Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Luin ennen Metsärosvoa edellisen kerran Demonisotien maailmaan sijoittuvan kirjan (Verivihollinen) keväällä 2004, mutta tauosta huolimatta kiinnostukseni ei kadonnut. Salvatore kirjoittaa Korona-sarjojaan erilaisella, aikuisemmalla otteella, eikä Rosvo ollut poikkeus. Taistelukohtauksia on selvästi vähemmän kuin Forgotten Realms -romaaneissa, ja henkilöihin on panostettu enemmän. Tarinan keskushahmo Bransen poikkeaa sopivasti normaaleista sankareista.
Koronan maailma kiehtoo minua Faerûnia enemmän. Demonisotiin verrattuna Metsärosvon tyyli on maanläheisempi. Ihmisten lisäksi nähdään vain paureja: keijut, hiidet tai kentaurit puuttuvat kirjasta kokonaan. Maailmanpelastamista tai suurta pahaa vastaan taistelemista ei myöskään tapahdu. Sankari yrittää vain suojella tavallista kansaa paikallisilta aatelisilta, joilla on hyvät motiivit toiminnalleen.
Metsärosvo on paras Salvatorelta lukemani kirja sitten Verivihollisen ja yksi miehen onnistuneimmista töistä. Ensimmäisen kuninkaan saagan jatko kiinnostaa minua. Moitteita voisi antaa teoksen vähän vaisusta lopetuksesta. Arvosanani on "heikko" kolmonen.