Goretta

Petri Hiltunen, Nalle Virolainen

5.5 / 10
8 arvosanaa

Käsikirjoitus Nalle Virolainen. Nidottu.

Kaukaiselta vankilaplaneetalta on karannut neljä huippuvaarallista rikollista. Jos he pääsevät maan päälle, odotettavissa on orjakauppaa, huumeita, kidutusta, kauhua, kuolemaa! Heitä vastaan ei ole montaa keinoa jäljellä – oikeastaan vain yksi...

On kutsuttava apuun eliminoija: GORETTA!

Julkaistu
1987 (Jalava)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Petri Hiltunen

Petri Hiltunen on Suomen tunnetuimpia sarjakuvapiirtäjiä. Hän on syntynyt Karkkilassa 1967. Hän valmistui ylioppilaaksi Savonlinnan taidelukiosta 1986 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa seuraavana vuonna. Hiltunen asuu Helsingissä ja hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja tytär. Petri Hiltunen sai vuonna 2002 Puupäähattu-palkinnon, jonka Suomen sarjakuvaseura jakaa vuosittain ansioituneelle suomalaiselle sarjakuvapiirtäjälle. Hiltusen luomuksia ovat muun muassa Väinämöinen-strippisarja ja Praedor-fantasiaseikkailut. Praedorista on tehty myös roolipeli. Lisäksi hän on muokannut sarjakuviksi muun muassa Robert E. Howardin novelleja, Shakespearen…

Kustantaja

Jalava

Risingshadow'ssa 414 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja