Ikuisuus

Samaa kamaa kuin saagan aiemmat osat, ei tehnyt minuun vaikusta. Toisaalta oli kiva, että useiden kirjojen aikainen ongelmissa räpiköinti saatiin nyt viimeisen johonkin päätökseen eikä tähän tarvitse enää palata.

Pidin tästäkin kirjasta todella paljon! Loppu oli vähän nopeesti tempaistu, minun makuuni. Mutta muuten pidin todella paljon :)

Pidin Colesta kerta kerralta enemmän ja rupesin kirjaimellisesti parkumaan bussissa kun luin hänen kuolleennsa ja meinasin saada sydänkohtauksen kun selvisi että hän olikin elossa, kun soitti Isabelille. Okei siis kirja oli sydämen pysäyttävä ja aivan ihana kuten edeltäjänsäkin! Rakastuin kirjasarjaan ja ja pakko sanoa että Maggie kirjoittaa parhaat alut ja loput. KIrjasarjalle nimittin.

En tiedä miten on mahdollista, mutta sarja menee kirja kirjalta paremmaksi. Täydellinen kirja ja sarja, suosittelen!

Tämä sarja on vaan niin ihana! Tämäkin kirja oli niin ihana, että en keksi parempaa arvostelua mutta siis suosittelen!

Maggie Stiefvaterin Mercy Falls -trilogia on sydämenlyöntejä hivelevä ja kyynelkanavia kutittava rakkaustarina pojasta, josta tulee ihminen ja tytöstä, josta tulee susi. Se on runollinen ja pehmeä, mutta ajoittain suora ja tökkivä. Ensimmäinen osa on kyynelten tanssia, rakkautta säkenöivää vetovoimaa. Toinen osa on paluu arkeen, taistelu menetyksen pelosta. Kolmas on sota pysyvyydestä, muutoksista, joiden vanavedessä kaikki eivät välttämättä säily hengissä. Rakastettavan sarjan päätösosa sai minut huokailemaan. Alku käynnistyi hitaasti, keskiväli jo ravasi, loppu oli räjähdysmäistä toimintaa... ja jäin kuitenkin kaipaamaan jotain, mitä Maggie Stiefvater ei tarjonnut. Siihen mihin viimeinen sivu päättyi, jäi lukijan pään kokoinen aukko. Kysymykset vilisevät aivotasanteella. Sam, Grace, Cole ja Isabel jatkavat omaa elämäänsä siellä, minne kirjan sivut eivät enää yllä.

Ikuisuus on haikean kaunista luettavaa, kuten koko Väristys-trilogiakin. Ikuisuudessa Samin ja Gracen osat ovat kääntyneet päälaelleen, nyt Grace on susi ja Sam ihminen. Ikuisuus on kirja jota on vaikea kuvailla. Se täytyy lukea itse. Se on lumoava ja koko sarjan läpi kiitänyt haikeus huipentuu tässä. Stiefvaterin tavassa kirjoittaa on jotain joka lumoaa minut kerta toisensa jälkeen. Juonessa sattui ja tapahtuu tässäkin kirjassa ja lukemista oli vaikea lopettaa. Cole ja Isabel tuovat kanssa mielenkiintoiset lisät hahmogalleriaan. Ihaninta on kuitenkin Samin ja Gracen rakkaustarina, se ei jätä kylmäksi. Sam onkin kaikista kirjasarjoista se unelmapoikaystävä jonka ottaisin omakseni oikein mielelläni. ;) kuisuus on kirja jota on vaikea olla rakastamatta.

Kirja sarja oli pääosin todella hyvä ja kiehtova. Kirjan ensimmäinen osa oli toki vähän tylsä, mutta kun pääsin vauhtiin..:) Kirja ei kuitenkaan ollut sellainen "wau", joka koukuttaisi, hyvä kuitenkin. Ja sitte jäi kyllä häiritsemään, että kaiken sen jälkeen ne vaan KÄTTELI?!

Rakastuin kirjasarjaan heti sen aloitettuani, ja tämäkin piti otteessaan niin etteisitämalttanut laskea käsistään. Olisin mielelläni antanut kirjalle täydet viisi tähteä, mutta minust loppu tuntui jäävän hieman auki ja kaikki käytiin ehkä liian pikaisesti. Muuten mahtava kirja ja mahtava kirjasarja.

Aivan Mahtava Kirja! Gracen ja Samin suhde on jotain sanoinkuvaamattoman ainutlaatuista ja herkkää. Se on kaunista mutta myös niin surullista: aina kun ongelmat tuntuvat ratkenneen jotain uutta ja yllättävää tapahtuu. Samin ja Gracen herkkyyttä tasapainottaa Isabellan ja Colen eripurainen ja värikäs suhde jos sitä nyt voi edes suhteeksi kutsua. Joskus useampi kertoja saattaa saada pään sekaisin mutta muuten ainutlaatuinen ja kaunis sarja. Suosittelen kaikille jotka miettivät kannattaisiko kirjat lukea.

Aivan mahtava lopetus kauniille kirjasarjalle! Maggien käsien jälki on niin hienotunteista ja kaunista. Olen pitänyt koko sarjan ajan Samista ja Gracesta, mutta lempihenkilökseni muuttui Cole, hymy nousi huulilleni melkein jokaisesta sen kommentista. Jos Cole ei olisi ilmaantunut, niin kiinnostus olisi lopahtanut. Suurinpiirtein puolessavälissä into hieman tyssäsi, koska asiat junasivat paikallaan, mutta jatkoin lukemista, enkä pettynyt. Loppu on odotuksen veroinen.

Loistava. Ei sitä voi paremmin sanoa. Vaikka myönnettävä onkin, että tässä osassa sarjaa oli kaikista eniten epäkohtia, mutta siitä huolimatta juoni oli mukaansatempaava, traaginen ja romanttinen. Alku olisi voinut olla… mielenkiintoisempi, mutta kyllä tuokin menetteli. Joissain kohdissa Stiefvater oli takertunut liian tarkasti pieniin, merkityksettömiin seikkoihin tai juoni alkoi junnaamaan paikallaan. Valitettavasti tässä osassa oli tylsiä, pitkästyttäviäkin kohtia, mutta onneksi niiden lukumäärä ei kasvanut kovinkaan suureksi. Grace ja Sam pysyivät turvallisesti samanlaisina, joskin Grace ei ollut enää tässä vaiheessa niin pihalla ihmissusia koskevista asioista ja Sam oli jollain tapaa aikuistuneempi, mutta muuten kaksikko oli edelleen se sama – tuttu ja turvallinen. Colen muutos oli samaan aikaan sekä ärsyttävä, että ihailtava. En ole aivan varma pidinkö enemmän itsemurhaa hautovasta Colesta vai parannuskeinoa etsivästä Colesta, mutta viimein päädyin kompromissiin; molemmat ovat yhtä hyviä. Colen ja Isabellen suhde jäi hieman auki, mikä luultavasti olikin tarkoitus – mikä taas ei tarkoita etteikö se olisi ärsyttävää. Siitäkin huolimatta Cole pysyi lempihahmonani. Koeningista en pitänyt sitten alkuunkaan. En vain jotenkin voi käsittää, että tosielämässä tapahtuisi niin, että poliisi (siis poliisi!) kääntyisi lakia vastaan. Mies oli muutenkin hieman liian täydellinen kuva poliisista ja oli kaikissa tapauksissa liian… virallinen, mikä alkoi hiljalleen nakertaa hermojani. Loppu oli mielestäni samaan aikaan tylsä, raivostuttava ja turhauttava, mutta kuitenkin juuri oikea loppu Ikuisuudelle. Kirja ei olisi voinut loppua millään muulla tavalla – traagisempi loppu olisi ollut pettymys ja onnellinen yksikertaisesti huono. Stiefvater onnistui jättämään lopun hyvällä tavalla avoimeksi ja päinvastoin kuin monet muut kirjailijat, avoimeksi jätetty loppu ei pilannut koko kirjaa. Stiefvater jätti ilmaan niin monta kysymystä, että ne sekoittuivat ihanaksi, romanttiseksi ja koskettavaksi kokonaisuudeksi, joka oli täydellinen kruunaus kaikin puolin loistavalle kirjalle. Suosittelen todellakin kaikki lukemaan, mutta ellei ole lukenut muita osia, ei kannata edes aukaista kirjaa! Samin ja Gracen rakkaus on niin ainutlaatuisen ihanaa luettavaa, että ellei ole lukenut sen kaiken alkua, se saa rakkaustarinan kuulostamaan mauttomalta, naiivilta ja keksityltä…

Ihana sarja, tosin ei kaikkein paras lukemistani. Sam ja Grace ovat loistava pari, mutta loppuvaiheilla heidän suhteeseensa ei tullut mitään uutta ja se alkoi käydä tylsäksi. Siksi suosikkihahmoni rooli hyppi hahmolta toiselle. Colen kuva mielessäni muotoutui syötävän komeaksi ja janosin lukea enemmän hänestä ja Isabellista. Gracen vanhemmat ärsyttivät minua suunnattomasti, olisi tehnyt mieli hypätä kirjan sisään Gracen rinnalle ja huutaa heille suorat sanat. Eniten ärsytti Gracen isä, samoin Isabellin isä. Tarkoitan kuitenkin, että hyvällä tavalla ärsytti, kirja sai minut välillä itkemään, välillä hieman hymyilemään ja sitten ärsyyntymään. Kaksi edellistä osaa olivat kuitenkin parempia kuin tämä päätösosa. Kirja loppui minustakin hieman liian aikaisin, vihaan nimittäin sellaisia, joissa saa itse kuvitella, mitä voisi vielä tapahtua. Mutta kuitenkin ainutlaatuinen kirjasarja <3 suosittelen! (:

