Abhorsen

Sarjan kolmannessa osassa käydään taistelua muinaista maailmojen Tuhoajaa ja sen kätyreitä vastaan niin Elämässä kuin Kuolemassa. Sankariparin Liraelin ja prinssi Samethin on määrä taltuttaa pahuus puhuvien eläinten, kissa Moggetin ja Kurittoman Koiran, avustuksella. Taistelu käydään taikuuden keinoin, kuulijaansa määrätyllä tavalla vaikuttavien kellojen avulla.

Tarina on vauhdikas ja toiminta painotteinen. Kirja ei tuo sinänsä mitään uutta ideaa tarinaan, mitä ei olisi jo ensimmäisessä osassa nähty. Tarinaa luki kuitenkin ihan mielellään. En kokenut tarinassa olevan juuri mitään vikaa, vaikka suurta paloa en tarinaa kohtaan tuntenutkaan.

Haikea olo jäi minullekin. Loppu oli vähän töksähtävä, mutta ihana sarja oli kuitenkin. Neljä tähteä. Olen lukenut kaikki muutkin sarjan kirjat, ja ihania ovat olleet. Suosittelen. Välillä pientä tyhjän jauhantaa, ja siinä sai patistella itseään lukemaan. Suosittelen silti luottavaksi, mikäli tällaisesta fantasiasta ja magiaan vivahtavavasta kirjallisuudesta pitää.

No huhhuh, ihan vaivoin sain luettua. Olin kerran lukenut Liraelin joskus, ja ihan siitä pitänytkin, sekä hyllyyn tämän hankkinut. Pakkohan se oli kahlata läpi ja hiukan kiinnostikin. Mutta! Mitä voi odottaa kirjalta, jossa on about 500 sivua (ottaen huomioon leveät marginaalit ja ison fonttiin) tungettu liian täyteen juonenkäänteitä ja taikaa? No, kaikki nyt vaan sattuu tapahtumaan hirveällä vauhdilla ja uusia taikajuttuja esitellään suunnilleen yksi kymmentä sivua kohti. Ei näin. Juoni oli varsin tylsä voitetaan-hirveä-pahis ja kirjailijan sanahienostelu otti päähän. Voisin melkein laskea, kuinka monta kertaa mahdettiin mainita "tuuli käy.." ja kuinka monesti korostettiin, miten tekniikka ei toimi vanhassa valtakunnassa. Kurittoman koiran ja Moggetin tarina nyt oli ehkä kiinnostavinta, mitä kirja antoi. Lisäksi vielä mainitsisin, että "vainajakätyrit" ja "Nick-olio" vievät hiukan uskottavuutta teokselta. Onneksi ei tarvitse lukea toista kertaa. PS. Heti tuli miinus-piste, kun ilmaisin, ettei kirjaa vaan kannata lukea.

Nyt on Vanha Valtakunta -trilogia loppu. Olo on hyvin haikea, mutta myös iloinen, koska viimeisen osan päästös oli mitä mainioin. Tämä osa oli ehdottomasti sarjan paras osa. Kirjan juoni ja päähenkilöt olivat mutkattomia ja huumorilla hyöstettyjä. Viimeiset 100 sivua olivat koko sarjan parhaat. Näillä sivuilla kerrottiin Oranniksen, Moggetin ja Kurittoman Koiran salaisuudet, mikä on hyvä, sillä vihaan sarjojen loppuun jääviä salaisuuksia.. Arvosanaksi kirjalle annan 10½ ja sarjalle saman eli 10½. Suosittelen kirjaa kaikille fantasian ystäville!!!

Abhorsen jatkaa siitä mihin Lirael loppui. Pidin kirjasta hyvin paljon, tämä nousee mielestäni Sabrielin tasolle ja ehkä vähän sen ylikin. Toisin kuin trilogian keskimmäisessä osassa, tässä ei tuntunut olevan yhtään täyteosuuksia vaan tarina vei mukanaan alusta loppuun. Kirja olikin selvästi Liraelia lyhyempi. Tykkäsin myös siitä, että tarinaa kerrottiin aiempaa useammasta näkökulmasta, eikä rajoituttu ainoastaan Liraeliin ja Samethiin. L & S olivat kyllä tällä kertaa onnistuneita päähenkilöitä, heidän toimintansa ei häirinnyt kertaakaan. Abhorsenin lopetus oli erittäin hyvä, viimeiset parisataa sivua täytyi lukea kerralla. Kirjan paras kohta oli varmaankin matka yhdeksännelle portille. Garth Nixin Suomessa nimetön trilogia sai hienon päätöksen.

Abhorsen yllätti, se oli parempi kuin edeltäjänsä ja syvällisempi kuin aiemmat osat. Kirjassa Vanhan Valtakunnan magia ja Ancelstierren nykyaika kohtaavat tuhoisasti. Kirjassa on paljon salaisuuksia ja osa jääkin salaisuuksiksi (kuten Koira). Orannis oli mielenkiintoinen hahmo, mutta hänen vaikutusperänsä jäivät vähän epäselviksi. Kirja oli huimaavan jännittävä ja Sabrielista ja Liraelista tutut hahmot syventyivät lopullisesti eläviksi ihmisiksi ja sielullisiksi olennoiksi. Kuolemaan kulkeminen oli myös kiintoisaa, kuten myös kellojen salaisuus. Kirja oli riipaiseva ja henkeäsalpaava, yksi parhaimpia vuoden 2006 kirjoja Narrin kohtalon ja Unohdetun Ombrian jälkeen. Suosittelen kaikille Sabrielin ja Liraelin lukeneille, sillä varsinkin Lirael on oleellinen juonen ymmärtämisen kannalta. Arvosana: 9+.

Tämä on yksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut. Vanha valtakunata-trilogian päätösosa, joka pitää otteessaan yhtä tiukasti kuin kaksi aiempaakin osaa. Tarinassa on riemua, taikuutta, jännitystä ja surua ja aivan omanlaisensa maailma. Tai periaatteessa mukana on kaksi maailmaa; vanha valtakunta ja nykyaikainen maailma sen ulkopuolella. Henkilöt ovat persoonallisia ja miellyttäviä ja tarinaan on helppo uppoutua mukaan. Kirja on melko paksu, mutta sen luki todella nopeasti sillä tylsiä kohtia ei juurikaan ollut. Kirja kuuluu ehdottomiin suosikkeihini ja suosittelen sitä lämpimästi jokaiselle fantasian ystävälle, niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin.