Saavutuksia
Hyllyni tapahtumia
Punainen pyramidi ei sinänsä ollut romaanina huono, mutta kielen asu, juonen ennalta-arvattavuus ja suuret samankaltaisuudet Riordanin muiden kirjojen kanssa eivät tuntuneet tuovan mitään uutta tai kiinnostavaa lukijalle. Vaikka Riordan saakin propsit "menevästä" kirjoitustyylistänsä ja muinaisten korkeakulttuurien mytologioiden tuntemuksestaan, niin odottaisin näkeväni bestseller-kirjailijalta paljon enemmän sitä ihan itse tuotettua sisältöä. Summa summarum, Kanen aikakirjojen avausromaani jäi varsin vaisuksi, eikä vakuuttanut jatkamaan sarjan lukemista - kirjasarjasta riippumatta juoni kun tuntuu pysyvän ytimeltään samana jokaisessa Riordanin kirjassa.
Ensikosketukset science fictioniin tulivat juurikin tämän sarjan muodossa - näin jälkikäteen ajateltuna ihan kliffaa nuorten kirjallisuutta mielenkiintoisen juonen sekä henkilöiden kautta vaikkei mitään korkeaa scifiä olekaan. Kaye on myös poikkeuksellisesti onnistunut pitämään kirjat "erillään" toisistaan, juurikin siten, että kirjoja pystyy lukemaan lähes itsenäisinä teoksina - näin moniosaisen sarjan aloittaminen oli ainakin itselleni huomattavasti helpompaa. Varjopuoleksi laskettakoon kuitenkin se, että jokaisen sarjan kirjan aloittaminen on aikamoista pakkomättöä, kun sarjan pääseikat selitetään juurta jaksain kirjan ensimmäisillä sivuilla. Replica-sarjan esikoiskirja kertoo juurikin kaiken olennaisen itse päähenkilöstä ja tuo esiin nuortenkirjalle tarpeeksi kattavasti myös päähenkilön jokapäiväisestä elämästä. Juoni luisti hyvin eteenpäin, mutta kuvailun määrä ei tosiaankaan herätä hurraahuutoja - ympäristöstä lähtien elintila tuntui jäävän jokseenkin muovisen tuntuiseksi.