Kun sain kirjan kirjastosta käsiini luin sen samana päivänä. Ikävä kyllä tämä oli hienoinen pettymys kaikkien osalta. Gracen ja Samin suhde junnasi paikoillaan, eikä siihen oikeen tullut mitään uutta, itseasiassa tuntui kun oltaisiin menty takapakkia. Isabel ja Cole! Olisin niin halunnut lukea heistä, mutta petyin jonkun verran siinäkin, kun tuntui että vedettiin jarrua juuri kun halusi mennä kovempaan. Kokonaisuudessaan rakastan kirjasarjaa, Samin ja Beckin suhde olisi kiinnostanut äärettömästi, mutta kun Beck oli susi niin jouduin tyytymään melkeimpä spekulointiin. Ihanaa vaihtelua oli kyllä kirjasarja. <3

Odotin Ikuisuuden ilmestymistä hartaasti ja kun sain sen vihdoin käsiini luin sen heti kannesta kanteen. Aiemmat osat,joista varsinkin ensimmäistä pidin loistavana, olivat asettaneet trilogian päätösosalle kovat tavoitteet. Valitettavasti kirja oli hienoinen pettymys. Kirjaa lukiessani odotin pääseväni koko ajan niihin kohtiin, jossa käsiteltäisiin Colen ja Isabelin ristiriitaista ja hankalaa suhdetta. Pidin Samin ja Gracen tarinaa suhteellisen latteana ja vanhan toistona, Isabelin ja Colen välillä kemia taas välittyi paljon paremmin ja halusin tietää mihin ratkaisuun he päätyvät. Minulle kävi samalla tavalla kuin aikasemmallekkin arvostelijalle, kiiruhdin viimeisen sivun loppuun ja käänsin kiireessä sivua saadakseni tietää loppuratkaisun, jota ei tullut. Kirja loppui siihen. Vähän aikaa ajateltuani totesin, että niin saattaa olla parempi, eri ihmiset kokevat tarinan eri tavalla ja siten saavat haluamansa loppuratkaisun. Loppujen lopuksi Ikuisuus oli hyvä päätös trilogialle, joka aiheensa perusteella vaikutti tutulta, mutta oli tarinana ainutlaatuinen.

Voi että, tätä kirjaa odotettiin innolla koska luin kaksi ekaa putkeen. Valitettavasti tämä kirja ei herättänyt niin paljon tunteita kuin edeltäjänsä. Kirjoitustyyli oli samaa laatua kuin aiemmissa, hahmot olivat pysyneet täysin samanlaisina hurmaavina, ihanina ja välillä ärsyttävinäkin. Vasta yli puolen välin jälkeen alkoi tapahtumaan ihan urakalla. Alku sitten oli vähän sellaista tasapaksua mössöä, paikoittellen tosi tylsääkin luettavaa. Tässä kirjassa olin kiinnostunut enemmän lukemaan Colesta (suosikkini!) ja Isabelistä kuin itse päähenkilöistä. Lopussa pulssi sitten nousi ihan urakalla enkä voinut lopettaa lukemista. Loppu oli minusta jotenkin vähän... laimea. Tuli sellainen olo, että olisi sivua kääntäessään lukenut vielä sivun tai kaksi, mutta tarina tuntui pysähtyvän seinään. Joillekin loppu varmasti kolahti, mutta minulle se oli jotenkin liian "arvoituksellinen". Kaiken kaikkiaan upea lopetus mahtavalle trilogialle, joka kannatti epäilyjen jälkeen lukea.

Annoin kirjalle viisi tähteä, oikeasti varmaan neljä ja puoli, mutta koko kirjasarjan perusteella oli pakko antaa viisi. Muuten se olisin ollut vähättelyä! Kirja vei heti mukanaan ja tuommoinen yli 400 sivuisen teoksen lukeminen vei reilun vuorokauden, en vain voinut lopettaa ennen kuin pää painui tyynyyn puolen yön jälkeen. Heti ensimmäiset luvut saavat ihastelemaan Stiefvaterin kerrontataitoja. Synkän surullinen rakkaustarina Gracen ja Samin välillä jatkuu, jälleennäkemiset ovat sulosia. Myös sivuhenkilöt (kuten Beck tai Rachel) saavat lisää persoonallisuutta. Cole ja Isebelkin muutttuvat vähemmän ärsyttävämmiksi tai ehkä tykkään niistä nyt vain muuten enemmän :) Kirja loppuu ihanasti, jää vähän auki, loppuyön mietinkin sitten miten kaikki olisi voinut jatkua! Suosittelen lukemaan, tosin tästä ei enää mitenkään saa juonta kiinni ellei lue muita osia ensin.

Aivan ihana päätös upealle kirjasarjalle! Olin koko ajan pitänyt kirjan päähenkilöistä: Gracestä, Samistä, Isabelistä, Colesta. Mutta nyt he tuntuivat kaikki vielä upeammilta. En tiedä, ehkä johtui siitä, että kirja oli viimeinen ja tiesin, että kirjasarja loppuisi. Loppu oli surullinen ja haikea, tietysti. Koko kirjasarja oli juuri sitä ja siksi lopetuksenkin täytyi olla. Toivottavasti Stiefvaterin teoksia suomennettaisiin jatkossakin ja saataisiin lukea hänen kättensä jälkiä.