Tuulen varjo

Olen lukenut Carlos Ruiz Zafónilta neljä kirjaa. Järjestyksessä Tuulen varjo, Enkeli peli, Taivasten vanki ja Marina. Kolme ensimmäistä kuuluu ns. Unohdettujen kirjojen hautausmaa –sarjaan. Marina on kirjoitettu ennen muita kolmea, mutta se on suomeksi ilmestynyt viimeisenä. Marina sijoittuu aikuisten ja nuorten kirjan välimaastoon. Ruiz Zafón on kirjoittanut sitä ennen kolme muuta nuorten kirjaa, jotka kuulemma ovat selkeämmin nuorten kirjoja mitä Marina on. Saa nähdä suomennetaanko niitä vielä. Jostain luin ja olin ymmärtävinäni, että Ruiz Zafón kirjoittaisi vielä yhden Unohdettujen kirjojen hautausmaa –sarjan kirjan? Huomasin, että sarjaan kuuluu myös englanniksi julkaistu novelli The Rose of Fire, joka myös tällä hetkellä on Amazonin Kindle storessa ilmaiseksi ladattavissa. Latasin ja pitääpä joku päivä tuokin lukaista.

Kaikissa noissa lukemissani kirjoissa kuvataan hienosti Barcelonaa ja tunnelma on hyvin luotu, kaikissa on mysteeri ratkaistavana ja kaikissa tarinaa kerrotaan eri aikakausilla ja sisältää ihmiskohtaloiden kuvausta. Vaikka kirjoissa on niin paljon samanlaisuutta keskenään, silti seuraavan lukeminen on ollut hyvä kokemus. Jos pitäisi laittaa kirjat paremmuusjärjestykseen, ehkä pidin eniten Taivasten vangista ja Enkeli peli olisi heikoin. Toisaalta Tuulen varjoa ja Enkeli peliä en paljon enää muista. Kirjat on sujuvasti luettavia ja kauniisti kerrottuja kaikki joka tapauksessa.

Muistan, että pidin Tuulen varjosta. Siinä oli jotakin hyvin kaunista, ja ajatus, että kirjat ovat säilyttämisen arvoisia kosketti minua syvästi.

Enkelipeli on yleensä lähipiirissäni ollut sellainen, että se on luettu pitkin hampain, ihan vain jotta päästään lukemaan kaikki osat. Minulle henkilökohtaisesti Zafónin kirjoista Enkelipeli on kaikkein mieleisin. Se käsittelee minulle rakkaita aiheita, kuten kirjoittamista, uskontoa ja hankalasta elämäntilanteesta selviytymistä.
Enkelipelin luen varmasti vielä uudelleenkin.

Olen lukenut kirjailijalta Enkelipelin, Tuulen varjon ja Taivasten vangin - tässä järjestyksessä. Vaikkakin kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, en siltikään lukisi Taivasten vankia ennen Tuulen varjoa, koska muuten spoilaantuisi aika paljon ensimmäisen kirjan tapahtumista. Tietysti, jos se ei haittaa...

Omalla tavallaan olen hyvin tyytyväinen, että aloitin Enkelipelillä, jolloin kirjat olivat tapahtumiensa puolesta kronologisessa järjestyksessä. Ja varsinkin kun Enkelipeli on ehkä se heikoin noista kolmesta, vaikkakaan se ei jää paljoa jälkeen Taivasten vangista. Suosikkini on ehdottomasti Tuulen varjo.

