Näkemisen lahja
Alkuteos ilmestynyt 2004. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys: Sami Saramäki. Sidottu.
Toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (nuortenkirjat) 2005.
Maine tekoja mahtavampi
Ylämaiden hajanaisilla tiluksilla sinnittelee sukuja, joilla on hallussaan syntyperäisiä erityislahjoja. Heillä on sekä elämää ylläpitäviä kykyjä että tuhoisia voimia vääntää sijoiltaan raajoja, halvaannuttaa tai tehdä vihamiehensä kuuromykiksi. Keskenään torailevat valtapiirit joutuvat elämään alituisessa pelossa, että sukuhaarat käyttäisivät voimiaan naapuria vastaan.
Nuori Orrec kieltäytyy isänsä, Caspromantin valtarin Canocin pettymykseksi harjoittamasta tappamisen taitojaan. Surmattuaan viattomia luontokappaleita tahattomasti pelkän katseensa voimalla Orrec pyytää isäänsä sitomaan sokaisevan siteen hänen silmilleen; siihen saakka, kunnes poika oppisi hallitsemaan villiä ”lahjaansa”.
Mutta Orrecin huolet eivät pääty siihen. Drummantin Ogge, mahtavan naapurivaltapiirin johtaja, tarjoaa hänelle puolisoksi casprojen sukuhaarasta periytyvää sukulaistyttöä. Liitto olisi strategisesti tärkeä. Orrec on kuitenkin ehtinyt valita mielitietykseen lapsuudenystävänsä Gryn, jolla puolestaan on taito kutsua eläimiä luokseen, muttei halua saattaa niitä metsästäjien armoille…
Maameren tarinoistaan kuulu fantasian mestari Ursula K. Le Guin kirjoittaa vaikuttavasti voiman ja vastuun vaikeasta tasapainosta. Näkemisen lahja on viisas ja kaunis kertomus kahden vanhempiensa toiveiden ristipaineissa aikuistuvan nuoren ystävyydestä ja rakkaudesta.
Ursula K. Le Guin
Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (1929–2018) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969). Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003.
Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon. Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.
Kirja-arvioita
Ylämaiden valtapiirien suvuilla oli kullakin omat erityiskykynsä. Tarinassa keskitytään kahteen - kyky kutsua eläimiä ja kyky tehdä tyhjäksi. Tyhjäksi tekemisen taito oli tarinan kertojan, Orrec pojan sukulinjan lahja. Taidolla pystyttiin tuhoamaan perin pohjin haluttu kohde käyttäen silmää, kättä, sanaa ja tahtoa. Eläinten kutsumisen taito oli Orrecin ikäisen Gry tytön suvun lahja. Kykyä käytettiin kyseenalaisesti eläinten metsästyksissä ja jahdeissa.
Kirjassa tulee hyvin esiin Ursulalle omintakeinen rauhallinen ote tarinankerrontaan, jota on varsin miellyttävä lukea. (4.3.2019)
Kirja oli juonellisesti hyvä, ellei oteta lukuun sen hitaasti etenevää kerrontaa ja riittämättömiä kuvailuja paikkojen ja ihmisten suhteen. Kyseinen kirja oli ensimmäinen LeGuinin kirja, jonka olen koskaan lukenut ja täytyy kyllä myöntää, ettei se todellakaan tule jäämään viimeiseksi. Ensin aloitin lukemaan kirjaa, koska halusin lukea kyseisen kirjailijan uusimman kirjan, mutten tiennyt millainen Ursula olisi kirjailijana. Kun juoni lähti kunnolla käyntiin, sain pian huomata, etten enää voinut lopettaa lukemista ja että muuten vain lukemisesta oli tullut melkein pakkomielle. En vain voinut pistää kirjaa pois, ennen kuin olin lukenut viimeisenkin sivun. Henkilöitä Ursula olisi voinut kuvailla hieman tarkemmin… aika paljonkin tarkemmin. Heidän luonteenpiirteensä tulivat kyllä hyvinkin selkeästi esille, mutta ulkonäkö jäi hieman pimentoon. Päähenkilöt nyt jotenkuten sai hahmoteltua mielessään, mutta jopa tärkeänä pitämäni sivuhenkilöistä ei juurikaan kirjassa kerrottu. Vaikka juoni etenikin verkkaiseen tapaansa, se oli siitäkin huolimatta lukukokemuksena loistava ja voin suositella sitä kenelle tahansa, joka ei hetkahda hitaasta juonen kulusta ja suuresta määrästä erinäisiä tarinoita, jotka eivät juurikaan liity itse tarinaan. Eivät ainakaan kovin oleellisesti. Loppu oli kuitenkin aavistuksen… pettymys? Olin odottanut siltä hieman enemmän, mutta ehkäpä juuri se saakin minut lukemaan jatko-osat. Orrecin ja Gryn kohtalo jäi pahemman kerran pimentoon, mikä oli samaan aikaan häiritsevä ja kiehtova tapa lopettaa kirja.
HERRANJUMALA! miten hyviä, sydäntä riipiviä teoksiA tämä Ursula pullauttelee. luulin olevani jo monien kirjojen karaisema, etten itkisi niin paljoon enää. mutta pakko sanoa, tämä kirja sulattaa kaikkien kovimpienkin mörrimöykkyjenkin muurit. itseasiassa en uskonut että kirjalla olisi edes onnellista loppua, mutta samalla kuin Orrecille paljastui totuus, side väistyi minunkin silmiltä enkä voinut kuin todeta: olinpa minä sokea. LUE EHDOTTOMASTI!