Uhanalainen

Uhanalainen on mielestäni monin tavoin edeltäjäänsä parempi. Kerronta on hyvää ja juoni on todella koukuttava ja mielenkiintoinen, enkä olisi millään malttanut lopettaa lukemista iltaisin. Tykkään siitä, miten paljon tässä kirjassa keskitytään eri hahmoihin ja hahmokehitystä on reilusti. Varsinkin kaikki sivuhenkilöt ovatkin todella hyvin onnistuneita.

Itse rakkaustarinasta taas en pidä. Tämä tietysti latisti lukukokemusta aika reilusti, onhan kyseessä yksi kirjan keskeisimmistä asioista. Rakkaustarinat eivät yleensäkään voisi kiinnostaa minua vähempää, mutta Mikael ja Raisa ovat kaiken lisäksi ne mielestäni vähiten kiinnostavat hahmot koko kirjassa. Mikä taas tietysti tuottaa omat ongelmansa, he kun ovat päähenkilöitä. Mutta kuten sanoin, tässä kirjassa romanssiin keskitytään onneksi vähemmän ja sivuhenkilöihin ja juoneen enemmän, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Kenelle tahansa romantiikasta pitävälle voin kyllä suositella tätä ihan täysin. 

Elina Rouhiaisen Uhanalainen jatkaa siitä, mihin Kesytön jätti Raisan ja Mikaelin värisyttävän rakkaustarinan. Kirja alkaa siitä, kun Raisa on Nikon kanssa Helsingissä. Jo heti alkumetreillä Rouhiainen muistutti, ettei Raisa ystävineen ole mikään pehmoista untuvaelämää elävä, pilvilinnoissa pyörivä nuori nainen. Rouhiainen on ammentanut nuorille suunnattuun kirjaansa tosielämän totuuksia. Kyllä: alkoholia juodaan aina kun sille päälle satutaan. Ja se ei todellakaan ainakaan minua haitannut. Se luo hahmoista tietyllä tapaa inhimmillisiä ja kiinnostavia.

Kieltämättä Kesyttömän seuraaja jää hieman edeltäjänsä jalkoihin. Kirjassa oli kuitenkin valtavasti puolia, jotka saavat sydämen hakkaamaan vielä näin lukemisenkin jälkeen. Alku lähti hitaasti käyntiin, välillä inspiraatio lukemiseen katosi. Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli luettavana (tai odotti minua lukemaan) pari viikkoa. Kuten sanottua, kärsivällisyys palkitaan. Uhanalainen lähti hurjastelemaan vauhdilla eteenpäin kuin maasturi. Tekstistä tuli ruokaa, josta ei ollut saada tarpeekseen. Seuraavaa kirjaa odottaessa, sillä tämä jäi todella hämmentävään ja mielenkiintoiseen kohtaan. Käsi sydämmellä ja rukoillen, että Raisa ja Mikael eivät ajautuisi toisistaan enää yhtään kauemmas.

Vahva, mielenkiintoinen, inspiroiva ja koukuttava jatko-osa. Täydelliseksi jatko-osaksi tätä ei kuitenkaan voi sanoa, vaikka lähelle tämä pääseekin. Ensimmäisen osan jälkeen vain odotukset olivat hieman korkeammalla kiinnostavuuden ja juonen kannalta, mutta kyllä tämäkin mennetteli.

Raisan ja Mikaelin tarina käynnistyi Kesytön- kirjassa mielenkiintoisena ja mieleenpainuvana. Tältä kirjalta jotenkin vain odotti hieman samaa, vaikka Kesyttömän lopussa Raisa joutuikin lähtemään ja jättämään Mikaelin ilman hyvästelyjä. Onneksi tässä kirjassa oli kuitenkiin niin hyvä juoni pohjalla, että Raisan ja Mikaelin 'suhteen' ongelmat eivät kauheasti haitanneet. Tosin olisin toivonut, että heidän suhteensa olisi ollut erilainen kirjan loppuun mennessä.

Muuten kirja oli yhtä mielenkiintoinen kuin edellinenkin osa. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa. Rouhiainen osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti ja pitää näin kiinnostuksen yllä koko kirjan ajan. Vaikka joskus tulisikin hieman ylsempi kohta kirjassa, pian alkaa taas tapahtua ja hieman tylsemmän osiot saavat väistyä taka-alalle.

Rouhiainen on hyvä kirjoittamaan ja pidän hänen sutjakkaasta tyylistään. Teksti on nopealukuista ja turhaa kikkailua on vältetty. Valitettavasti kakkososa vain jää edeltäjänsä varjoon. Siihen ei ole saatu samanlaista tunnelmaa, eikä juoni ole niin hyvä kuin olisin toivoinut. Kysymyksiä jätetään runsain mitoin auki seuraavaa osaa varten.

