Karajishi - kirjahylly

Jos sanoin Merkityn olleen hieman sekavaa ja ei niin kiinnostavaa sorttia, tämä oli kyllä aivan eri maata sen kirjan kanssa. Pidin tästä aina ensimmäiseltä sivulta ihan sinne viimeiselle saakka, joskaan en kiellä etteikö kirjassa olisi ollut muutamia kysymysmerkkejä tai tylsiä kohtia. Neferetin petoksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta siitä huolimatta se tuli. Kyllähän ylipapittaren petos oli täysin odotettavissa Merkityn alusta saakka, mutta silti… Kuten edellä onkin mainittu, Zoeyn poikaystäväongelmia puitiin melkoisen paljon tarinan aikana, mutta itseni kohdalla se oli kaikkea muuta kuin huono asia. Se toi kirjaan mukaan hieman draamaa ja ehkä juuri sen takia en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni. Ja siitä huolimatta Petetyn lukemiseen meni kaikkiaan yli kuukausi. Tosin, omalla kohdallani se merkitsee vain ja ainoastaan sitä, että kirjan on ollut hyvä. En ole vieläkään varma oliko Heathin vetäminen juoneen mukaan niinkään hyvä asia, mutta eipä tuo nyt paljoa haitannut. Vaikka Stevie Raenkin tapaus oli odotettavissa, se oli vielä Neferetin petosta pahempi. Vaikka Stevie Rae olikin juuri se hahmo, jolle tapahtumat tuli käydä, jotenkin olisin odottanut sen olevan ennemminkin vaikka Damien. Mutta tässä tapauksessa se toi ehkä hieman lisää draamaa mukaan tarinaan. Kaiken kaikkiaan juoni oli toimiva ja taidokkaasti rakennettu, joka ehdottomasti pakottaa lukemaan jatko-osat!

No joo, kyllähän kirja oli ihan OK, vaikka ei ehkä ihan minua varten. Päähenkilö oli omaan makuuni aivan liian nuori ja useissa kohdissa juoni oli tökkivää ja paikallaan junnaavaa. Luin kirjan noin vuosi sitten, että ihan kamalasti en juonesta mitään muista… Pidin päähenkilöstä, joskin mielestäni Dina oli 11-vuotiaaksi hieman liian aikuismainen. Kirjassa oli sellaisia kohtia, että jos niin tapahtuisi tosielämässä, kuka tahansa olisi kauhuissaan, mutta Dina tuskin silmäänsä räpäytti ja tämä otti päähän melkoisen paljon. Mutta kyllähän tämänkin kirjan läpi kahlasi, enkä nyt tietenkään missään nimessä sano, ettäkö kirja olisi ollut huono. En suoranaisesti ajattele minkään kirjan olevan huono, sillä sana itsessään on aika voimakas, ottaen huomioon kuinka paljon kukin kirjailija on käyttänyt sen kirjoittamiseen aikaa. Sanotaan niin noin diblomaattisesti, että sopii varmasti hyvin monellekin ihmiselle, joskaan itse en tuohon joukkioon kuulu.

Ai että, tässä vasta olikin hauska kirja! Ja tarkoitan sitä tosissaankin sanoen hauska, että ideahan sinänsä oli aika… käytetty? Puhuvia eläimiä ja saaria, jonne kukaan ei voi toista kertaa päästä, sanoisin että hieman kautta rantain kehitelty juoni. Mutta jotenkin kirja oli niin hellyyttävä, että se oli pakko lukea läpi. Orrin oli kaikin puolin suloinen hahmo ja tarinan henkilöiden kuvittelu ei tuottanut ongelmia. Voidaan siis sanoa, että kirja oli hyvä, kielellisesti taidokas, mutta idealtaan vanhahko.

Annoin kirjalle täydet viisi tähteä ja hyvästä syystä, sillä mielestäni kirja oli loistava sanan jokaisessa merkityksessä. Yleensä trilogioissa tuppaa käymään niin, että toinen osa on tylsä ja jollain tapaa merkityksetön ensimmäiseen ja kolmanteen osaan verrattuna, mutta tässä ei niin päässyt onneksi käymään. Oikeastaan asia oli aivan päinvastoin, sillä mielestäni Golemin silmä oli Samarkandin amulettiakin kiinnostavampi ja mukaansa tempaava niin juonellisesti kuin ulkonäöllisesti. Kun valitsen kirjaa luettavaksi, kansi ratkaisee huomattavan paljon, jopa liian paljon ja en olisi voinut parempaa kantta kirjalle keksinyt. Vaikka kuva ei sinänsä merkitse mitään, eikä mitenkään suoranaisesti liity tarinan juoneen – ja on ehkä hieman tylsähkön värinen – se luo juuri oikeanlaisen, hieman mystisen ja salaperäisen vaikutelman, eikä paljasta tarinasta juuri mitään. On vähän niin kuin se sanoisi; ’’lue niin tiedät’’, vaikka se kuulostaakin aavistuksen melodramaattiselta. Vaikka Nathanielista kehkeytyikin tarinan aikana hieman ylimielisempi henkilö – toki tämä oli luultavasti tarkoituskin – kuin ensimmäisessä osassa, se ei onneksi haitannut juonen kulkua millään tapaa. Kitty pysyi jokseenkin samanlaisena hahmona, eikä Stroud mennyt muuttamaan hänen luonnettaan suuntaan tai toiseen, mikä oli mielestäni hyvä ja järkevä ratkaisu. Juonta en nyt tässä mitenkään ala puimaan sen kummemmin, mutta kaiken kaikkiaan juoni oli mielenkiintoinen ja kirjan jaksoi helposti lukea loppuun saakka ja ehdottomasti pakotti lukemaan kolmannenkin osan.

