Ajattoman kaupungin varjot
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Satu Ekman. Kannen suunnittelu: Ville Laihonen. Kannen kuvat: Istockphoto (kuja), Shutterstock (hahmo). Sidottu, kansipaperi.
Selkäpiitä karmiva vampyyriseikkailu keskiaikaisessa Barcelonassa.
Tulen määrättömien vuosien takaa, hautautuneista kaupungeista, minulle puhuvilta hautausmailta, unohdetuista lauluista. Tulen lavean ajan takaa. Siksi en ole koskaan sama, niin kuin kaupunkini ei ole koskaan sama, ja siksi en voi antaa tarinoilleni nimeä.
Kun synnyin, Barcelonan goottilaisten muurien takana leviävä tasanne oli paheiden valtakuntaa. Siellä olivat halvat ilotalot, joita ei suvaittu muuriensisäisessä säädyllisessä kaupungissa, sekä sirkustaiteilijat, nälkää näkevät näyttelijäseurueet, mierolaiset ja lainjuoksijat.
Siinä valtakunnassa minä synnyin.
Keskiaikaisessa Barcelonassa eräs ilotyttö saa lapsen, joka on jo syntyessään aikuisen miehen näköinen. Poika ei vanhene lainkaan vaan näkee sukupolven toisensa jälkeen syntyvän ja kuolevan. Hän todistaa omin silmin Barcelonan historian merkittävimmät tapahtumat, kuten inkvisition hirmuteot, mutta myös kaupungin asukkaiden pienet, unohdetut teot ja tarinat Ramblan varjoisilla kujilla.
Nykypäivän Barcelonasta löytyy ruumis, jossa on omituisia jälkiä. Tapausta alkavat tutkia asianajaja Marcos Solana ja hänen nuori apulaisensa Marta Vives. Tutkinnan edetessä paljastuu, että surmatyön taustalla on pahoja voimia, jotka ovat kytköksissä Martan selvittämättömiin sukujuuriin. Marta imeytyy mukaan hyytävän jännittävään seikkailuun ja kohtaa arvoituksellisen, iättömän miehen.
Ajattoman kaupungin varjot on mestarillinen seikkailukertomus, jossa perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu esitetään uudenlaisessa valossa. Teos on myös ainutlaatuinen kuvaus Barcelonan historiasta – siinä ovat läsnä ne ihmiset, joiden tarinoita ei yleensä kerrota historiateoksissa: prostituoidut, helppoheikit ja hämärämiehet. Tunnettujen historiallisten faktojen ja tapahtumapaikkojen lomasta löytyy salattu, taianomainen varjojen Barcelona.
”Ajattoman kaupungin varjot ylittää genrerajat: se on goottilainen kirja ja fantasiaromaani, se on dekkari, mutta se on myös metafyysinen teos.” – La Vanguardia
Enrique Moriel
Enrique Moriel on barcelonalaisen kirjailijan Francisco González Ledesman (1927-2015) salanimi. González Ledesma aloitti kirjailijanuransa 1940-luvulla ja kirjoitti paljon erityyppistä kirjallisuutta, muun muassa useita satoja lännennovelleja, yhdeksänosaisen rikosromaanisarjan ja kymmenkunta erilaista tietokirjaa ja romaania. Hän sai teoksistaan muun muassa ranskalaisen Prix Mystère de la Critique -palkinnon, espanjalaisen Premio Planetan ja yhdysvaltalaisen Dashiel Hammett -palkinnon. González Ledesma työskenteli myös asianajajana ja lehdistön palveluksessa, ensin toimittajana ja myöhemmin sanomalehti La Vanguardian päätoimittajana. González Ledesman salanimi Enrique Moriel on peräisin hänen esikoisromaanistaan, jonka Francon hallinto sensuroi.
Kirja-arviot ja kommentit
Kirja on elämän kuvausta Barcelonassa halki vuosisatojen kuolemattoman kertojan näkökulmasta. Pidin kyllä kerronnan tyylistä, mutta tarinan sisältö ei niinkään miellyttänyt. Ensinnäkin juoni oli melko heppoinen ja siksi se ei edennyt juuri mihinkään yli 400 sivun aikana. Lisäksi Barcelonan varjopuolien kurjuuksien kuvauksissa tuli tunne, että vähempikin ”mässäily” olisi riittänyt. (22.7.2022)
Enrique Moriel -salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijan "Ajattoman kaupungin varjojen" (Bazar, 2010) perusidea kutkuttaa mielikuvitusta; kuolematon vampyyrikertoja kulkee läpi Espanjan värikkään historian ja nivoutuu osaksi hyvän ja pahan välistä taistelua monenlaisia mysteerejä varjoisille sivukujilleen kätkevässä Barcelonassa. Lopputulos on sitten huomattavasti vaisumpi. Kahdessa eri aikatasossa kulkevassa romaanissa ei ole oikein punaista lankaa - toisin sanoen kunnollista juonta - eikä henkilökuvauskaan oikein toimi. Morielin harjoittama toisto alkaa nopeasti kyllästyttää (naispäähenkilön säärien kuvailu, vakuuttelu siitä että vampyyrikertoja on todellakin ehtinyt nähdä ja kokea vaikka mitä) ja mitäänsanomattomaan paljastukseen huipentuva opus käy loppua kohti niin puuduttavaksi, että hieman yli 400-sivuisen romaanin loppuun lukemisesta pitäisi antaa pieni palkinto. Jos tämäntapainen kirjallisuus kiinnostaa, niin kannattaa lukea mieluummin Perez-Reverten "Yhdeksäs portti".
Kirja on mukavan poikkeva "vampyyrikertomys", joka ei aiheuta pahoinvointia niillekään jotka eivät tykkää nykyajan vampyyrimuodista. Kirjassa oli mielenkiintoista pohdintaa uskonno(i)sta, hyvästä ja pahasta.