Athenen merkki

Kolmas kirja ylsi jopa samalle tasolle kuin ensimmäinen, ellei jopa korkeammalle. Tarinaa oli mukava seurata, kun porukka alkoi liikkua yhdessä. Tämä oli iso ero aiempiin kirjoihin, ja oli osa syy miksi tämä osa oli edeltäjäänsä parempi.

Rick on taas onnistunut vangitsemaan niin paljon tunnetta ja tapahtumia samaan kirjaan. Kirjoitus tyyli on sujuvaa ja mukavaa luettava ja tarina etenee sopivaa vauhtia eikä missään vaiheessa jää paikoilleen jumittamaan. Athenen merkki on kirjana ihana ja lopetus ei ollut kamala, päinvastoin! Kirjassa kerrotaan kuinka julmaa elämä voi olla, kuinka julmaa rakkaus voi olla ja kuinka ihanaa se samalla silti on. Kiitos Rick tästä kirjasta!

Todella hyä.........yksi lemppareistani

En pitänyt tästä niin paljon kuin kansikuvan, nimen ja kirjoittajan perusteella kuvittelin, vaikka muita Riordanin kirjoja on tullut hyvillä mielin luettua. Kirja ei ollut surkea eivätkä hahmot huonoja, mutta tarina oli vähän pitkäveteinen. Meni kauan ennenkuin sain tämän luettua loppuun (vaikka yleensä luen muut riordanin kirjat tosi nopeasti.) Sitä paitsi aloitin monta muuta kirjaa tämän ollessa vielä kesken ja luin ne loppuun ennenkuin kahlasin tämän läpi. Oli siinä tietenkin hyviäkin kohtia, mutta väliin mahtui myös jotain tylsää. Ehkä ongelma on siinä, että tähän oli hankala uppoutua (toisin kuin muihin saman kirjoittajan kirjoihin.) Ehkäpä Riordanille sopii paremmin minämuodossa kirjoittaminen...

Mielestäni kirja oli hyvä en väitä etteikö olisi mutta silti ei niin hyvä kuin muut riordanin kirjat. ennen olen lukenut innolla riordanin kirjoja mutta nyt en meinannut millään jaksaa lukea kirjaa vaikka ennen olen lukenut ne yhdeltä istumalta mutta nyt kirja oli aika ajoin niin tylsä etten vain jaksanut

Aloin melkein kiljua, kun sain tämän syntymäpäivälahjaksi. En voinut uskoa, että monen kuukauden odotuksen jälkeen se olisi omani. Kirja oli, kuten aina, erinomainen. Juoni kulki paperilta toiselle imaisten lukijan kirjan tapahtumiin. Tuntui, kuin olisi itse ollut siellä, kärpäsenä katossa. Juoni kulki niinkin sujuvasti, etten edes huomannut, kun viimeinen sivu oli luettu. Kun kirja oli loppunut, otin heti selvää, milloin seuraava osa ilmastyy. Siihen on liian pitkä odotus! Lukisin englanninkielisen osa, mutta en usko, että englannin taitoni riitäisivät moiseen.

Kävin hakemassa tämän kirjastosta ja kun olin saanut sen luettua, säntäsin kirjakauppaan ostamaan Athenen merkin omakseni. Syynä Percabeth

Tämä kirja tuli kahlattua läpi jo vuosi sitten, englanninkielisenä, ja täytyy sanoa, että vaikka kaikki aikaisemmat Riordanin kirjat olen lukenut suomennettuina, huomasin taas kuinka paljon parempaa hänen tekstinsä on alkuperäiskielellään. Vaikka kielellinen kerronta ei ollut suomennettuna yhtä hyvää kuin englanninkielisenä, oli kirja silti upea lukukokemus. Kuinka Riordan onnistuukaan pitämään kirjan toisensa perään noin kiinnostavana? Tottakai tämän suomenkielisenkin perään piti rynnätä heti, kun se kauppoihin ja kirjastoihin ilmestyi. Parasta kirjassa, ja koko sarjassa, ovat henkilöt. Vannoutuneena Annabeth-fanina sain lähes sydänkohtauksen kun huomasin kirjan alkavan Annabethin puheenvuorolla. Muutkin sankarit ovat kiinnostavia ja ennenkaikkea tasavertaisia, ei ole johtajaa ja avustajia. Kaikki he ovat aitoja, eivät täydellisiä, pelottomia maailmanpelastajia, vaan he epäonnistuvat, epäilevät itseään, ja jokaisella heistä on omat heikkoutensa. Kun kirjoja on kerrottu monen ihmisen "näkökulmasta" ovat lähes kaikki heistä tulleet läheisiksi. Riordanin kirjoitustyyli jotenkin kolahtaa minuun, vaikka alankin kohta olla ikäni puolesta hieman ylikasvanut tuosta maailmasta. Kuitenkaan en vain voi lopettaa näiden kirjojen lukemista! Se kuinka hän saa tekstiinsä sarkasmia, jännitystä ja aitoja tunteita ja tilanteita, menettämättä kuitenkaan kirjan pääjuonta, on jotain hämmentävää. Kirjan tunnelma vaihtuu hetkessä vakavasta jännittävään, ja pian huomaakin taas nauravansa ääneen jollekkin hauskalle heitolle. Varsinkin Percyn ja Jasonin välinen hetkittäinen kireys ja kateus, Leo, Hazel, Frank -kuvio ja Piperin epävarmuus suhteestaan Jasoniin saavat kirjan tuntumaan aidolta. Vaikka tapahtumat ovatkin fantasiaa ja hahmot sankareita, saavat juuri nuo piirteet heidät vaikuttamaan kuitenkin pohjimmiltaan aivan normaaleilta teineiltä. Vaikka heillä on vakavampiakin ongelmia, on heillä myös normaalin elämän ongelmat.