Pidin kirjasta, joskin myöhemmin totesin että olisi ollut viisasta lukea se englanniksi. Tai mikäs siinä, jos kestää tökkivää puhekieltä, joka on yritetty kääntää suomelle ja saada kuulostamaan samalta kuin alkuperäisessä. Joka tapauksessa kirja oli koukuttava, eikä sitä välillä meinannut malttaa lopettaa, vaan olisi mielellään lukenut vielä sivun tai pari saadakseen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Takakannen ja oikeastaan koko kirjan ulkonäön perusteella olin odottanut jotain hieman... no, erilaista mutta tämä teki kirjasta ennemminkin mielenkiintoisemman kuin tylsemmän. En tiedä johtuiko se vain olemattomasta päättelykyvystäni, mutta mielestäni loppu oli yllättävä, enkä osannut odottaa ihan sellaista lopetusta kirjalle. Tavallisesti en juurikaan pidä vampyyreistä ja olenkin tähän mennessä jättänyt ne suosiolla rauhaan, mutta tätä sarjaa pitänee tutkia hieman tarkemmin ja ehdottomasti aion lukea seuraavan osan. Sarjahan on kieltämättä melko pitkä, etten tiedä onko kerronta aivan niin loistavaa, että koko sarjaa jaksaisi lukea, mutta tämän osan perusteella odotukset ovat korkealla.

Pidin kirjasta itse asiassa todella paljon! Rakastin kieltä jolla kirja oli kirjoitettu, sillä se oli joissain kohti hyvin humoristista, olematta kuitenkaan lapsellista. Kirjan juoni imaisi mukaansa ihan totaalisesti, eikä kirjaa millään meinannut maltaa laskea käsistään ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Lempihahmoni oli ehdottomasti Patch, sillä hän oli juuri sopivan salaperäinen ja kaikin puolin hyvin kiehtova hahmo. Loppukohtaukset olivat kieltämättä hieman utopistisia ja etenivät liian nopeasti, mutteivat kuitenkaan pilanneet kirjaa. Ensimmäinen osa loppui mielenkiintoisella tavalla ja jätti juuri sellaisen olon, että haluan ehdottomasti lukea toisen osan!

Pidin kirjasta kyllä todella paljon. Tämä oli kirja, jota luin kaiken kaikkiaan parisen vuotta, mutta se johtui siitä, että kun aluksi aloitin lukemaan sitä niin se oli vähän liian erilainen verrattuna siihen mitä olin tottunut aikaisemmin lukemaan. Mutta kun aloin lukemaan erilaista kirjallisuutta niin löysin tämän kirjan uudelleen ja luinkin sen sitten melkein kerralla läpi. Toisinaan käännösvirheet häiritsi hieman, mutta kyllä niistäkin selvittiin hengissä. Rakastin kirjan henkilöitä ja jotenkin tuntui haikealta ajatella, että toisessa osassa ei enää saisi niin paljoa samoista henkilöistä lukea. Juoni oli kivasti rakennettu, vaikka täytyy myöntää että joissain kohdissa tuntui siltä, että johonkin mitättömään pikkuseikkaan keskityttiin ihan liian pitkäksi aikaa, kun taas jokin tosi tärkeä toiminta kohta sivuutettiin ihan kokonaan. Mutta kun katsoo kokonaiskuvaa niin kirja oli todella hyvä ja jännä ja piti kyllä lukijan otteessaan ihan viimeisille sivuille saakka. Ja pidin kovasti veljeskunta jutusta, sillä se loi kirjaan yhtäläisyyden tuntua ja sen takia ehdottomasti luen toisenkin osan!

Aivan mahtava kirja! Parhaita mitä olen lukenut pitkiin aikoihin ja se on aika paljon sanottu se. Ennen en ole kamalasti pitänyt tästä dystopia ajatuksesta ja olen jotenkin ajatellut, että se on sellaista star wars meininkiä, enkä siksi aluksi ollut kovinkaan kiinnostunut kirjasta. Luin kirjan englanniksi ja mainittakoon samalla, että se oli ensimmäinen kirja minkä olen koskaan lukenut englanniksi. Alussa tarkoituksenani oli vain parantaa englannin kielen taitoani ja otin kirjastosta ensimmäisen kirjan joka vain käteeni sattui ja vein sen kotiin. Lopulta taisin lukea kirjan kahdessa päivässä loppuun. Rakastin kirjan henkilöitä, vaikkakin nimi Four (Neljä) oli alussa hivenen huvittava, mutta onneksi sen unohti kun kirjaa luki eteenpäin. Kirja oli juuri sopivasti humoristinen, muttei silti keskittyi asiaan ja juoni eteni ihan mukavaa tahtia. Ehdottomasti voin suositella kaikille, jotka pitää toimintaa sisältävistä kirjoista!

