Hain-sarja

Maanpakolaisten planeetta

Ursula K. Le Guin

6.9 / 10
44 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1966. Suomentanut Jyrki Iivonen. Kannen kuva: Istockphoto.com. Kansi: Samppa Ranta. Sidottu, kansipaperi.

MAANPAKOLAISTEN PLANEETTA

Jo kuusisataa vuotta mahtavat tevarilaiset ja halveksitut kaukana syntyneet ovat olleet vihollisia. Molempien geneettinen tausta on hainilainen, eikä kukaan oikein enää muista syytä vihanpitoon. Silti kansojen välillä vallitsee fanaattinen vihamielisyys. Kaukana syntyneitä syytetään noituudesta – tummat silmät ja iho sekä kyky telepatiaan tekevät heistä outoja muukalaisia.

Valmistautuessaan viisitoista vuotta kestävään talveen vanhat viholliset kohtaavat yhteisen uhkan. Pohjoisen vaeltavat heimot lakaisevat armeijoillaan rannikkoa ja saartavat talvikaupunkeja yksi toisensa jälkeen. Liittolaisuus on ainoa mahdollisuus selviytyä. Veren ja lumen sekoittuessa toisiinsa eeppisessä taistelussa kahden kansan tulevaisuus saa uuden suunnan.

Julkaistu
9.3.2011 (Avain)
Suomentanut
Jyrki Iivonen
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Pakkis
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  2. Pentti Saaristo
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  3. Tarstarkas
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  4. max
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  5. Fitzgerald
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  6. KJK
    lisäsi kirjan lukulistalle
  7. Strato
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  8. Adana
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  9. a-nen
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  10. Strato
    lisäsi kirjan omistettuihin
  11. beedolf
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  12. Lis
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  13. Risingshadow-ylläpito
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  14. Jussi
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  15. ily
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  16. Dynierax
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  17. Lupus
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  18. Myrtti
    lisäsi kirjan omistettuihin
  19. Myrtti
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  20. Elthadora
    antoi kirjalle arvosanan 6/10