Bromeliad-trilogia · #2 / 3

Louhoksen valtiaat – Onttujen toinen kirja

Terry Pratchett

6.8 / 10
69 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Katja Ruunaniemi. Sisäsivujen oheiskuvat: David Wyatt. Sidottu.

Onttujen huima matka Ulkomaailmassa jatkuu!

Onttujen rohkea pakomatka ainoasta tuntemastaan maailmasta – purku-uhan alle joutuneesta tavaratalosta – johtaa heidät hylätylle louhokselle, missä he aloittelevat uutta elämää. Hetken rauhaa ei löydy sieltäkään, sillä talvi painaa päälle, ruokaa ei ole ja kauhukseen ontut huomaavat myös, että uuden kodin liepeillä alkaa parveilla ihmisiä. Louhos aiotaan avata uudelleen, ja onttujen on aloitettava taistelu kotinsa puolesta. Mieliä hämmentää lisäksi kysymys siitä, onko onttujen tavarataloaikojen jumala, Velj. Arnold, edelleen olemassa – ja mistä ontut oikeasti ovatkaan kotoisin…

Huippusuositun Terry Pratchettin nuortenkirjatrilogian toinen osa on jälleen täynnä vauhtia, viihdettä ja salakavalan syväluotaavaa viisautta! Sarjan ensimmäinen osa oli nimeltään Suuri ajomatka.

Julkaistu
31.10.2006 (Karisto)
Suomentanut
Katja Ruunaniemi
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Freyja
    muokkasi kirjan tietoja
  3. Marko Matero
    lisäsi kirjan omistettuihin
  4. Marko Matero
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  5. samuel
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. samuel
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. japperwok
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. Timo
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  9. Jussi
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. Risingshadow-ylläpito
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  11. Carthanie
    lisäsi kirjan omistettuihin
  12. Liima
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  13. Waldetar
    lisäsi kirjan omistettuihin
  14. Kuutarrr
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  15. Mr Funk
    lisäsi kirjan omistettuihin
  16. Verhottu
    kirjoitti kirja-arvion
  17. Verhottu
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  18. Glaurung
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  19. Irvikissa
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  20. Osku Kantele
    lisäsi kirjan omistettuihin