Toinen osa oli mielestäni huomattavasti ensimmäistä parempi. Aloitin ensin lukemaan kirjaa, mutta sitten juoni ei jotenkin edennyt minnekään ja tapahtumat junnasivat jonkin aikaa paikallaan ja näin ollen lukemiseen tuli noin kuukauden mittainen tauko. Kun kuitenkin yhtenä päivänä junassa aloitin uudelleen lukemaan kirjaa, huomasin ettein voinut laskea kirjaa kädestäni. Näin ollen luin kirjan loppuun parissa päivässä ja rakastuin siihen ikihyviksi, ollen näin hyvin kiitollinen siitä että ostin sen itselleni enkä lainannut kirjastosta. Juoni oli tosiaan alussa vähän hitaanlaatuinen ja tapahtumat vain toistivat itseään, mutta sitten ihan yllättäen kirjaan alkoi tulla enemmän toimintaa ja se imaisi lukijan ihan täydellisesti syövereihinsä. En oikein muuta negatiivista sanottavaa kirjasta keksi kuin että kiitos sen, moni koulutyö jäi tekemättä, kun piti joka yö lukea kirjaa nukkumisen sijaan.

Pidin kirjasta todella paljon huolimatta siitä, että minulla oli paljon ennakkoluuloja kirjaa kohtaan. En yleensä tykkää lukea kirjoja joiden tapahtumat sijoittuvat suomeen, mutta kyseisessä kirjassa se seikka ei haitannut yhtään. Jos on pakko keksiä jonkin negatiivinen asia kirjasta niin se on lyhyys, sillä tarina on niin mukaansatempaava, että sitä olisi voinut lukea pidempäänkin. Salla Simukka on mielestäni poikkeuksellisen taitava kirjoittamaan ja rakastin sitä miten itsenäinen ja vahva sarjan päähenkilö Lumikki on. Voisin suositella kirjaa meilkeinpä kelle tahansa.

Ajattelin aluksi, että kirja olisi tylsä, eikä kannen perusteella voinut oikein päätellä kirjasta paljoakaan. Kuitenkin jo muutaman sivun jälkeen tiesin, että tästä tulisi yksi suosikki kirjoistani ja olin oikeassa. Tarina oli samaan aikaan jännittävä, mielenkiintoinen ja koskettava. Tarina oli hyvin mukaansatempaava ja muutaman sivun luettuaan huomaa ettei kirjaa voi laskea käsistään ennen kuin sen on lukenut viimeiselle sivulle saakka.

Pidin kirjasta kovasti, eikä se tuottanut pettymystä muttei myöskään aivan täyttänyt sille asettamiani odotuksia. Pidin Outolinnusta erittäin paljon, mutta toinen osa ei mielestäni yltänyt aivan samalle tasolle ensimmäisen osan kanssa. Silti mielenkiintoni tarinaa kohtaan ei lopahtanut missään vaiheessa ja mielestäni juoni oli edelleen hyvin rakennettu ja piti lukijan mielenkiintoa yllä viimeisille sivuille saakka. Voin suositella kirjaa ja aion kyllä lukea sarjan kolmannenkin osan.

Rakastin tätä kirjaa ja koko sarja kuuluu tällä hetkellä ehdottomasti suosikkeihini. Trilogian kolmas osa oli mielestäni koko sarjan paras osa, mutta samalla myös todella haikea. Loppua ei oltu väkisin venytetty liian pitkäksi niin kuin useimmissa sarjoissa käy vaan se oli pidetty sopivan lyhyenä ja ytimekkäänä niin kuin sarjan aikaisemmissakin osissa. Hieman jäi haikea olo kun kirjan sai luettua jo ihan siksikin, että siitä on pitkä aika kun viimeksi luin mitään näin hyvää sarjaa. En ole sellainen ihminen joka lukisi kirjoja (saatikka kokonaisia sarjoja) uudelleen, mutta tämän kohdalla saatan jopa tehdä poikkeuksen. Edelleen ainoana miinuksena on tuo lyhyys, sillä olisin mielelläni lukenut hieman enemmän Lumikin seikkailuista. Pidin kovasti siitä kuinka vahva ja itsenäinen sarjan päähenkilö Lumikki on ja pidin myös siitä kuinka aidosti Salla Simukka on osannut tarinan kirjoittaa. Kaikki sarjan hahmojen reaktiot oli sellaisia kuinka itsekin kuvittelisi kyseisissä tilanteissa reagoivan ja siksi kertaakaan ei tullut sellainen olo, että tarina olisi ollut liian yliampuva. Vaikka itse tavallisesti pitäydyn fantasiassa mitä kirjoihin tulee niin siitä huolimatta tämä sarja on yksi suosikeistani, vaikka se ei fantasiaan lukeudukaan. Voin ehdottomasti suositella sarjaa ja aion lukea kyseisen kirjailijan muitakin teoksia.