Uh, vihdoin sain tämän kirjan käsiini. Ja kuten aina, Riordan on osannut kirjoittaa kirjan jonka lukemista ei vain pysty lopettamaan ennen viimeistä sivua. Hieman kyllä häiritsi se, miten monen näkökulmasta tekstiä oli kirjoitettu. Tapahtumia tuli näin todella paljon, eikä niitä meinannut pystyä liittämään yhdeksi ehjäsi kokonaisuudeksi. Oli kuitenkin mukava taas päästä lukemaan Annabethin, Percyn, Jasonin ja muiden puuhista "pitkän" tauon jälkeen. Jokaisen luonne ja taidot tulivat taas hyvin näkyviin ja jokainen oli huomioitu tapahtumissa. Riordanin tavoilleen uskollisena sai sivuille myös naurua ja ehkä jopa muutaman haikean hetken. Percyn ja Annabethin suhteen kehittyminen oli varsinkin itselle mukavaa luettavaa, sillä Percy on yhä (ja tulee varmasti aina olemaan) yksi lempihahmoni sarjassa.

Aina Riordanin kirjaan tarttuessaan muistaa muutaman sivun jälkeen, miksi niistä pitikään niin paljon. Syy on nimittäin huumori, Riordan on yksi hauskimmista kirjailijoista joita tiedän. Kirjat ovat täynnä hauskoja sattumia ja hervotonta huumoria. Seuraavaa käännettäkin on usein vaikea arvata. Kuitenkin Athenen merkkiä myös englanniksi lukeneena kaikki käännökset ja sutkaukset eivät tunnu aivan niin hauskoilta, suomennos ei aina tavoittanut kaikkia kielen hienouksia. Athenen merkki etenee samanlaisella usean kertojahahmon rakeenteella, kuin muutkin Olympoksen sankarit -sarjan kirjat. Tässä kirjassa ääneen pääsevät Percy, Annabeth, Leo ja Piper. Vaikka nykyiseen rakenteeseen onkin jo tottunut, pidin ehkä enemmän Percy Jackson -sarjan minäkertojasta. Toisaalta Olympoksen sankareissa on mukava lukea asioista myös muiden kuin Percyn nälökulmasta. Olympoksen sankareissa annetaankin suuri rooli myös muille kuin Percylle. Olympoksen sankareissa ja Percy Jacksoneissa kiinnostavinta on kuitenkin lukea erilaisista antiikin hirviöistä ja jumaltaruista. Riordan on tuonut tarinat luontevasti keskelle nykypäivää, ja erityisesti modernit jumalat ovat aina viehättäneet minua. Tuntuu luonnolliselta, etteivät jumalatkaan ole selvinneet vuosituhansista muuttumatta. Liituraitapukuinen Haades, prätkäjengin jäseneltä vaikuttava Ares? Oi kyllä! Olympoksen sankarit ja Percy Jacksonit ovat myös sivistäviä, luultavasti olen saanut 80% prosenttia antiikin tarujen tuntemuksestani Riordania lukemalla. Juoni ei päästä otteestaan hetkeksikään, ja loppuratkaisu jätti kyllä kiihkeän odotuksen tunteen seuraavaan osaan.

Mietinkin miksi mielestäni percyt ovat parempia. NO PERCYN TAKIA!! Kiitos The Big Bad Wolf kun valaisit minua siitä miksi percyn kohdalla fiilis oli hieman omituinen. Koska e tuntuu vieraalta eikä enään samalta kuin Percyissä. Minullekkaan loppu ei tullut yllätyksenä mut raivostuttaa kun joutuu odottamaan kauan seuraavaa... Yllättävää että pienet seikkailut saatiin sopimaan kirjaan. Yleensä tuntuu että niitä on liikaa mutta tässä oli ihan kohtuullisesti. Kiva että myös Jason on tavallaan johtohahmo eikä pelkästään Percy. Seuraavaa osaa odotellessa

Täytyy kyllä myöntää, mielenkiintoinen kirja. Pidin siitä, että ollaan uusissa ympyröissä, ja kirja sisälsi monia erilaisia pieniä seikkailuja, vaikka päämääränä oli se yksi ja tietty tehtävä. Kokonaisuutena hieno, vaikkakin minua häiritsi se mihin kohtaan kirja loppui.