahtumia pidettiin hänen kepposinaan. Hän päätti tutkia kuka talossa oikein mellasti. Ja kumma juttu: selvisi, että talossa oli 1600-luvulla asunut Thomas Kempe -niminen velho, mahtava parantaja ja selvänäkijä.

Aikaa myöten Kempe villiintyi aivan mahdottomaksi: jopa koulun taululle ilmestyi salaperäisiä kirjoituksia. Niin James päätti ruveta tutkimaan miten henkiä karkotetaan. Siinä touhussa hän sai selville jännittäviä asioita entisajan ihmisten uskomuksista, taioista, ennustuksista, hengistä – ja ihan oikeista kummituksista.

Penelope Livelyn lämpimästi ja humoristisesti kirjoitettu kummitustarina palkittiin ilmestyessään Englannissa vuoden parhaana lastenkirjana (Carnegie Medal, 1973).

Julkaistu
1976 (Otava)
Alkuperäinen nimi
The Ghost of Thomas Kempe
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Cattis
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  2. Cattis
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Thialfi
    muokkasi kirjan tietoja
  4. Suklaamuffini
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. Dynierax
    lisäsi kirjan omistettuihin
  6. Zisatto
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  7. maahinen
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  8. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  9. Pisania
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  10. Lumiruusu
    lisäsi kirjan lukulistalle
  11. maahinen
    lisäsi kirjan omistettuihin