Kaappareiden vesillä
Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu, kansipaperi.
Huikea historiallinen merirosvoseikkailu aarrelaivan metsästyksestä, kostosta ja petoksesta
Karibia vuonna 1665. Jamaikan brittikolonia kamppailee espanjalaisten ylivaltaa vastaan. Kurkunleikkaajien ja ilotalojen Port Royalissa huimapäinen kaapparikapteeni Charles Hunter suunnittelee mahdotonta. Hän aikoo hyökätä espanjalaisten voittamattomaan linnakkeeseen, jota hallitsee verenhimoinen ja julma komentaja Cazalla.
Palkintona on nimi historiankirjoihin sekä laiva, joka huhujen mukaan on lastattu täyteen kultaa. Epäonnistuminen puolestaan tietäisi varmaa ja tuskallista kuolemaa. Hunter punoo juonen, jonka veroisen vain Cazalla itse olisi voinut keksiä. Mutta petos vaanii lähempänä kuin Hunter ikinä voi kuvitella.
Kaappareiden vesillä -romaanin käsikirjoitus löytyi Michael Crichtonin (1942–2008) papereiden joukosta vasta hänen kuolemansa jälkeen.
”Viihdyttävä tarina vilisee juonikkaita kaappareita, halveksuttavia roistoja, aarrearkkuja, petoksia ja merihirviöitä.” – San Francisco Chronicle
Michael Crichton
Michael Crichton (1942–2008) syntyi Chicagossa Yhdysvalloissa. Hän oli koulutukseltaan antropologi ja lääkäri. Menestyskirjailija Crichtonin kirjoja on myyty yli 100 miljoonaa ja niitä on käännetty 30 kielelle. Useat niistä on nähty myös elokuvina. Hän on ainoa henkilö, jolla on Yhdysvalloissa samaan aikaan ollut nimissään myydyin kirja, katsotuin elokuva ja katsotuin tv-sarja. Crichtonin arvostetuinta tuotantoa ovat romaanit Andromeda uhkaa (1969), Aivoryöstö (1972) ja Junanryöstäjät (1975). Hänet muistetaan myös romaanista Dinosauruspuisto (1990). Crichton oli tupakoitsija ja hän kuoli 66-vuotiaana kurkkusyöpään.
Kirjallisuutta
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.