Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Mika Kivimäki. Kannen kuva: Paul Kidby. Sidottu, kansipaperi.
Prometheus-palkinto 2003, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiakirjat) 2003. Tähtifantasia-palkintoehdokas 2011, vuonna 2019 The Guardianin listalla The 100 best books of the 21st century sijalla 48.
Sam Vimes joutuu sarjamurhaajaa takaa-ajaessaan Näkymättömän Yliopiston Kirjaston maagiseen kenttään ja 30 vuotta ajassa taaksepäin. Menneisyydessä hän joutuu ottamaan tarunhohtoisen kersantti Keelin henkilöllisyyden ja astumaan Yövartioston palvelukseen. Samaan aikaan Ankh-Morporkia hallitsee pähkähullu ja vainoharhainen Patriisi, ja läpeensä korruptoitunut Vartiostokin palvelee mielivaltaa tahdottomasti.
Kansannousun alkaessa Vimes/Keelillä riittää mietittävää: hän on vannonut suojelevansa yleistä turvallisuutta, mutta ketä tällaisessa tilanteessa suojellaan ja keneltä? Entä onko tulevaisuuteen enää palaamista, jos menneisyyttä muutetaan?
Terry Pratchettin luoma Kiekkomaailma-sarja on huumorifantasian aatelia – uskomaton menestys kaikkialla maailmassa!
”Huumorifantasian mestarin parhaimpiin kuuluva kertomus käsittelee oivaltavasti ajan olemusta ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa.” – Tähtifantasia-palkintoraati
Kirjan tapahtumat
- lisäsi kirjan kokoelmaan Palkinto: Tähtifantasia
- muokkasi kirjan tietoja
- antoi kirjalle arvosanan 8/10
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 7/10
- lisäsi kirjan lukulistalle
- antoi kirjalle arvosanan 9/10
- lisäsi kirjan lukulistalle
-
Risingshadow-ylläpito antoi kirjalle arvosanan 8/10 - lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan ostoslistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
