EndlessMoment

Tätä odotettiin! Ja täytyy myöntää että valmistauduin hienoiseen pettymykseen, mutta sitä ei kuitenkaan tullut. Kirja jatkoi - ei vielä liian - tuttua rataansa, ja teksti kulki sujuvasti, niinkin, että yllätyin kun käänsin sivua ja tajusin vasta silloin, että kirja on nyt luettu. Kuitenkin loppu jäi niin auki, että olen päättänyt ostaa ja lukea kolmannen osan englanniksi. Kuitenkin seuraavassa osassa pitäisi olla jotain uutta, että lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä. Tähän mennessä kirjat on tahty samalla toimivalla muotilla, mutta liika on liikaa. Mutta vaikka tätä nyt melkein haukunkin, olen sen verran suuri fani, että en voi lopettaa sarjan lukemista vaikka haluaisinkin, ja vielä en edes halua.

Tämä kirja tuli kahlattua läpi jo vuosi sitten, englanninkielisenä, ja täytyy sanoa, että vaikka kaikki aikaisemmat Riordanin kirjat olen lukenut suomennettuina, huomasin taas kuinka paljon parempaa hänen tekstinsä on alkuperäiskielellään. Vaikka kielellinen kerronta ei ollut suomennettuna yhtä hyvää kuin englanninkielisenä, oli kirja silti upea lukukokemus. Kuinka Riordan onnistuukaan pitämään kirjan toisensa perään noin kiinnostavana? Tottakai tämän suomenkielisenkin perään piti rynnätä heti, kun se kauppoihin ja kirjastoihin ilmestyi. Parasta kirjassa, ja koko sarjassa, ovat henkilöt. Vannoutuneena Annabeth-fanina sain lähes sydänkohtauksen kun huomasin kirjan alkavan Annabethin puheenvuorolla. Muutkin sankarit ovat kiinnostavia ja ennenkaikkea tasavertaisia, ei ole johtajaa ja avustajia. Kaikki he ovat aitoja, eivät täydellisiä, pelottomia maailmanpelastajia, vaan he epäonnistuvat, epäilevät itseään, ja jokaisella heistä on omat heikkoutensa. Kun kirjoja on kerrottu monen ihmisen "näkökulmasta" ovat lähes kaikki heistä tulleet läheisiksi. Riordanin kirjoitustyyli jotenkin kolahtaa minuun, vaikka alankin kohta olla ikäni puolesta hieman ylikasvanut tuosta maailmasta. Kuitenkaan en vain voi lopettaa näiden kirjojen lukemista! Se kuinka hän saa tekstiinsä sarkasmia, jännitystä ja aitoja tunteita ja tilanteita, menettämättä kuitenkaan kirjan pääjuonta, on jotain hämmentävää. Kirjan tunnelma vaihtuu hetkessä vakavasta jännittävään, ja pian huomaakin taas nauravansa ääneen jollekkin hauskalle heitolle. Varsinkin Percyn ja Jasonin välinen hetkittäinen kireys ja kateus, Leo, Hazel, Frank -kuvio ja Piperin epävarmuus suhteestaan Jasoniin saavat kirjan tuntumaan aidolta. Vaikka tapahtumat ovatkin fantasiaa ja hahmot sankareita, saavat juuri nuo piirteet heidät vaikuttamaan kuitenkin pohjimmiltaan aivan normaaleilta teineiltä. Vaikka heillä on vakavampiakin ongelmia, on heillä myös normaalin elämän ongelmat.