Across Realtime · #2 / 2

Aikaloukku

Vernor Vinge

7.1 / 10
30 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1986. Suomentanut Einari Aaltonen. Nidottu.

Prometheus-palkinto 1987, Hugo-palkintoehdokas 1987.

Eletään viidenkymmenen miljoonan vuoden päässä tulevaisuudessa. Kukaan ei tiedä, miksi maailmassa on jäljellä vain kolmesataa ihmistä. Mielipiteet jakautuvat kahteen leiriin, kun ihmiskunnan rippeet miettivät, pitäisikö heidän asettua asumaan yhteen paikkaan ja luoda pohja uudelle ihmiskunnalle vai suunnata kohti tulevaisuutta energiakenttien avulla. Kentät ovat kuplia, joiden sisällä aika pysähtyy.

Kaikki muuttuu, kun eräs ihminen kuolee tultuaan jätetyksi kuplan ulkopuolelle muiden matkatessa tulevaisuuteen. Murhaajan löytäminen sälytetään ainoan jäljellä olevan poliisin, Wil Briersonin tehtäväksi.

Vernor Vinge (s. 1944) yhdistelee Aikaloukussa salapoliisitarinaa ja tiedeseikkailua. Romaani on jatkoa 2007 ilmestyneelle Rauhansodalle. Like on julkaissut useaan otteeseen palkitulta Vingeltä myös teokset Linnunradan ääret ja Taivaan syvyydet.

Julkaistu
17.3.2008 (Like)
Suomentanut
Einari Aaltonen
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. PeteP
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Scion
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  3. ArskaShe
    antoi kirjalle arvosanan 9/10
  4. Scion
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. Sherban
    lisäsi kirjan omistettuihin
  6. max
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  7. hezzu
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. a-nen
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  9. J.T. Lamminmäki
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. jmi
    lisäsi kirjan omistettuihin
  11. jmi
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  12. vaahtopupu
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. murmeli
    lisäsi kirjan lukulistalle
  14. jznq
    lisäsi kirjan omistettuihin
  15. Jouni
    lisäsi kirjan omistettuihin
  16. hurist
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  17. JohnnyDay
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  18. S.T.A.R.
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  19. TTK
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  20. Vaahtera
    antoi kirjalle arvosanan 4/10