Alku on hidastempinen ja kertaa jonkin verran Kesyttömän tapahtumia. Tarina ei jatku aivan suoraan, mutta silti selittelyä on makuuni vähän turhan paljon. Susista ei Uhanalaisessa paljon uutta opita, eikä myöskään Kesyttömässä paljastunutta Raisan outoa kykyä tutkita tarkemmin.

Alkupuolella on joitakin tapahtumia, jotka vaikuttavat vähän turhilta kokonaisuuden kannalta. Henkilöiden motiivit käyttäytyä jollakin tavalla tietyissä tilanteissa kummastuttivat pitkin kirjaa. Välillä jäi vähän hämärän peittoon, miksi joku teki jotakin jollakin tavalla.
Raisa on minä-roolissaan ulottumattomissa, liian täydellinen ja paikoitellen häiritsevän yksioikoinen. Kirjan paras henkilö on Niko, joka on ainoa samaistuttava persoona. Mikael Sarri lähinnä säälittää, ja muut henkilöhahmot ovat suuria kysymysmerkkejä.

Keskivaihe on lattea ja loppu taas liian nopea. Kirja keskittyy paitsi ratkomaan Hukkavaaran ongelmia, myös kuvailemaan jännitettä Raisan ja Mikaelin välillä, missä oli Kesyttömän vahvuus. Kakkososassa Raisan ja Mikaelin välit ovat vähintäänkin käsittämättömät. Ongelma vaikuttaa olevan siinä, etteivät he voi puhua suoraan toisilleen. Ehkä liian aikuisena lukijana (siis kohderyhmään kuulumattomana) Raisan ja Mikaelin suhdeongelma vain vähän huvittaa, kun 18-vuotias aikuinen Raisa tuntuu luoneen omassa päässään kaikki ongelmat.

Uhanalainen ei ole ihan yhtä viimeistelty ja loppuun harkittu kuin Kesytön oli, mutta kaikesta huolimatta yksi viihdyttävimpiä suomalaisia tänä vuonna ilmestyneitä kirjoja.

Uhanalainen osoittautui yllättäväksi ja piristäväksi toiseksi osaksi. Hyvin usein paranormaalin romantiikan sarjojen toiset osat ovat "ryppyjä rakkaudessa" -kuviollaan kovin samankaltaisia, mutta Uhanalaisessa oli piristäviä piirteitä. Raisa ja Mikael eivät säntää heti toistensa kaulaan, yksi katse ei pyyhi pois muuta maailmaa tai menneitä. Rakkaus ei aina voita kaikkia esteitä, päinvastoin. Esteet voivat voittaa rakkauden.

Aloinkin pitää Raisasta enemmän tässä toisessa osassa, sillä hän haluaa elää myös omaa elämäänsä, eikä pyhittää kaikkea Mikaelille. Mikael onkin minusta edelleen aika ärsyttävä kaikessa suojelunhalussaan ja urheudessaan, mutta kirjassa nostettiin herkullisesti esiin edellisessä kirjassa piiloon jääneitä hahmoja. Erityisesti Jennistä, Mikaelin barbia muistuttavasta ex-tyttöystävästä löytyi paljon uusia puolia.

Juoni pysyi tasaisen kiinnostavana koko kirjan ajan, kunhan alkukankeudesta päästiin. Uhanalaista luki jännityksen vallassa odottaen innoissaan seuraavaa paljastusta. Salaisuuksiin ei myöskään pettynyt, ja upea ja yllättävä loppuratkaisu sai odottamaan vesi kielellä seuraavaa osaa. Susiraja on laadukasta suomalaista fantasiaa, jota voi vilpittömästi suositella paranormaalin romantiikan ystäville.

Kesytön oli suomalaista fantasiaa parhaimmillaan, joten olin kyllä innoissani kun sain toisen osan kätösiini. Arvata saattoi, että en malttanut kovin usein laskea sitä ulottumattomiini. Susiraja tuntuu jotenkin "kotoiselta" ja ehkäpä siksi sen maailmasta tykkään.

Tässä kirjassa on ehkä edeltäjäänsä synkempi meininki, joka varjostaa koko ajan Raisaa ja hänen ystäviään Hukkavaarassa ja saa lukijan kuvainnollisesti niskakarvat pystyyn. Se laittaa pohtimaan mitä oikein on tapahtunut ja mitä jatkossa tapahtuu.

Asiat rullasivat mielestäni eteenpäin sopivalla tempolla ja pysyivät mielenkiintoisina alusta loppuun vaikka Raisa olikin tässä kirjassa muutamaan otteeseen aika ärsyttävä persoona. Romantiikan ystävänä tottakai olisin kaivannut pääparin välille vähän enemmän säpinää, mutta jouduin tyytymään vain pariin herkulliseen kohtaan. Ehkä jatkossa sitten enemmän.

Uhanalainen herätti tunteita laidasta laitaan ja kirvoittipa se pari kyyneltäkin loppumetreillä. Eipä jäänyt kamalasti Kesyttömän jälkeen, joten en pettynyt laisinkaan tähän jatko-osaan. Saisiko sen kolmannen kirjan jo käsiinsä?!