Lumiruusu

Myyttihovi -sarja on kokonaisuutena todella hyvä, ja itse pidän kovasti näistä kirjoista! Niitä ei voi laskea kädestä, on pakko lukea yhdeltä istumalta. Tarina salaisista luonnonpuistoista tuntuu hyvin uskottavalta, sillä niissä tapahtuvat asiat eivät näy muulle maailmalle. Joten on helppo ajatella, että ehkäpä niitä on tuolla jossain.. Tätä kirjaa odotin varsinkin innolla, koska halusin tietää miten Kendran ja Gavinin suhde kehittyy, mutta sitten... voi kirosana sentään! En tykännyt yhtään siitä, että Gavin paljastui demoniprinssiksi, ja siksi pudotin yhden tähden pois. Myös se, miten helposti Kendra ja kumppanit muuten tuntuivat selviävän esimerkiksi hydrasta, oli hieman epätodellista, mutta ei mielestäni häiritsevää. Sethin uudet kyvyt kuitenkin paikkasivat hiukan ärsytystä (Gavin asian suhteen), sillä Seth on lempihahmolistani kärjessä, ja minua kiinnostaa miten hän kykyjään käyttää viimeisessä osassa. Tuota yhtä suurta epäkohtaa lukuunottamatta jälleen todella oniistunut jatko-osa Mullilta.

Jo heti ensimmäisen kirjan luettuani olin vakuuttunut siitä, että tästä Myyttihovi sarjasta tulisi todella mielenkiintoiset elokuva sovitukset. Mutta toisaalta taas, niin... Luin Demonivankilan avaimet todella nopeasti, koska en malttanut laskea kirjaa kädestäni. Onhan se ikävää, että kirja jäi viimeiseksi, mutta jos sarjaa olisi vielä pitkitetty, olisi siitä ehkä tullut jo liian pitkä. Tämä kirja oli mahtava, kuten edeltäjänsäkin, vaikka tästäkin löytyy ärsyttäviä asioita (kuten kaikista kirjoista, ja se on vain hyvä asia). Ensimmäiseksi, minua otti suuresti päähän, kun Kendra oli loppujen lopuksi se, joka voitti tämän demonivaltiaan - ja se kävi vielä niin nopeasti. Minä pidin ajatuksesta, että Vasilis (vaimikäseoli) oli Sethin oma miekka jota muut eivät voisi käyttää, mutta sitten se miekka menee tykkäämään enemmän Kendrasta. Olisin tahtonut, että Seth olisi kukistanut demonivaltiaan Nagi Lunan (?) ja Graulasin lisäksi. Demoneja vastaan käydyt taistelut olivat aivan liian lyhyesti kuvattuja. Tässä osassa oli valtavasti toimintaa. Mullilla oli selvästi monta hyvää ideaa ja juonenkäännettä, jotka tahtoi saada mahtumaan mukaan, ja mielestäni kokonaisuus on todella hyvä. (Pari pikkujuttua jäi häiritsemään, mutta en kiusaa teitä kertomalla niitä ;d). Sananjalka ja Raxus olivat aivan ihania. Seth, Newel, Doren ja Hugo ovat ja pysyvät aina lempihahmoinani. Suosittelen lukemaan, ehdottomasti!

Pakko myöntää, että luin kirjan kyllä melko nopeasti loppuun, kun pääsin vauhtiin, mutta jotain jäi silti uupumaan. Olin hirveän kriittinen lukiessani tätä kirjaa, jostain kummasta syystä. Juoni on yleisesti ottaen hyvä ja vähän erilaisempi kuin odotin, mutta olen vähän kyllästynyt siihen, että jokaisessa fantasiasarjassa esiintyy nykyään ihmissusien ja vampyyrien vastakkain asettelu, vaikka tässä teoksessa ne eivät olleetkaan avainasemassa (vampyyrit olivat kylläkin kiinnostavemman oloisia moottoripyörineen + jostain syystä kuvittelin heidät sen vuoksi kokonahkavaatteisiin läväreineen päivineen :p). Teksti oli helposti ymmärrettävää, mutta silti kirjailija oli saanut siitä kauniin ja sujuvan. Myös huumorille on pakko antaa pisteitä. Kirjan loppu oli kyllä erikoinen, enpä olisi heti arvannut näiden kahden hahmon yhteenliittymää. Toisaalta se oli erikoisella tavalla hyvä juonenkäänne, sillä minua ärsytti suunnattomasti tämä yksi-tyttö-kaksi-poikaa-kumman-hän- valitsee-kun-molemmat-rakastavat-häntä-draama-ikuisuus- asettelu-joka-on-nähty-jo-Twilightissa-Vieraassa-ja-monessa-muussa. Olen myös sitä mieltä, että Jace on ärsyttävä hahmo ja ainakin aluksi minä aina hoin, että menes nyt Jace pyllyyn. (Valentine yhtä ärsyttävä peruspahis, vai onko pahis sittenkään?). Eikö kukaan teistä ole Simonin puolella? :D Minä nimittäin olen. Tykkäsin myös Lukesta, ja minua hirveästi kiinnostaa miten Alecin ja Magnus Banen käy. Suosittelen kyllä lukemaan, aion itsekin lukea muut osat, ja luultavasti vielä entistä kriittisemmin. ;) (ja sitten kirjoitan taas tyhmänkuuloisen arvostelun, anteeksi.)