Pidän Ruiz Zafónin tavasta kirjoittaa ja kuvailla Barcelonaa. Olin reissussa juurikin Bracelonassa, kun matkakumppani luki näitä kirjoja, ja suositteli niitä minullekin. Olihan se hauskaa lukea kirjoja ja tavallaan tietää, että missä päin Barcelonaa kirjojen hahmot seikkailivat. Muutenkin idea Unohdettujen kirjojen hautausmaasta on ihastuttava, toivoisin oikeasti että sellainen paikka olisi olemassa. Tarinoiden juonirakenteet ovat tarpeeksi erilaisia, jotta ne tuntuvat raikkailta ja mukaansa tempaavilta. Henkilöhahmotkaan eivät ole ärsyttäviä, varsinkin Daniel Sempere on hyvin sympaattinen tyyppi. Hiukan ehkä häiritsee, että kirjoissa "pahat" tyypit ovat aika brutaaleja, melkeinpä sadisteja. Tai ainakin tällainen mielikuva minulle on jäänyt.

Eija

Jostain luin ja olin ymmärtävinäni, että Ruiz Zafón kirjoittaisi vielä yhden Unohdettujen kirjojen hautausmaa –sarjan kirjan?

Ainakin Taivasten vangin loppu viittasi siihen hyvin vahvasti. Minä ainakin koin sen niin, sillä miksipä muuten tarinan loppussa olisi avattu uusia juonirakenteita ja jätetty niitä sitten ihan auki.

Luin ensimmäistä kertaa Zafónia ja en ollut pettynyt,hänen kirjoitus tyylinsä on aivan mahtava ja ainutlaatuinen. :cheesy:
Luin Enkelipelin ja se oli samaan aikaan aivan fantastinen sekä kauhea. Martin on synkkä päähenkilö,hän on kaltoin kohdeltu sekä maaiman kovettama mies. Kirja herätti minussa heti mielenkiintoa, vaikka mielestäni kirjan 2. osio Lux Aeterna on kirjan mielenkiintoisin ja 3. osio Enkelipeli jännittävin.Kirjaa lukiessa tunteeni heittelivät innostuksesta ärtymykseksi hyvin nopeasti.Tunteeni olivat koko kirjan ajan täyttä vuoristo rataa.En yleensä pidä synkkä tunnelmaisista kirjoista, mutta jokin tässä kirjassa kiehtoi minua. Loppujen lopuksi en ole varma ymmärsinkö kirjasta edes aivan kaikkea, mutta se ei loppujen lopuksi edes haittaa minua. Pitkästä sivumäärästä huolimatta suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan. Kirja on kuitenkin hyvin jännittävä, hieman ahdistava sekä pelottava, joten en suosittele sitä kuitenkaan ihan herkimmille lukijoille.
Nyt vain pohtimaan lukisinko tämän Zafónin kuuluisan Tuulen varjon.

Kylläpäs minulla kesti kauan tarttua Marinaan. Monta kertaa katselin sitä kirjastossa, mutta ei vaan yhtään kiinnostanut lukea sitä. Lopulta sain sen sitten lainattua, mutta oli vaikea aloittaa. Mutta sitten kun ekat sivut luki, en yhtään ymmärrä miksi oli niin vaikeaa tarttua tähän kirjaan. Tarina imaisi mukaansa heti. Ei Marina nyt vedä missään mielessä vertoja Unohdettujen kirjojen hautausmaa -kirjoille, mutta sama fiilis siinä oli. Hahmot tekevät asioita jotenkin hyvin vaivattoman oloisesti, juoni etenee ja asiat selkiintyvät. Hiukan ärsyttää hyvin tuttu kaavamaisuus näissä kirjoissa. On jokin kauan hautunut salaisuus, tragedia tai mysteeri, sitten joku pojankloppi törmää siihen sattumalta ja tämän tekojen seurauksena salaisuus, tragedia tai mysteeri nousee päivänvaloon ja mahdollisesti se saadaan ratkaistua. Tämä poika toimii katalysaattorina, mutta ei itse varsinaisesti ole tapahtumien keskiössä. Mutta se, että tarinat sijoittuvat hyvin maagisen oloiseen Barcelonaan, on plussaa. Haluaisin lukea lisää Zafónilta, mutta nimenomaan jotain uutta ja aikusille suunnattua.

Carlos Ruiz Zafón on kuollut 55-vuotiaana.
Hesarin uutinen: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006546749.html